Mieheni katsoo tavallisen perhe-elämän vievän niin paljon resursseja hengellisiltä asioilta että hän toivoo voivansa vetäytyä eläkeiässä perhe-elämästä munkinelämään.

Minä taas katson eläväni tällä hetkellä erittäin hengellistä elämää. Siitäkin huolimatta että meditointini on mitä sattuu milloin sattuu usein useammassa erässä, joskaan en koskaan jätä tuota puolen tunnin tai yhteensä puolen tunnin sessiota väliin. Tämä johtuu siitä että keskittyessäni elämääni unohdan riemastuttavan usein itseni. Siis egoni. Toisin sanoen - siirryn flow-tilaan.

Meditaatio on sisäänhengitystä, epäitsekäs toiminta uloshengitystä. Ellei hiljenny joka päivä kuuntelemaan Jumalaa sisimmässään, ellei anna tämän ladata omia akkuja, ei ole voimaa antaa. Mutta ellei anna, jos keskittyy liikaa omiin hengellisiin harjoituksiinsa, ja sen jälkeen kaikenlaiseen itseä ilahduttavaan kivaan hupiin, meditaatiostakin voisi tulla osa piiri-pieni-pyörii-leikkiä oman egon ympärillä.

Vaan kun hengittää sisään ja ulos, sitä tajuaa taaplaavansa enemmän tai vähemmän tasapainossa. Meditoidessa selkiytyy mitä pitää tehdä silloin kun ei meditoi ja arki tuo eteen haasteita.

Kun vaan saisi itsensä aina pitämään kiinni siitä itsekurista että vuorokauden ensimmäinen hengähdyshetki käytetään meditoimiseen eikä sataan muuhun tekemistään odottavaan asiaan.

Silloin voimautuu tekemään niitä asioita.

Tämänkin vuoksi olen oikein onnellinen siitä että seuraan Easwarania enkä jotain sellaista gurua jonka opettama hengellinen ohjelma vaatisi niin valtavia ajallisia uhrauksia että tavallista perhe-elämää elävän henkilön olisi tuskallisen vaikea sitä seurata. Easwaranin kirjoissa kerrotaan, miten hengellistä ja opettavaisuudessaan mielenkiintoista tavallinen elämä voikaan olla.