Ylen Areenalta voi katsoa marraskuun loppuun asti iki-ihanaa yli 100 vuoden takaisen ranskankielisen Kanadan maaseudulle sijoittuvaa romanttista draamasarjaa Emilié! Olen "aina" halunnut näyttää sarjan tyttärilleni, mutta millään osaamallamme kielellä tekstitettyä DVD-versiota ei ole olemassa. Joten mikäs tässä on nyt ollut kaksosten kanssa katsellessa noin jakson päivävauhtia, nuorin tytär kun vaatii lähinnä tissiä, kunhan saa sylissä olla.

Emiliéssä on ehkä kolme koukkua: loistavan aidot ja uskottavat henkilöhahmot, tavattoman mielenkiintoinen ajan ja miljöön kuvaus niin että sense-of-wonder -vietti tyydyttyy joka jaksossa oikein perinpohjaisesti, sekä, tietenkin, mahdottoman kutkuttava romanttis-eroottinen jännite opettajatar Emilién ja hänen paria vuotta nuoremman oppilaansa Ovilan välillä. Kaiken kruunaa kiireettömyys. Vaikka sarja kattaa ajallisesti melkein kokonaisen ihmisiän, jokainen jakso syventyy tsuumailemaan merkityksellisiä tapahtumia perinpohjaisesti.

Jakso, jossa Ovilan lähes viisikymppinen äiti koki kuolemanvaarallisen pitkän synnytyksen, olisi ehkä kuitenkin pitänyt jättää väliin. Omat synnytystuskat alle kuukauden takaisessa muistissa ja vauva sylissä osasin vain itkeä vollottaa joutuessani seuraamaan, miten avuttomia entisaikojen ihmiset olivat, kun vauva ei ollut laskeutunut eikä kiinnittynyt. Kun keisarinleikkausta ei ollut eikä sellaisia kipulääkkeitäkään, joita ottanut äiti pysyisi tajuissaan. Kuinka kahdeksan nuorempaa lasta joutuu kuuntelemaan tuskallista kotisynnytystä yötä päivää. Meillä mitään sairaaloita ole.

emilie-maitresse-et-son-eleve-ovila-norm

Huomaan tulleeni vanhaksi. Katsoessani sarjaa nyt neljättä kertaa, 35-vuotiaana kolmen lapsen äitinä, en enää suhtaudu ollenkaan niin mustavalkoisesti Ovilaan ja Emilié'hin kuin miten suhtauduin nuorempana - ja kuin miten omat kymmenvuotiaat tyttäreni suhtautuvat nyt!

Tyttäret (ja nuorempi minä) kiemurtelevat ei-ei-ei -tuskissa kun Emilién kilpakosija, koulutarkastaja Henri, pörrää hänen ympärillään. Emiliénhän pitää olla Ovilan kanssa! Sarjassa Henri kuvataan kärjistävästi heiveröisenä ja hentoisena, Emiliétä lyhyempänä ja silmävammaisena, tietoviisaudessaan hiukan nolona nörttinäkin, kun taas Ovila esitetään supermiehekkäänä, harteikkaana, leukavana lihaskimppuna, joka paiskii oikeita urostelijoitten töitä. 

henri-normal.jpg

Mutta Ovilahan käyttäytyy lapsellisesti ja osoittaa alusta asti monin merkein olevansa aivan epäluotettava! Romanttinen, juu, kun sille päälle sattuu, ja fyysisesti Emilién makuun niin että ipanatkin osaavat hänen värinänsä väkivahvasta tunteesta vaistota (vaikkeivät nimetä). Kun koulutarkastaja Henri, aina niin ystävällinen ja yleviä ajatuksia täynnä, kosii Emliétä järkiavioliittoon varmana siitä että rakkaus seuraisi kyllä perässä, niin valtavan paljon yhteistä heillä on, minä tunnistan itseni ja Dharmapatin. Tuolla tavalla mekin naimisiin menimme. Minusta on tullut järkiavioliiton kannattaja. Ehdottomasti parempi valinta kuin jokin "Elämää Suurempi Intohimo", josta seuraa etupäässä kyyneleitä ja kärsimyksiä!

Emilié on samalla aikaa sarjana vaarallisen taikauskon pönkittäjä että naisena sen uhri. Sellaisen taikauskon, että intohimolleen ei voi mitään ja että on vain yksi "Se Oikea", jonka löytymisestä molemminpuoleinen tulipalointohimo on monen mielestä merkkinä. Minusta on tullut niin raadollinen ajatuksissani, että uskon "Niitä Oikeita" pumpsahtelevan esiin vaikka kuinka - jokainen jonka kanssa on ollut kivaa jo edellisessä elämässä tuntuu varmaankin tavattaessa "Siltä Oikealta", minkä lisäksi sellaiselta alkaa tuntua lähes takuuvarmasti vaikeissa elämäntilanteissa joku pelastavana enkelinä toimiva, sopivaa sukupuolta jne. ajallisia määreitä toteuttava lähimmäinen. Tämä taikausko on haitallista siksi, että se saa ihmiset roikkumaan ihmisissä, jotka eivät heille sovi. Kun kerran on päätetty että tuo on nyt Se Ainoa Oikea. Toiselta kantilta tuo taikausko on haitallista siksikin, että odottaessaan Herra / Neiti Täydellistä ihmiset saattavat aiheuttaa valtavasti kärsimystä hylkäämällä aivan hyvät ja sopivat elämänkumppanit, tai potemalla sitoutumiskammoa, vain, koska hän ei ole Täydellinen ja joku toinen voisi ehkä olla, pitääpä kokeilla. Aivan kuin olisi olemassa jotakin sellaista kuin täysin ongelmiston parisuhde, jonka toinen osapuoli on ikuisesti niin perin pohjin Minun lumoissani, ettei Minun ikinä tarvitse muuttua tai kehittyä.

Filles-de-Caleb-normal.jpg

Taikauskoksi uskoa Siihen Oikeaan kutsun siksikin, koska ainakin minä olen ollut elämässäni sydän karrella niin monta kertaa, kuvitellen, etten saa tuota toista ihmistä ikinä mielestäni, vaan ovatpas kummasti sieltä kadonneet. Pikku hiljaa sitä on oppinut, etteivät palovammat olekaan pakollisia, ettei kytevään kipinään eikä hiillokseenkaan tarvitsekaan puhaltaa ajatuksillaan. Ja lapsille olen kertonut, ettei ihastuksille voi kenties mitään, mutta sille voi, muuttuuko ihastus rakastumiseksi. Kyse on mielenhallinnasta. Siitä, pitääkö ajatuksensa toisessa ihmisessä vai osaako tarvittaessa ohjata ne hänestä pois. Ajatusten pitäminen omassa kullassa on hengellinen mielenhallintaharjoitus ja Easwaranin mukaan läheistä sukua keskittymiselle ylipäätään. Jos ihminen loikkii kuin heinäsirkka elämyksestä toiseen jaksamatta syventyä mihinkään pitkäjänteiseen, hän on luultavasti epävakaa ihmissuhteissaankin.

Niin. Minusta on näköjään tullut vanha desi-matriarkka, joka on vakaasti sitä mieltä, että kylmä kattila on pantava kuumalle liedelle niin kyllä se siitä lämpenee eikä toisinpäin. Roihuavaan intohimoon perustuvia ihmissuhteita kaltaiseni tantat pitävät ohimenevänä huuhaana, johon heittäytymisestä ei mitä todennäköisemmin hyvää seuraa.

Mitä Henriin ja Ovilaan tulee, ja siihen, kumpi Emilién pitäisi valita, lapsille en sano vielä mitään. Sanokoon, opettakoon tämä sarja heitä. Ujuttakoon se heidän alitajuntaansa ajatuksia. Ehkäpä he itsekin osaavat yhdistää sen äitiinsä ja tämän valintoihin.

Vaikka oikeastaan tunnen itseni, samaan aikaan kun näitä ajattelen, jokseenkin tekopyhäksi. Oma mieheni osoittautui fyysisesti meikäläistä erittäin paljon puoleensa vetäväksi, vaikka kuinka yritin valita sulhasen netistä puhtaasti hengellisin kriteerein, pyristellen näin feromoneja sun muita fyysisiä tekijöitä, jotka  ihmisiä yhteen vetävät tai toistensa luota työntävät, vastaan. Kuka minä siis olen, täältä elämäni intohimoisimmasta parisuhteesta, Emiliélle mitään terveisiä lähettämään? (Ja ehkäpä haluni sanoa mitään kumpuaakin siitä että minun ja mieheni välissä on tällä hetkellä visusti vastasyntynyt vauva - happamia, sanoi kettu pihlajanmarjoista ;-)

Mutta ainakin voin sanoa että tuo telkkarisarja, jonka näköjään jaksan katsoa uudelleen yhä uudelleen, on minulle passion dúne vive :-)