Elokuvavuosi on ollut varsin tasokas. Puhun tietenkin nyt Bollywoodista, sillä seuraan aktiivisesti vain sieltä tulevia leffoja. Olen esitellyt niitä häpeällisen laiskasti, mutta jos nyt sentään kuitenkin kertoisin parhaimmistosta.
 
Vuoden kaikkein parhaaksi elokuvaksi julistan filmin nimeltä Oh My God. Se on todella syvällinen ja samaan aikaan todella hauska. Se sijoittuu oikeaan Intiaan oikeitten nykyintialaisten maailmaan eikä eurooppalaisittain elävän pikku vähemmistön keskuuteen. Elokuva käsittelee uskontoa, mutta tavalla joka ei jätä kylmäksi niitäkään joita uskonnot eivät kiinnosta pätkääkään. Mukana on iloa ja surua, musiikkia ja tanssia, sekä Krishna Itse, jota esittää sopivasti Bollywoodin charmikkain mies Akshay Kumar. Hän ei kuitenkaan ole filmin päähenkilö - filmin sankari on pieni ja pullea perheenisä nimeltä Kanji, tavallinen keskiluokkainen pienyrittäjä. Filmi ravistelee, pakottaa ajattelemaan ja siitä jää suuhun niin positiivinen maku että sen tahtoo nähdä uudelleen. Kannattaakin. Uusi katselukerta avaa sen entistä syvällisemmällä tasolla. Dharmapati on katsonut sen enemmän tai vähemmän tarkkaavaisena jo viidesti :-)

 
Kanji on aivan häpeämätön jumalasäläkauppias. Kuka tahansa kerrankin Intiassa käynyt ymmärtää, mitä tarkoitan kun sanon jumalasälä: kaupan on kaikkea mahdollista eri hintaluokan jumalpatsaista ja jumalia esittävistä seinävaatteista hengellisiä symboleita sisältäviin avaimenperiin, karvanoppiin ja tarroihin. Kanji on kuitenkin tavallista kauppiasta ketkumpi tapaus, hän satuilee saadakseen herkkäuskoiset, ihmeitä toivovat asiakkaansa maksamaan halvoista patsaista moninkertaisia hintoja. Eikä Kanji itse edes usko Jumalaan! Hänen vaimonsa uskoo, ja poikakin tykkäisi mieluummin osallistua Janmashtamin, Krishnan syntymäpäivän, juhlallisuuksiin kuin lukea kokeeseen.
 
Filmin tapahtumat vyöryvät käyntiin kun pojalleen suuttunut Kanji pilaa Janmashtami-juhlan (ainutlaatuisen juvelalla tavalla joka jaksaa naurattaa minua). Hyvin pian hänen kauppansa romahtaa maan tasalle oudossa maanjäristyksessä, joka ei vahingoita muita taloja ympärillä. Juuri ennen lähtölaukausta, Janmashtami-juhlassa, kuullaan tällainen hittikipale, lastenikin suosikki, johon on värvätty kuuluisia tanssijoita, Prabhudeva ja Sonakshi Sinha:
 


Koska vakuutusyhtiö kieltäytyy korvaamasta menetyksiä sillä perusteella että maanjäristys on "act of God" niin että Kanjin perhe on ajautumassa kadulle, Kanji päättää haastaa Jumalan oikeuteen. Jumalan edustajiksi sinne päätyy joukko pyhimyksiä, jotka ovat hulvattoman leffan kaikista hulvattomimmat tyypit! Tutustukaahan Siddeshwar Maharajaan, Leeladhar Swamyyn ja Gopi Mayaan (Govind Namdeo, Mithun Chakraborty ja Poonam Jhawer) ennen kuin erehdytte valitsemaan guruksenne jonkun heidän kaltaisensa ;-)
 
 
Nämä upporikkaat feikkigurut joutavatkin vahingonkorvausoikeudenkäynnin altavastaajiksi, koska heillä on mielestään Jumalan "copyrightit". Oikeusdraama kasvaa yhä mittavammaksi, kun Kanjin taakse kokoontuu useita kymmeniä perheitä, jotka myöskin menettivät kaiken luonnonmullistuksissa. Kanji osoittautuu pikku hiljaa suuremmaksi ajattelijaksi kuin kaikki ne uskovaiset, jotka hänen käytöstään leffan alussa päivittelivät - katsoja kenties mukaanlukien. Hänellä on ateismiinsa hyvät syyt. Hän nostaa julkisuuteen säälimättä tekopyhän, rahastukseen ja vallankäyttöön keskittyvän uskonnollisuuden syntejä ja varjopuolia. Esimerkiksi Shivan temppelin, jossa ihmiset maanantaisin kaatavat maitoa lingamin päälle toivoen itselleen menestystä samaan aikaan kun temppelin lähimaastossa pyörii nälkäänäkeviä. Kanji antaa oman maitonsa kerjäläiselle.
 
Ei lopulta olekaan yhtään kummallista, että Krishna asettuu Häntä syyttävän Kanjin puolelle, eikä uskonnollista nykymenoa puolustavien hengellisten opettajien! Akshayn Krishna on nykyaikainen, ajan maisemiin sopiva, ja samaan aikaan Hän puhuu ja käyttäytyy kuitenkin kuin Krishna. Ihmeitä Hän tekee säästeliäästi ja niistä puheenollen Hän toteaa leffan loppupuolella (kun Kanji on viimein ymmärtänyt, kuka Hän on): "Teen ihmeitä koska olen Krishna, mutta en ole Krishna siksi että teen ihmeitä."

Krishna siteeraa mainion osuvasti Bhagavad Gitaa, ja minä välillä pysäyttelin ekalla katselukerralla nauhaa voidakseni seurata dialogia oikein pyhän kirjan kanssa :-) Toki islam ja kristinuskokin vedetään draamaan mukaan. 



 
Lisää tällaista, Bollywood! Ihanaa, että siellä tehtiin tämä tyylipuhdas intialaisversio australialaisesta elokuvasta The Man Who Sued God.