Ulos avonaisessa rappukäytävässämme sijaitsee kuolemanloukku. Alvariinsa hyönteiset luulevat näitä ikkunoita lentoväyliksi, törmäävät ja heittävät henkensä. Kotiovemme näkyy avonaisena oikealla.

harakka%20%285%29-normal.jpg

Eilen ikkunasta yritti läpi harakka. Yhä uudelleen. Kun se oli aivan pökerryksissä, harakan äänen valpastama mieheni kävi poimimassa sen syliinsä. Hän silitti sitä ja vei sen alttarin eteen Krishnaa tervehtimään. Sitten hän kapusi parvekkeelle piittaamatta siitä että lintu näykki ja nokki.

harakka%20%281%29-normal.jpg

Kun hän päästi linnun irti, lintu ei lennähtänyt kovin kauas vaan istahti meidän ja seinänaapurin väliselle aidalle ja jäi siihen pitkäksi aikaa. Mietimme, oliko se loukkaantunut.

harakka%20%283%29-normal.jpg

harakka%20%284%29-normal.jpg

Vaan kun Dharmapati yritti lopulta uudelleen käydä nappaamassa linnun tarkistaakseen, oliko muutakin vaivaa kuin pökertyneisyys, lintu pakeni pihapuuhun.

Hän käski minun kirjoittaa blogiin, että me ihmiset olemme kaikki rappuloukkuumme jäävien harakoitten ja hyönteisten kaltaisia. Luulemme lentävämme Onnelaan jotain helpon näköistä ulkonaista reittiä pitkin. Lyömme päätämme lasiin yhä uudelleen ja uudelleen. Sitten ihmettelemme miksi elämä pyörryttää ja yököttää. Tosiasiassa meidän pitäisi kääntyä sisäänpäin. Siellä se Jumala piileksii. Vain itseriittoinen onni on kestävää.