Minut vei, minut hiljaa vei, miten oli, miten kävi, kysy vainen
Minä tunsin olevani nainen

Tänään olen ollut äärettömän romanttis-nostalgisissa tunnelmissa. Muistelin nimittäin, että siitä on tasan 3 vuotta kun tapasin Dharmapatin ensimmäisen kerran kasvotusten. Huomasin tosin juuri, että muistini petti minut; oikeasti lensimme Lontooseen hänet katsastamaan jo 7. kesäkuuta 2011. Matkustin tietenkin lasten kanssa, etten vahingossakaan höynäyttäisi miestä luulemaan, että elämä kanssani olisi yksinkertaista.

Taivas miten pieniä kaksoset silloin vielä olivat! Voin vain kuvitella miten valtavilta he tuntuvat sinä päivänä kun Lootus syntyy!

lontoomuisto%20%283%29-normal.jpg

lontoomuisto%20%282%29-normal.jpg

Tenavat viihtyivät Lontoossa erinomaisesti, Dharmis vei meitä ympäri ämpäri nähtävyyksia ja lapsenmielisiä paikkoja esitellen. Nyrpeät ilmeet kuvassa johtuvat siitä, että kuljimme koko ajan kerrosbusseilla ja Lontoon metrolla ja kävelimme välit, ja välillä heidän kuusivuotiaita jalkojaan väsytti.

Mitä Dharmapatin katsastamiseen tulee, näinhän siinä kävi silloin saman tien (lapseni valokuvasivat todistusaineistoa):

lontoomuisto%20%284%29-normal.jpg

lontoomuisto%20%281%29-normal.jpg

Ja minä se vaan kirjoitin päiväkirjaani katkelmia Ritva Oksasen kappaleesta Tuli mies ja ihmettelin itsekin miten minusta, koko elämäni jotain odottaneesta kiltistä tytöstä, oli tullut nainen, joka tietää mitä elämäänsä haluaa eikä enää odota vaan uskaltaa matkustaa muitten ihmisten mielipiteistä piittaamatta sen perään päättäväisesti sitä noutamaan. Joka antaa kaikesta vastalahjaksi kaiken.

Se, miten paljon lasten seura vaatii aikaa ja vaivaa, tuli kyllä sen Lontoon loman aikana yllätyksenä Dharmapatille, mutta äkkirakastumisen huumassa ja minuun kohdistamansa suudelmatykityksen kuumassa hän ei antanut sen häiritä. Hän uhosi, ettei häntä pelota uusi maa, kun hän on yhden (UK:n) jo valloittanut, eikä uusi kieli, kun hän puhuu jo sujuvasti neljää. Joten mitä pelättävää olisi kahdessa pikkutytössä. Jotka siihen aikaan sitä paitsi nukkuivat vielä monta tuntia enemmän vuorokaudessa kuin me.

Meille oli siis jo ensitapaamisellamme päivänselvää, että ellei ensitapaaminen mene pieleen, menemme naimisiin ja Dharmapati muuttaa Suomeen, koska minä en voisi lasteni edun takia maastamuuttoa harkitakaan. Näin toimittiin ja hyvin on mennyt. En voi kirjoittaa "uusperhehaasteista huolimatta" koska hyvin on mennyt osittain pikemminkin "uusperhehaasteitten johdosta" - lasteni lähes jatkuva läsnäolo on nopeuttanut mielettömästi Dharmiksen sopeutumista Suomeen, kun suomen kieltä kuulee joka päivä kotona ja ipanoitten kanssa hänen kaltaisensa liikunnallinen, avoin ja lapsenmielinen mies pääsee puuhailemaan kaikenlaista hauskaa mitä muuten ei ehkä tässä jurossa kulttuurissa voisikaan :-)

*


klikkaamua-normal.jpg

Viime kuukausina olemme hiljakseen katsoneet, silloin kun tytöt eivät ole olleet kotona, suomalaista hupidraamasarjaa nimeltä Klikkaa mua. Niin huonoja telkkarin katsojia olemme, ettemme takuuvarmasti olisi löytäneet tätä sarjahelmeä, ellei Dharmapatin suomenopettaja olisi näyttänyt heille aikoinaan jokusta jaksoa. Eräänä päivänä tänä vuonna Dharmis nauroi jollekin sarjaan liittyvälle muistolleen ja päätti näyttää sen minulle. Kuinka sopivaa, että katsomamme ekan tuotantokauden jaksot ovat juuri kolmen vuoden takaa!

Sarjassa kolmen lapsen eronnut äiti Ella yrittää löytää netistä Klikkaa mua -nimisestä deittipalvelusta itselleen uutta miestä. Pian katsojalle jo selviää, ettei Ella tosiasiassa ollenkaan tiedä, mitä hän oikeastaan haluaa, ja hänen elämänsä meneekin jakso jaksolta ja mies mieheltä entistä pahempaan solmuun. Jamppoja tulee ja menee, eksien kanssa on jatkuvaa kärhämää, Ellan 13-vuotias tytär ottaa äidistään oppia ja luo hänkin profiilin nettiin ja saa iljettäviä tyyppejä peräänsä. Ellan kahdesta sydänsytävättärestä toinen on alkoholisti ja toinen raastavassa salasuhteessa naimisissa olevan perheenisän (sen 13-vuotiaan tytön koulun rehtorin) kanssa. Kaikesta huolimatta sarjan päätyylilaji on ehdottomasti huumori.

Klikkaa mua on valloittanut minut purevalla realismillaan ja harvinaisen taitavalla sanan säilällään. Heti aluksi putosin siihen, miten valtava kontrasti sarjan kumppania hakevien aikuisten runollisilla nettiprofiileilla ja heidän tosielämänsä välillä vallitsee - eikä kukaan silti suoraan valehtele, kaikki vain kuvailevat arkitodellisuuttaan parhain mahdollisin sanakääntein niin että kuulostavat kiinnostavilta. Klikkaa mua on myös sarja, jossa rääkyvät ja kiroilevat ihmiset saavat minut taakse kavahtamisen sijaan nauramaan puhdistavasti. Tämä sarja oikein ilkamoi ja iloittelee sillä, että me ihmiset tuppaamme esittämään parempia ja ihailtavampia ja vahvempia kuin olemmekaan, mutta Klikkaa mua riisuu kaikki paljaiksi ja avuttomiksi. Ja vielä ihmisten ihan itse silmiensä eteen laittamat laputkin silmiltä. Vanhemmatkaan eivät sarjassa ole täydellisiä tyyniä enkeleitä, vaan he suuttuvat lapsilleen ja tekevät virheitä ihan niin kuin oikeatkin vanhemmat. Silti lapset ovat heille tärkeitä ja rakkaita. Henkilöhahmot ovat uskottavia ja tapahtumapaikat ovat tunnistettavia kotikaupunkimme kolkkia.

Sarjassa tapahtuu paljon sellaista, mitä me wanhoillishindut pidämme moraalisesti totaalisen vääränä, mutta realistisesti sarja myös kuvittaa sitä, miten kaikilla teoilla on seuraamuksensa. Näin ollen olen alkanut pitää Klikkaa muata tahattoman hengellisenä showna karman laista.

Sarja alkaa kesäuusintana ilmeisesti nyt tiistaina alusta asti, joten kyytiin pääsee kätevästi.

Klikkaa mua antaa ymmärtää, että netistä on miltei mahdotonta löytää sopiva kumppani. Että ne, jotka sitä yrittävät, ovat tavalla tai toisella surkuhupaisia tyyppejä.

Miten ihmeessä me sitten onnistuimme tuosta noin vain heti?

Siten, että käyttämämme tapaamispalvelu netissä ei ole kaikenlaisia tyyppejä puoleensavetävä tavallinen deittipalvelu, vaan avioliittojen järjestämiseen keskittyvä shaadi.com, jonne ei periaatteessa edes kirjaudu sisään kukaan, joka ei halua nimenomaan naimisiin. Kaikki palvelun hakutoiminnot keskittyvät niihin asioihin, joilla on kestävän parisuhteen muodostamisessa oikeasti väliä. Niin kuin vaikkapa elintavat ja maailmankatsomus.

Rakas Dharmapatini! Onneksi klikkasimme toisiamme keväällä 2011 :-)