Tämän blogin harvoilta lukijoita tulee jatkuvasti sellaista palautetta, että lapsista pitäisi kirjoittaa. Jospa nyt sitten paastosunnuntain kunniaksi minä erään paastottavan elintarvikkeen eli piristävän mustan teen lipittämisen sijaan yrittäisin virittää aivoni artikkelinkirjoitusvirkeystasolle vastaamalla ensin tällaiseen äitiysmeemiin. Se odotteli minua eräässä kivassa monikulttuurisuusblogissa. Täsmäosoitan sen edelleen Sisterille ja Liisalle.


1. TUNNEN ITSENI VUODEN MUTSIKSI, olinpa sitä ansainnut tai en, silloin kun lapseni tekevät omasta aloitteestaan hyviä, hyödyllisiä ja epäitsekkäitä asioita. Niin kuin vaikkapa silloin, kun nuo välillä aika eripuraiset siskokset antavatkin toisilleen periksi orastavan riidan välttämiseksi. Tai kun he houkuttelevat jonkun ujon ja yksinäisen lapsen leikkiin mukaan. Tai kun nuo villit ja vilkkaat ja liikunnalliset likat pysähtyvätkin keskustelemaan kavereittensa kanssa oikeasta ja väärästä, kun he jakavat mytologiaa ja johdattavat tyttöporukan hetkeksi rauhoittumaan, meditoimaan, ainaisen riehumisen vastapainoksi. Silloin tuntuu hetken siltä että olemme yltäneet tulostavoitteeseen kasvamisen tärkeimmällä osa-alueella.

2. LAPSIPERHE-ELÄMÄSSÄ HAASTEELLISINTA ON säilyttää malttinsa silloinkin kun on kauhea kiire eikä lapsen hitauden ja kiukunaiheiden syissä ole äidin mielestä mitään logiikkaa.

3. SUURIN LAPSELTANI SAAMA KOHTELIAISUUS ON SE, KUN HÄN ilmaisee viihtyvänsä kaikista parhaiten minun seurassani - enkä minä hirviö kuitenkaan joka kerta osaa sitä arvostaa vaan saatankin parahdella että annapas minun nyt rauhassa olla tietokoneella ja kokkailla yy ämmää.

4. KELLO 24 YÖLLÄ OLEN YLEENSÄ umpiunessa. Paras nukkumaanmenoaika tälle äidille on ennen yhdeksää, mikä ei kylläkään läheskään aina onnistu. Se onnistuu lähinnä niinä iltoina kun Dharmapati on pelaamassa squashia tai temppelissä eikä palvovien silmieni alla Skypessä. No, ainakin voin sanoa että on äärimmäisen harvinaista etten ole kello 24 mennessä umpiunessa.

5. KELLO 8 AAMULLA OLEN jo oikein virkeä kukuttuani pystyssä 2-3 tuntia ja juotuani kaksi kupillista intialaista maitoteetä. Olen luultavasti lähdössä lapsineni koulua kohti, koulu alkaa aina 8.45 ja sijaitsee eri kaupunginosassa, ja pistämässä toisen muksun pakaraan pitkävaikutteista insuliinipiikkiä, joka tulee ottaa aamuin illoin (toista, lyhytvaikutteista, otetaan aterioiden yhteydessä).

6. HALUAISIN SANOA LAPSENI/LASTENI ISÄLLE, ETTÄ jokohan tietäisit mitkä kaksi viikkoa kesällä voit pitää tyttöjä luonasi.

7. HALUAISIN SANOA OMALLE ÄIDILLENI, ETTÄ älä murehdi minun elämääni, sillä ei lasten kanssa yksin elävä nainen voi millään saada tarpeeksi kaikkia neljää: mielenrauhaa, läheisiä välejä lapsiin, rahaa ja siistiä kotia. Pyrkiessäni selviytymään kolmen ensiksi mainitun ylläpidosta tipautan tarvittaessa omalta vaatimuslistaltani ensimmäisenä pois tuon neljännen. Äitini kuuluu siihen sukupolveen, jolle kodin siistinä pitäminen on mitä tärkein rakkaudenosoitus perheenjäsenille.

8. VIIMEKSI KIROILIN, KUN pohdiskelin sairaalakuntoon vuosi sitten pahoinpidellyn ja edelleen sairaalassa asuvan ystäväni elämäntilannetta. Juu-u, lasten kuullen. Olemme tosin yhdessä jo aikaa sitten analysoineet puhki suomen kielen kirosanat ja todenneet, ettei hinduilla ole mitään syytä järkyttyä kristillisperäisistä kirosanoista, mutta koska emme tieten tahtoen halua kiusata ketään, voimme jättää toisten pelkäämät henget kutsumatta. Pimpeissäkään ei ole mitään ihmeellistä, meillä on jo sellaiset, älytöntäpä olisi sitä vee-alkuista sanaakaan siis toistella. Mutta kun muutaman kerran vuodessa oikein ärripäätuulelle kuitenkin tulen, suosikkini on jumalauta - Jumala, auta. Siitä ei olekaan pitkä matka takaisin ruotuun eli mantran, Herran nimien, toistamiseen mielenrauhan palauttamiseksi. Tai no okei. Jos se rauha on jo ylipäätään järkkynyt niin kovin että alan kiroilla, luultavasti kyllä yhdistelen myös perisuomalaisesti kirouksissani demonimaisesti käyttäytyvät ihmiset paholaisiin ja heidän asuinsijaansa.

9. EN OLE KOSKAAN OSANNUT piilottaa lapsilta mitään, vaan selitän aina kaiken mikä mieltäni liikuttaa, heidän ikäkielellään toki. Ainakaan heille ei ole epäselvää miksi toimin kulloinkin niin kuin toimin ja minkä vuoksi olen milläkin tuulella.

10. PARASTA, MITÄ HOUSUT JALASSA JA ILMAN LAPSIA VOI TEHDÄ, ON helpoin kysymys tässä sarjassa. Kirjoittaminen! Mutta ei, ei tämä ollutkaan helppo kysymys. Ei tässä kysytty, mikä on miellyttävintä, vaan mikä on parasta. Ne eivät aina ole sama asia. Voisin kirjoittaa loputtomasti, mutta kaikkien kannalta paljon parempaa ajanvietettä minulle olisi meditaatio. Meditoin guruni ilmoittaman minimimäärän eli puoli tuntia päivässä. Se on joskus aivan ihanaa, suorastaan yliluonnollisen rentouttavaa. Ja yleensä kuitenkin jotain ihan muuta. Vaikeaa. Pahimmillaan meditointi tuntuu siltä kuin vetäisi autoaan pulkassa kun hanki on jo osin sulanut eikä enää peitä maata.