Harvoinpa tulee vastaan kirja, jonka tekstiä on niin hidas lukea, että teoksen loppuun pääseminen vie väkisinkin (ainakin meikägimman lukuaikarajoituksilla) kuukausia - mutta joka on samaan aikaan niin hyvin kirjoitettu ja niin täyttä asiaa, ettei sitä millään halua lopettaa keskenkään. Munkki Serafimin Vapaus on tällainen kirja. Sitä ei voi lukea kuin pieninä annoksina, mutta tämä ei johdu siitä että hän kirjoittaisi raskasta ja kankeaa kieltä. Tämä johtuu siitä, että jokainen sana on niin punnitusti paikallaan ja jokainen lause niin merkityksiä täynnä, että jollei sanavalintoja pysähdy maistelemaan, sanoma menee ohi ja hätähousulukijan on palattava nöyränä takaisinpäin.

vapauskirja-normal.jpg

Vapaus on kirja kauneudesta ja luovuudesta, Jumalan attribuuteista, jokapäiväisten valintojemme hengellisyydestä ja hengelliseen itsekuriin vapaaehtoisesti alistumisen vapauttavuudesta. Sekä myös kokemuksellinen kuvaus siitä miten mystinen kokemus pakenee analyysia: "Kun tulemme mystisestä, tulemme sanattomuden maailmasta. Sieltä tultuamme osaamme ehkä katsella jonkin aikaa tätä rajojen täyttämää maailmaamme ilman sanojen piirtämiä rajoja ja voimme nauttia rajattomuuden harmoniasta. Lopulta silmämme kuitenkin tottuvat hämärään. Valkoinen muuttuu harmaaksi ja kaikkialla on rajoja. Sanat piirittävät meidät, eikä mystistä enää ole. On vain sitä kuvaavia sanoja, ajatusjärjestelmiä." Kauneus on Serafimille kosketusta tuohon mystiikan, Jumalan, vapauden ulottuvuuteen: kauneus on lävistävä tuuli, kaiken valaiseva kirkkaus. Munkki Serafimilla on myös huumorintajua, joka aina välillä puhkeaa kukkaan ja keventää lukukokemusta.

Vapaus on kirja jonka voisi melkeinpä siteerata kokonaisuudessaan, lähes joka lauseen haluaisi jakaa muitten kanssa. Tässä eräitä kohtalaisen helppolukuisia katkelmia kirjasta:

"Ristiriidoissa on usein kyse siitä, että ihmistahto suuntautuu tavoittelemaan mielihyvän lajeja kaikkialta, missä niitä vaikuttaisi olevan tarjolla, ja ennemmin tai myöhemmin tämä tavoittelu hajoaa omaan mahdottomuuteensa. Tahdon voi saada parempaan järjestykseen sisäisen kilvoituksen eli mielenhallinnan kehittämisen ja mietiskelyn avulla.
Itsepetos on usein narsismin seurausta: ihminen luo itselleen ideaalikuvan siitä, mitä haluaisi itsensä olevan, ja alkaa elää uskotellen kuvan olevan tosi. Hengellisten opettajien ihannoima nöyryys on keskeinen hyve muun muassa siksi, että se pitää ihmisen vapaana tarpeesta luoda tällaisia valhekuvia."

"Mitä vapauden harjoittaminen on? Mahdollisuuksia on rajattomasti, ja siksi toteuttaa yksi niistä on enemmän kuin pelkkää valitsemista: se on avautumista toteutuvalle todellisuudelle, sen luomista. Valita yksi muutamasta on poissulkemista, mutta toteuttaa yksi äärettömästä ilmentää jo luovuutta. Mikäli subjekti on eksistentiaalisesti latistunut, hän pelkää äärettömyyttä ja siksi karttaa luovuutta; tästä syystä hän pyrkii tiedostamattomasti pienentämään mahdollisuuksien määrän mahdollisimman lähelle yhtä. Samasta syystä luovia ihmisiä pidetään rohkeina ja rohkeimpia heistä hulluina."

"Ihmisen on raivattava tiensä sisäänpäin kohti totuutta poistamalla mielensä pinnalta himojen kuohu. Himoista vapautuminen on totuuden lähestymistä - vapauden lähestymistä. Himottomuus ei tarkoita niinkään passiivista himokkuuden tai tahtomisen puuttumista, vaan päinvastoin vapautta sellaisista pyrkimyksistä, jotka estävät ihmistä pääsemästä omaan kirkkauteensa. Tässä kohdin ihanne on usein ymmärretty vajavaisesti sekä kirkossa että varsinkin sen vastustajien parissa; esimerkiksi paastoaminen ja eristäytyminen voivat olla tärkeitä keinoja mutta eivät sinänsä päämääriä itsessään. Ne voivat auttaa ihmistä vapautumaan siitä, mikä hänessä on alhaista, mutta ne voivat myös kääntyä itseään vastaan. Kaiken kriteeri on sydämen nöyryys. Himot ovat itsekkyyden ilmentymiä, ja siksi himottomuus on nöyryyttä. Nöyrä on vapaa himosta muuttaa toisia oman mielensä mukaisiksi."

"Historia on vapauden tragediaa. Ihminen yrittää nauttia vapaudesta, mutta vapaus näyttää tekevän hänestä pilkkaa. Utopiat vaihtuvat rikoksiksi, päätökset kääntyvät itseään vastaan. Yksilöt murskaantuvat yksilöllisyyden aatteen seurauksiin, ihmisen vapauttamiseksi perustetut uskonnot kahlitsevat sieluja.
Mutta myös kauneus on mittaamaton. Samat toiveet, samat haaveet, samat tunteet toistuvat sukupolvesta toiseen ja saavat ilmaisuikseen toinen toistaan kauniimpia muotoja. Sama jumalankaipuu polttaa sieluja, sama Hengen tuli yhdistyy yhä uusiin kaipaajiin, sama tuli palaa vuosisadasta toiseen. Siksi Jumalaa rakastavat tuntevat toisensa yli ajan rajojen."

Kirja koettaa esitellä Kristuksen muista poikkeavaksi ja nostaa kristinuskon muiden uskontojen yläpuolelle, mutta yritys tormää siihen, että asiasisällön ymmärtää omasta kokemuksestaan tällainen meditoiva hindukin ;-)

(Minua muuten aina hiukan hihityttää että ne tutut ortodoksit, joille loikkaukseni tuohuksenkantajien riveistä Krishnan luokse yli puoli elämää sitten oli kauhistuksen kanahäkki, eivät tällaisia ortodoksikirjoja koskaan lue, vaikka kuinka yritän suositella...)