Kohtaamiseni asunnottoman kanssa ei ole jättänyt minua rauhaan. Minua kiusaa oikeastaan aika lailla tieto siitä, että juoppo isoisäni teki enemmän asunnottomien hyväksi kuin minä ja raittiit ja hyveelliset uskovaiset ympärilläni. Olen etsinyt tietoa järjestöistä jotka auttavat asunnottomia ja toivon törmääväni uudelleen asunnottomaan naiseen, josta tiedän vain etunimen. Jos en mitään muuta niin ainakin voisin ojentaa hänelle printatun tietokansion.

Kuuntelin myös pari potkaa. Ensimmäinen kertoi Australian suurten ikäluokkien eläkepommiahdingosta. Australiassa on ollut hiljattain nousukausi, joka on nostanut asuntojen hintoja 150 prosenttia. Vuokrat ovat luonnollisesti nousseet nekin. Maan eläkejärjestelmä on semmoinen, että nyt yhä useampi pienituloinen yksinäinen nainen, eronneista tehokkaimman työikänsä kotiäiteinä elänneistä naisista puhumattakaan, joutuu kadulle. Heidän pikku eläkkeensä ei vaan yksinkertaisesti riitä vuokranmaksuun, tai jos aluksi riittääkin vuokran niellessä 80 prosenttia tuloista, niin seuraava vuokrankorotus on vaan liikaa. Kuulija sai jonkinlaista lohtua ja helpotusta myötätuntokärvistelyynsä Australian ilmastosta. Ulkonakin tarkenee sentään nukkua, ja jos omistaa auton, ja pitää sitä vaikkapa sairaalan parkkipaikalla, pystyy sentään nukkumaan tarpeeksi ja jotenkuten huolehtimaan itsestään (mitä ilmeisimmin Australian autoverotusjärjestelmä ei ole samanlainen kuin Suomessa, missä kellään asunnottomalla ei taatusti olisi varaa ylläpitää autoa...)

Ohjelma oli hyvä muistutus siitäkin, että tämä ongelma koskettaa minua. Ellei ihmeitä tapahdu, tulen olemaan eläkeiässä joko töissä tai hyvin vähävarainen, sillä sillä yrittäjäeläkemaksulla, jota minä pystyn maksamaan, en todellakaan tule olemaan mikään vallasrouva työt lopetettuani. Tässä asiassa en ole yksin. Suomessa on jopa satoja tuhansia kaltaisiani, ihmisiä, jotka ansaitsevat riittävän mutta niukan toimeentulonsa milloin mistäkin. Suomen eläkejärjestelmää ei ole luotu meidänlaisiamme varten. Meidän ohellamme on vielä kasvava joukko mielenterveysongelmaisia, jotka eivät hekään pääse hyvän eläketurvan piiriin. Ja asumiskustannukset sen kun nousevat. Samainen Australian eläkepommi uhkaa siis Suomeakin.

Toinen podcast esitteli todellisen sankarin.

judygraves-normal.jpg

Kanadalainen Judy Graves teki elämäntyönsä Vancouverin kaupungin palkkaamana kodittomien asianajajana. Hän auttoi pitkän uransa aikana lukemattomia asunnottomia. Radio-ohjelma tehtiin hänen eläkkeelle siirtymisensä kunniaksi. Mimmi ei tosin malta käytännössä jäädä eläkkeelle. Hän on niin tottunut kulkemaan öisin ulkona kysymässä kaduilla nukkuvilta tai matkalaukkujen kanssa ympyrää käveleviltä, mitä heille kuuluu, ja tutuiksi tulon jälkeen, voisiko hän tehdä heidän eteensä jotain. Toisin sanoen tämä virkanainen teki noin satamiljoonaa kertaa enemmän kuin mitä häneltä työn puolesta odotettiin. Hän vaan totesi ohjelmassa, että löytääkseen ne, joita hän todella voi auttaa (kaikkiahan ei voi), täytyy kulkea kaduilla silloin kun niillä ei kulje kukaan muu kuin kodittomat.

Vaikka onkin totta, että asunnottomuuden taustalla voi olla päihdeongelma, myös päihdeongelmalla on taustansa. Esimerkiksi seksuaalinen hyväksikäyttö lapsena, josta kukaan osannut tai halunnut auttaa toipumaan. Jokainen asunnoton on kerran ollut viaton lapsi. Judy Graves on osoittanut, että täysin syrjäytyneestäkin voi tulla uusi ihminen, jos hänet kohdataan sellaisena. Ihmisenä.

Judy Gravesin vinkki meille tavallisille kuolevaisille on, että asunnottomat ovat naapureitamme. Kun näemme laitapuolen kulkijan, jonka olemme nähneet ennenkin, meidän tulee sanoa moi niin kuin kelle tahansa naapurille. Ja jos kohtaamiset vaan toistuvat toistumistaan, meidän tulisi kysyä, lähtisikö tuo laitapuolen kulkija lounaalle. Apua ei tarvitse tyrkyttää, vaan jo pelkkä kuunteleminen tekee niin hyvää. Moni asunnoton ei ole kuullut omaa ääntään moneen päivään kun kukaan ei halua olla heidän kanssaan tekemisissä.

Judy%20Graves-normal.jpg

Judy Graves on sankaritar, mutta sankarillista oli myös Vancouverilta päättää palkata ihminen hoitamaan päätoimisesti asunnottomien asioita. Tarinan opetus on, että näihin asioihin voidaan puuttua poliittisesti. Radio-ohjelmaa tehtäessä ei vielä tiedetty, palkkaako kaupunki nelisenkymmentä vuotta töitä paiskineen Gravesin tilalle jonkun, mutta tarinalla näkyisi olevan onnellinen loppu :-)