Eilen oli kyllä paras Kalevalan päivä ikinä! Mieheni suomen luokka vietiin kuuntelemaan kantelekonserttia, ja miespä vaikuttui siitä niin kovin että soitteli kotiin tultuaan meille Youtubesta pitkät pätkät kalevalaisia elämyksiä. Ja minä vaivuin hömppäromanttiseen onnelaan kun mies vielä, silmät pikemminkin minussa kuin tietokoneessa, pani FB-seinälleen laulun, jonka sanat menevät näin:

Kun mun kultani tulisi, 
armahani asteleisi, 
tuntisin ma tuon tulosta, 
arvoaisin astunnasta, 
jos ois vielä virstan päässä 
tahikka kahen takana. 
Utuna ulos menisin, 
savuna pihalle saisin, 
kipunoina kiiättäisin, 
liekkinä lehauttaisin; 
vierren vierehen menisin, 
supostellen suun etehen. 
Tok' mie kättä käppäjäisin, 
vaikk' ois käärme kämmenellä; 
tok' mie suuta suikkajaisin, 
vaikk' ois surma suun edessä; 
tok' mie kaulahln kapuisin, 
vaikk' ois kalma kaulaluilla; 
tok' mie vierehen viruisin, 
vaikk' ois vierus verta täynnä. 
Vaanp' ei ole kullallani, 
ei ole suu suen veressä, 
käet käärmehen talissa, 
kaula kalman tarttumissa; 
suu on rasvasta sulasta, 
huulet kuin hunajameestä, 
käet kultaiset, koriat, 
kaula kuin kanervan varsi.

Seuraava video vallan villitsi minut, hämärässä kuultuna varsinkin. Aloittakaa kohdasta 3.30 niin johan saa wanha teksti eloa ja potkua! Tämähän toimii kuin paraskin kauhuleffa (Vuodatus ei tällä hetkellä mahdollista videon suoraa upottamista tekstiin joten suonette anteeksi):

http://www.youtube.com/watch?v=Ajv2ceCiu_M

Metro-lehdessäkin oli keskiliitteenä Kalevalan kaksi ekaa laulua vailla muuta selitystä kuin kehoitus lukea 28.2. Kalevalaa. Mahtava idea!

kalevalataistelu-normal.jpg

Sanotaan että Elias Lönnrot olisi voinut koota aineistostaan vaikkapa 7 erilaista juoni-Kalevalaa. Kalevalan kieli on niin upeaa ja inspiroivaa että olisin varmaan täysi Kalevala-fani, ellei Lönnrot olisi päätynyt syystä tai toisesta luomaan eeposta, jossa kutakuinkin kaikille käy huonosti.

Onnellista kestävää rakkautta ei kirjassa ole...

ainohukuttautuu-normal.jpg

...ja väkivalta vie kaikki turmioon.

joukahaisenkosto-normal.jpg

Olen lukemattomat kerrat elämäni aikana tarttunut Kalevalaan, mutta joutunut ennen pitkää laskemaan sen käsistäni juuri negatiivisen tunnelman takia, ja mieleni minun tekivi aivoni ajattelepi kiljaista Elias Lönnrotille että pyörrytä pyhät sanasi, peräytä lausehesi, sillä eiköhän niin laajasta aineistosta olisi jokunen happy endingkin löytynyt! 

vainamoinenlahtee-normal.jpg

Hindun saa apeaksi jopa sinällään kaunis loppulaulu, jossa Jeesuksen suosio häätää Väinämöisen matkoihinsa. Onhan pakanoiden pakkokristillistämisen ja kansanperinteen vähättelyn sekä pirullistamisen tulosta että mahtava lauluperinne katosi ja unohtui miltei kokonaan. Dharmapati muuten löysi Kalevalan referaatioyrityksistä useita kytköksiä Mahabharatan ja Ramayanan tarinoihin.

Kaikesta huolimatta, on meillä vaan uskomattoman upeat ja väkevät kansanperinnejuuret. Ja Elias Lönnrot oli kaikin puolin ihmemies. Paitsi kansanrunouden pelastaja, kansan itsetunnon kohottaja, suomalaisuuden väkivallaton esitaistelija, historiamme tärkein kielitieteilijä ja kasvitieteilijä, hän oli myös lukemattomia ihmishenkiä pelastanut lääkäri, sekä hyvä kristitty, jolla riitti kirjallista tuotantoa hengelliselläkin saralla. Olen urani aikana työn puolesta viettänyt hänen elämäntarinansa ja tuotantonsa äärellä niin paljon aikaa (minkä lisäksi käytän kirjoittaessani päivittäin hänen suomen kieleen vakiinnuttamiaan tai jopa kehittämiään sanoja) että poden pahaa Lönnrot-ähkyä, mutta tämä ei hänen saavutuksiaan vähennä. Älähdin nähdessäni mieheni kotitehtävän aivan liian vaikeat kysymykset: no niin, mamut, vastatkaapa suomeksi kolmella rivillä, miten Lönnrot kehitti suomen kieltä!

Älyttömin kysymys oli, mikä Elias Lönnrot tekisi, jos hän eläisi tänään. Minä ehdotin vastaukseksi, jota mieheni ei tosin suostunut kirjaamaan vastauspaperiin, että herra Lönnrot tylsistyisi ja turhautuisi. Hän teki kaikkea, sellaisella vimmalla ja vauhdilla kuin olisi ollut täysin tietoinen elämäntyönsä tarpeellisuudesta ja kiireellisyydestä sekä pitkänkin ihmiselämän lyhyydestä ja riittämättömyydestä. Hyvä kun naimisiinkaan ehti; joku sentään poimi hänet kun hän oli jo aika iäkäs, eikä hän joutunut jakamaan ikänsä takia parinmuodostusmarkkinoilla karsastetun Väinämöisen kohtaloa. Nyt kun se kaikki on jo tehty, ei Eliaksen kaltaisella "kävelen kannettava pöytä mukanani voidakseni kirjoittaa matkalla" -yleisnerolla välttämättä riittäisikään enää mielekästä puuhaa. 

Elias-paran muksut muuten kuolivat yhtä lukuunottamatta pikkuisina ja nuorina, eikä se viimeinen henkiin jäänyt jatkanut sukua.