"Mitä uhkapelaamisella oikein tarkoitetaan" kysyi eräs Janmashtami-kysymyshaasteeseen osallistunut. Sattumoisin viime yönä, kun parantelin makuuasennossa iskevää jalkasärkyäni ja avasin sen laantumista pystyasennossa odotellessani erään guruni kirjan summamutikassa keskeltä, osuin kohtaan, jossa guruni puhuu tästä aiheesta.

Easwaran kirjoittaa (oma suomennokseni):

'Sillä, mitä yhteiskunta himoitsee, on valtava opetuksellinen vaikutus, paljon suurempi kuin sen koulujen opetussuunnitelmilla. Kukaan ei pääse pakoon yhteiskunnan himojen vaikutusta. Seuraavan sukupolven kasvattamisessa sillä on kenties kaikkein voimakkain rooli. Ja mitä me opetammekaan? Jos puolueeton tarkkailija toiselta planeetalta laskeutusii tänne tuomitsemaan meidät ajan- ja rahankäyttömme, lukemistemme ja puheittemme ja huomionantomme perusteella, hän tulisi siihen tulokseen että tärkeimmät asiat elämässämme ovat nautinto ja omaisuus. Harvat ihmiset kehtaavat sen myöntää, enkä usko, että monikaan syvällä sisimmässään todella janoaa juuri niitä, mutta tällaisesta toitottavassa ilmapiirissä lapsemme kasvavat.

Asun Kaliforniassa ja se on varmastikin yksi maailman rikkaimmista kolkista. Kalifornia symboloi runsautta kaikissa niissä maailmankolkissa, joissa katsotaan Hollywood-elokuvia. Silti vain muutaman kuukauden kuluessa siitä kun Kalifornian osavaltio käynnisti lottoarvonnat, puolet sen asukaista oli ostanut lottokupongin.

Jokainen alakoululainenkin osaa kertoa, että ison lottopotin voittomahdollisuus on harvempi kuin  yksi miljoonasta. Muuan tiedemiesystäväni huomautti, että oikeastaan mahdollisuuteni voittaa lotossa lottokupongilla ovat periaatteessa samat kuin ilman lottokuponkia. Silti kaikkialla Kaliforniassa ihmiset jonottavat äkkirikastumisen toivossa. ...

En väitä että rahapelien pelaaminen olisi synti, mutta pidän sitä hölmönä. Se, mikä minua asiassa vaivaa, on rahapelien antama pistos ympäristölle, jossa elämme. Tuo ruisku sisältää rahapelejä paljon vaarallisempaa jätelientä: ahneutta. Pohdin aina tarkkaillessani ihmisiä ja elinympäristöäni, mikä mielentila vallitsee niiden näkyväisen ulkokuoren alla. Mitä rahapeleihin tulee, tuo mielentila on myrkyllisen viettelevä. Kaliforniassa voit hädin tuskin käydä kaupassa tai lukea lehteä tai avata telkkaria tai radiota puoleksi tunniksi joutumatta jatkuvan mediapommituksen kohteeksi. Sen suostutteleva ääni kuiskii: "Hei, etkö haluaisikin saada paljon rahaa ilmaiseksi?

Meistä tulee sitä mitä jatkuvasti ajattelemme. Tämä on myös meditoinnin ja rukoilemisen salaisuus. Nyky-yhteiskunnassa opetamme ihmiset palvomaan rahaa. Kun Jeesus sanoi kauan sitten, ettemme voi palvoa yhtä aikaa sekä Jumalaa että mammonaa, kyseessä oli elävä varoitus, jota tarvitsemme kipeästi nykypäivänä. Sillä nykypäivänä lähes jokainen on jäänyt tähän ansaan. Ei meidän tule elää rakastaaksemme rahaa, vaan rakastaaksemme!

Toinen mieltämme myrkyttävä saaste, jota emme edes osaa epäillä ahneuden alalajiksi, on pakkomielteemme saada nautintoa. Hassut tarrat ja t-paidat kyselevät meiltä alakuloisesti: "Are We Having Fun Yet?" Sehän vaikuttaa perustellulta vaatimukselta elämälle. Istumme jalkakäytävällä pienen metallipurkin kanssa ja kerjäämme elämältä: "En pyydä paljon, voisitko tipauttaa minulle pikkuisen nautintoa tälle päivälle, edes yhden asian josta voin nautiskella?" Tämä ei ehkä kuulosta kovin kypsältä toiminnalta, mutta mitä haittaa siitä on? Eikö jokainen meistä ansaitse vähän hupia?

Antakaahan kun sanon nopeasti tähän väliin ettei elämän viattomissa nautinnoissa ole mitään vikaa. Virkistäytymisellä on oma tärkeä paikkansa hengellisessä elämässä niin kauan kun se ei tapahtu jonkun toisen elävän olennon hyvinvoinnin kustannuksella, tai omamme. Vaan jälleen kerran meidän tulee tarkkailla, mikä mielentila vallitsee noitten t-paitojen iskulauseitten ja ison rahan viihdeteollisuuden rantaan lyömien valtavien aaltojen, pelien, massaturismin ja uusien muoti-ilmiöluomusten takana. Se, mikä saastuttaa mielemme, ei ole elämästä nauttiminen, vaan eläminen nautinnon vuoksi. Se, että teemme nautinnosta tärkeimmän henkilökohtaisen päämäärämme. Nautinto saastuttaa, koska se panee meidät keskittymään itseemme. Jos olisi olemassa lääöke, joka kiskoisi esiin nautintoa ja turruttaisi meidät kaikelta kivulta, kuka meistä voisi ikinä kasvaa? Mikään mitä osaan kuvitella ei voi si tehdä ihmisestä itsekkäämpää ja vähemmän kykenevää suhtautumaan toisiin ihmisiin elämän väistämättömiin ylä- ja alamäkiin.

En usko että yksikään järkevä ihminen voi tyydyttyä hauskan pitämisestä riippumatta siitä kuinka paljon hupia saamme ängetyksi elämäämme. Sillä se, mitä tarvitsemme, ei olekaan nautinto vaan riemu - syvä täyttymyksen tunne, joka ei koskaan jätä meitä vaan vain kasvaa ajan kuluessa. Hauskuus on elämää oman itsen hyväksi, mutta riemu kumpuaa elämisestä toisten hyväksi, ajan ja rakkauden antamisesta itseämme suuremmalle asialle. Kuten George Bernard Shaw julistaa, elämän todellinen ilo on tulla käytetyksi itseämme suuremmaksi tunnistamamme asian hyväksi... elämän todellinen ilo on olla luonnonvoima eikä kuumeinen itsekäs pikku möykky vaivoja ja suruja, joka kiukuttelee, kun maailma ei omistaudu tekemään sitä onnelliseksi.'