Yllätys yllätys odotti meitä postiluukun alla kun palasimme Ruotsista :-( Olisin niin suonut maahanmuuttobyrokratiasotkujemme jo päätyneen vaiheeseen "ja he elivät elämänsä onnellisina loppuun asti", mutta kun ei! Kela ilmoitti kivassa kesäkirjeessään, että koska luonamme asuu mies, asumistukeni tippuu vajaaseen 1/4 siitä mitä se on ollut. Ja koska hän on asunut luonamme jo viime elokuusta, minun pitää syyskuusta eteenpäin maksaa ylimääräiset asumistuet Kelalle takaisin! Yhteissumma on meidän vähätuloiselle perheellemme päätä huimaava.

Tämä onkin painajaismaista. Ja ihmeellistä. Nimittäin miten niin Kelan asumistukiosasto ei ole saanut selville miehen muuttaneen meille ennen kuin vasta kesäkuisen vuositarkastuksen yhteydessä 2013. Minähän ilmoitin selväsanaisesti vuositarkastuksen 2012 yhteydessä hänen muuttopäivänsä ja olen useasti asioinut Kelassa hänen kanssaan sen jälkeen ja kysynyt mitä kaikkia kaavakkeita meidän pitää täyttää. Kukaan ei meille kertonut, että asumistukiosastoon pitäisi lähettää vielä erillinen byrokratialomake X, vaan meille sanottiin että olemme tehneet jo kaiken! Kuvittelin myös sinisilmäisesti (semminkin kun muuan Kelan virkailijakin näin ääneen kuvitteli) ettei asumistuki voi ainakaan pudota, jos yhden pienituloisen yrittäjän ja kahden lapsen sijaan asunnossamme asuukin äkkiä yksi pienituloinen yrittäjä, kaksi lasta sekä työtön. Niinpä en tullut ihmetelleeksi, että miksi asumistukemme pysyi ennallaan, ja koko tiedonkulkukatkossotku selvisi vasta kesäkuussa vuositarkistuksen yhteydessä.

Kävinkin heti paluupäivänämme Kelassa ihmettelemässä tätä ja virkailija lohdutti, että ehkäpä tuomiota vielä lievennetään asianhaarat huomioonottaen, mutta samalla hän antoi minun ymmärtää että koska mieheni saa Kelalta tukea opinnoilleen Työvoimatoimiston Suomen kielen kurssilla, emme ole köyhistä köyhimpiä ja siksi hän ei pitänyt todennäköisenä ettemme joutuisi mitään maksamaan vaikka kuinka valituksia kirjoittelisin.

Ai mitenkäs tämä liittyy Ruotsin matkamuistoihimme? Itse luen sen sellaiseksi, sikäli, että tällainen taloudellinen kallionlohkareenmötikkä päittemme yllä meitä varjostamassa olisi omiaan viemään yöunet ja mielenrauhan. Huomaan kuitenkin suhtautuvani uutiseen ja koko elämään taas hivenen tyynemmin. Kyllä Krishna meistä huolta pitää. Ja niin kuin nykyään aina sanon lapsille kun he kiipeily- ja kierimisleikeissä saatuja naarmujaan parkuvat: mitä enemmän pipiäsi ajattelet, sitä enemmän sattuu. Niinpä mitä vähemmän mietin Kelan byrokratiaa, sitä vähemmän Kelan byrokratia minua vaivaa.

Sitä paitsi myönnän nöyrästi, ettemme ole köyhimmistä köyhimpiä. On myös sellaisia suomalaisia tai Suomessa asuvia, joilla ei ole varaa tehdä sellaista pienimmän budjetin Ruotsin reissua kuin meillä.

Warallisuuswaatimukset hinduleirille Ruotsiin? Ýliwoimaisesti suurimman menoerän muodostivat matkakulut eli halvin hytti Siljasta sekä siirtyminen Tukholmasta Almviks Gårdiin julkisilla kulkuneuvoilla plus taksilla. Itse asiassa leirillä toimi myös edullinen noutopalvelu, mutta koska en tiennyt etukäteen miten kauan meillä kestäisi kantamuksinemme etsiytyä satamasta Järnan piskuiselle juna-asemalle, en uskaltanut varata kyytipalvelua meille... Palatessa se kyllä palveli meitä hyvin!

Itse leirillä olo olikin sitten halvin mahdollinen tapa lomailla - euroiksi muutettuina saimme lomailla viikon reilulla 150 eurolla! Tämä reilu sataviisikybää koostui siitä, että leirintäalueella olosta perittiin pääasiassa rajoitettujen vesivarojen käytöstä maksu (lapset puoleen hintaan), minkä lisäksi meiltä aikuisilta veloitettiin festariohjelmaliput (lapsilta ei mitään!) Mitä ravintoon tulee, saimme ihan itse päättää, kuinka suuren lahjoituksen halusimme antaa kolmesti päivässä tarjoillusta monipuolisesta kasvisruoasta edellä mainittujen osallistumiskulujen päälle. Lopulta päädyimme, vaikkei kukaan pyytänytkään, jättämään tukilahjoituksen myös yhteisön maitokarjatilalle, niin vaikuttuneita olimme siitä miten hyvin lehmät siellä voivat, ja niin kiitollisia saamastamme lehmänhoito-opetuksesta ja lypsämään oppimisesta :-)

Almvik%20111-normal.jpg

Vaimot haluavat puhua huolistaan. On tieteellisestikin todistettu, että puhuminen saa vaimot voimaan paremmin. Aviomiehen tulee siis kuunnella vaimoaan silloin kun vaimo on huolissaan jostain, eikä yrittää tyrmätä tätä hiljaiseksi kärsimättömillä ratkaisuehdotuksilla.

Vaan kun aviomiehellä on huolia, vaimon tulisi jättää tämä rauhaan. Miehet kun tahtovat luonnostaan ratkoa ongelmansa rauhassa omissa ajatuksissaan, ja silloin vaimojen rakastava huolenpito ja puheenavausyritykset vain ärsyttävät heitä.

Tällaisia parisuhdeneuvoja antoi festivaalilla filosofialuentoja pitänyt henkinen opettaja Dinabandhu Das, itsekin muuten naimisissa eikä munkki :-D Kyllä osui, kumpaankin meistä. Minä ja Dharmapati pidimme luennon ajan kovaa silmäpeliä ja elekielikommunikaatiota ja kihertelimme naurusta. Naisethan istuvat temppelissä eri puolella kuin miehet, etteivät kenenkään ajatukset vain lentelisi asiasta vastakkaisen sukupuolen viehättävyyteen. Almvikissa oli hauska tapa vaihtaa istumasuuntaa jatkuvasti niin, ettei mikään temppelisalin kolkka ollut säännöllisesti tietyn sukupuolen hallussa!

Usva peitti Ogan-järven viimeisenä loma-aamunamme. Ja minä opin uutta luonnosta! Olen aina kuvitellut, hyisen näköistä sumua lämpimistä sisätiloista ikkunoitten läpi katsellessani, että usva on jotakin kylmää ja hallamaista. Mitä vielä! Marssiessani kurinalaisesti aamuneljän uinnilleni havaitsin, että usvainen maisema onkin lämmin kuin mikä ja järvivesikin aivan ihanan lämpöistä muihin aamuihin verrattuna!

Haittapuolena, samaan aikaan vietetty Usvan kesäleiri scifin ja fantasian kirjoittajille Ristiinassa jäi minulta nyt väliin. Kyllä kirpaisi, se kun on perinteisesti ollut se aika vuodesta jona olen saanut kirjalliset projektini johonkin järkevään järjestykseen.

Almvik%20118-normal.jpg

Teltassa oli ilo nukkua siitäkin huolimatta että leirintäalue palvelee yleensä lehmien laidunmaana ja lantakikkareet ja sorkankuopimat tekivät maastosta epätasaisen. Tai sitten olen vain nirppanokka sadusta Prinsessa ja herne, lapset kun eivät löytäneet koko viikkoon mitään valittamisen aihetta selkiensä alta ja Dharmapati kieltäytyi ihmeekseni makuualustasta kokonaan, jolloin minä sain niitä kaksi! Nukuinkin oikein hyvin, joskin selkää kivisti ajoittain aamuisin jonkin töyssyn johdosta.

Sariasukokonaisuus oli ainoa kunnon heräteostokseni koko loman aikana. Olen ennenkin täällä blogissa tunnustanut, että sarit ovat minun kaltaiselleni kömpelykselle hankalia vaatteita, niin että mieluummin sonnustaudun churidariin ja salwar-lökäpöksyihin. Tämä pätee minuun niin kotioloissa, kaupungilla kuin hinduleirilläkin. Almviks Gårdin temppelin yhteydessä toimineesta myymälästä ostinkin ensi alkuun vain uudet kaulahelmet pyhästä Tulasi-puusta lapsille ja itselleni, ne ovat suojaavia amuletteja, vähän niin kuin ristit ortodoksikauloissa. Siis sitten kun olin saanut kerjätyksi uuden kyydin Järnaan ja kokeiltuani Bankomatia, ensimmäinen automaatillakäyntiyrityksenihän Swedebankin automaatilla ei tuottanut tulosta, kuten muistamme...

No mutta, eräänä päivänä myymälässä kun kauppias puuhasteli mielimyyntiartikkeleittensa sarien parissa tulin sönköttäneeksi hänelle että reilun puolentoista vuoden tuplaimetyksen johdosta utareeni eivät mahdu mihinkään choliin (sarin kanssa käytettävään paitaan). Eipä mitään, hän löysi minulle saman tien valikoimistaan punaruskean aivan sopivan cholin. 15 minuuttia myöhemmin poistuin myymälästä vihreää saria, alushametta ja tuota jo mainittua cholia varakkaampana. Siinä vihreässä sarissa oli punaruskeita koristekuvioita reunassa, paidan kanssa täsmälleen yhteensopivaa sävyä.

Almvik%20086-normal.jpg

Kuten tavallista, suutarin lapsella ei ole kenkiä eikä kameran omistajasta sarissaan tämän parempia kuvia kamerassa...

Ja ah kuinka reilua: vihreässä sarissa aluksi batiikkikoristeluksi tulkitsemani kuviot osoittautuivat epäsäännölliseksi värjäysvirheeksi. Minusta ne ovat yhä batiikkikoristelun veroisia ja kauniita, mutta en pannut pahakseni kun kauppias eräänä iltana kipitti minut kiinni ja sanoi että häntä nolottaa kun hän ei huomannut kauppaavansa virheellistä saria ja niinpä saan valita kaupasta jonkin tuotteen ilmaiseksi! Valitsin kuvassakin näkyvän tummansinisen cholin, sillä vihreässä sarissani oli myös tummansinisiä koristekuvioita reunassa.

Ryhmähenki, niin leiriläisten kuin alueen vakiasukkaidenkin uskonnollinen samanmielisyys, ihastutti ja jossain määrin vihastuttikin minua, tai ehkä pikemminkin vimmastutti. Vaistosin hartaan ympäristön ja hurskaan seuran herättävän ihmisissä kovaa halua todistaa, varmastikin enemmän itselle kuin muille, omaa antaumuksellisuutta ja oikeaoppisuutta. Oli vaikea keskustella ja tutustua uusiin ihmisiin, kun ihmisten suista nousi koko ajan ilmoille väliimme hengellisten dogmien suojamuuri. Tämä tarttui tietysti itseenikin, toistelinhan itsekin kiltisti mantraa käyttökäsi japapussin vankina ja varoin vaistomaisesti sanomasta mitään kaavasta poikkeavaa. Tokavikana päivänä en kuitenkaan enää kestänyt,m vaan otin puheeksi parin äitikullan kanssa (naisia kutsutaan noissa piireissä yleisesti nimityksellä Mataji, jonka voisi suomentaa kunnioittavasti Äitikullaksi) että seuraan itse asiassa gurua, joka opettaa hiukan toisenlaista krishnalaisuutta kuin mitä täällä seurataan. Siitä tuli tosi vapautunut olo, ja tajusin kertoneeni tämän seikan ennen kaikkea itselleni. Matajit eivät olleet millänsäkään.

Olen iloinen ja kiitollinen näistä kokemuksista, sillä ne piirsivät minulle selvemmin näkyviin oman uskoni ääriviivat ja suuntaviitat niihin kohtiin, joissa oman guruni tie kulkee eri reittiä kuin Srila Prabhupadan seuraajien tie.

Q sanoi yksi jos toinenkin vauva. Vaikka Almvik Gård onkin aika luostarinomainen paikka, siellä asuu 40 lapsiperhettä, joilla tuntuu olevan mottona lisääntyä ja täyttää maa krishnalaisilla lapsilla, onhan perheitten pääluku isompi kuin ruotsalaisperheitten tilastollisesti on. Mistään lestadiolaismeiningistä ei silti ole kyse, vaan puhun nyt yleensä kolmesta, neljästä ipanasta per perhe. Vaan kuten jo eilen tuli todettua, yhteisön säännöissä kielletään lasten kuvaaminen, joten en nyt voi kuvittaa tätä Q-kirjainta. Vanhempien luvalla siis saisi lapsia kyllä kuvata, mutta en aina osannut yhdistää oikeita ipanoita oikeisiin vanhempiin joten katsoin parhaaksi jättää kuvat kokonaan ottamatta.

Lapsilla oli ihania, Krishnan elämään ja Ramayanaan viittaavia etunimiä: Garuda, Hanuman, Manjari, Yamuna, Madhava, Vrinda, Shyam, Sita... Radhan mukaan nimettyjä tyttölapsia oli eniten, ja pojannimistä suosituin oli Nila. Sehän sattuu olemaan sekä ruotsalainen poikain etunimi että Krishnan siniseen ihonväriin viittaava intialainen pojannimi.

Me krishnalaiset muuten uskomme, että kukin äiti tai pariskunta vetää puoleensa hengellisesti yhteensopivia sieluja. Jos toivoo nappaavansa itseäänkin hengellisesti edistyneemmän sielun lapsekseen sielunvaelluksen pyörästä, voi pyytää apua Krishnalta ja toistella mantraa ja rukouksia ennen kuin ryhtyy vauvantekopuuhiin. Tunnustan tehneeni näin itsekin ennen kuin raskauduin kaksosistani...

Porrasaskelmia, joilta pitää jaksaa ponnistaa ylemmäs ennen kuin voi saavuttaa puhtaan yhteyden Jumalaan, on kuusi, kertoi Narayani Devi Dasi -niminen henkinen opettajatar luennossaan. Portailla taitaa olla liimaa, niin vaikea niiltä on päästä pois. Ne eivät myöskään ole toisiaan poissulkevia; henkisen tien kulkija voi röhnöttää useammalla portaalla yhtä aikaa, jopa pitkin pituuttaan jumissa kaikilla kuudella!

Alimmalla portaalla jumittavat ne kaikkitietävät vasta uskoon tulleet, jotka pyhää kiihkoa uhkuen haluavat kertoa kaikille muille, miten näiden pitäisi elää, miten näiden pitäisi muuttua.

Seuraavalla porrasaskelmalla kompuroivat ne, joitten alkuinnostus on ehtynyt ja jotka ovat yhtenä päivänä hyvinkin hengellisiä, toisena taas ihan kaikkea muuta. Se on jojouskovaisten paikka.

Askelmista kolmannella, Päättämättömien Portaalla, kykkivät ne henkisen tien kulkijat, jotka tietävät kutakuinkin, mihin suuntaan heidän tulisi seuraavaksi kulkea, mutta eivät saa otetuksi ensimmäistä askelta, eivät saa tehneeksi vakaata päätöstä. He seisovat haara-asennossa, kumpikin jalka eri ajassa ja maailmassa uskaltamatta lähteä kunnolla mihinkään suuntaan elämässään. Esimerkiksi, joku saattaa tietää ettei jatkuva alkoholin kanssa läträäminen sovi yhteen ihmisenä kasvamisen kanssa, mutta heikkouttaan hän jatkaa vain juomistaan. Joku toinen taas vaistoaa että sitoutumalla kumppaniinsa täysin hän voisi päästä elämässään seuraavalle tasolle, mutta häneltä puuttuu rohkeus tehdä tämä.

Neljäs porras on varattu niille, jotka ovat jo matkalla, ulkoisesti aivan selvästi menossa oikeaan suuntaan, mutta joiden sisällä myllertää. He käyvät jatkuvaa tuskaista sisäistä taistelua itsekkäitä, henkisellä tiellä vahingollisia mielihaluja vastaan. Ja niin kauan kun henkilön sisällä on meneillään sota, siellä ei voi olla rauhaa. Kun rauha saapuu, se täyttää kulkijan kuin helium ilmapallon ja nostaa seuraavalle porrasaskelmalle, joka on...

Pysähtyneisyyden Porras! Sille jumiutuminen tuntuu suorastaan epäreilulta. Sitä kokee tekevänsä kaiken parhaansa mukaan oikein, mutta hengellinen kehitys sen kun junnaa paikallaan, mitään ei tapahdu, ilma seisoo kuukaudesta tai vuodesta toiseen. Lääkkeeksi tähän vaivaan Narayani DD tarjosi toisten uskovaisten seuraa ja entistä ahkerampaa pyhien tekstien lukemista ja opettajien kuulemista, sillä näistä ihminen inspiroituu ja saa uusia ideoita. Allekirjoitan täysin!

Jäljellä on vielä yksi porras: Kunnian Kukkula! Tämä ansa on ennen kaikkea henkistä opetusta muille tarjoavien opettajien paikka. Kun kaikki kunnioittavat, ylistävät ja tottelevat opettajaa, opettaja saattaa ajatella: "viimeinkin muut huomaavat ja tunnustavat kuinka upea tyyppi olenkaan!" Tällainen ylpeys painaa hänet porrasta vasten, eikä hän voikaan enää edetä eteenpäin kohti Krishnaa.

Itse mietin mielessäni, eikö tuo porras voisi yhtä hyvin olla paikka niille, joille Krishna on antanut kaiken. Joiden elämä Krishnan kanssa näyttäisi olevan niin ihanaa, että muut tavoittelevat sitä. Siinä on paitsi itsetyytyväisyyden, myös onneen takertumisen vaara, sanotaanhan Bhagavad Gitassakin että aineellisen maailman loukkuun voivat jäädä nekin jotka ovat sattvisesti onnellisia.

Osasin enemmän ruotsia kuin uskalsin etukäteen itseltäni odottaa. Puhuin sitä sinnikkäästi yhdelle jos toisellekin ruotsalaiselle, vaikka aikuiset vaihtoivat pian hiukan tuskastuneina englantiin, ja riikinruotsiksi vastailleiden lasten pälpätyksistä en useinkaan saanut selvää.

Sääliksi kävi yhteisön villein tyttölapsi, jolla oli aivan ilmiselvästi ADHD ja joka vaistosi että meidän perheestä löytyi sukulaissieluja. Tyttö ei malttanut pysyä yhtään paikallaan ja teki jatkuvasti jotakin epäsovinnaista, minkä vuoksi kilteiksi ja kaikki mukaan ottaviksi kasvatetut krishnalaislapsetkaan eivät oikein näyttäneet tietävän miten häneen suhtautuisivat. Äidilleen hän näytti tuottavan yhtä paljon ylimääräistä päänvaivaa kuin Anandi minulle. Minulta pääsi välillä itkukin, kun näin tytössä niin vahvasti itseni lapsena, kun tunsin tietäväni liiankin hyvin miltä tytöstä mahtoi tuntua! Hyväntahtoinen tuo tyttö oli kuin mikä. Olisin niiiiin suonut hänen puhuvan jotakin sellaista kieltä mitä kaksosenikin puhuvat, nyt leikit rajoittuivat sellaisiin ylikansallisiin sanattomuuksiin niin kuin hippa, enkä minä torvelo osannut aina tulkata mitä tuo tyttö yritti kaikella taidollaan meille kertoa.

Nähtävyydet jäivät näkemättä. Vanhurskasta Dharmapatiani ei kerta kaikkiaan kiinnostunut lähteä Almvikin rauhasta minnekään hummailemaan. Hänellä ei tietenkään silti ollut mitään sitä vastaan, että minä ja kaksoset olisimme lähteneet päiväretkille. Yritinkin järjestää meille kolmelle sellaisia. Tähtäsin Tukholmaan museokierrokselle, mikä oli vaikeaa, koska taas piti tehdä kerjuukierros jotta saataisiin kyynti Järnan juna-asemalle. Onnistuin, mutta lähtöaamuna Anandi alkoi parkua että hän ei halua jättää väliin lasten musiikkipajaa, joten jäimme Almvikiin. Yritin myös järkätä meidät "viikinkiristeilylle" Södertäljestä Birkan viikinkisaarelle lauantaisin puksuttavalla museolaivalla, mutta sille päivälle povattiin ukkosmyrskyä (jota ei sitten tullutkaan ylitsemme lipuneista erittäin uhkaavista myrskypilvistä huolimatta), ja se päivä olikin matkamme ainoa lauantai, joten se siitä suunnitelmasta sitten.

medit%20%281%29-normal.jpg

Meditoin Eknath Easwaranin tekniikalla kallionkielekkeellä, jolta näki puoli Gårdia, yleensä ennen lounasta, koska aamuisin en festariohjelmaan kuuluneelta aamujumalanpalvelukselta ehtinyt. Näköjään eräänä päivänä mieheni hiippaili ottamaan minusta salakuvia.

medit%20%282%29-normal.jpg

Minä olen kiven sisässä!

Nyt onkin taas tullut kirjoitettua ihan tarpeeksi blogiin tälle päivälle. Menenkin tästä tekemään jotain hyödyllisempää.