Matkustaessaan oppii.
 
Vaikkapa jotakin ihmisyydestä: miten me säntäämme sinne, tänne ja tuonne ja täytämme aamusta yömyöhään pääkoppaamme sen seitsemällä viihdykkeellä niin, ettei meillä muka ole aikaa keskittyä oikeasti tärkeisiin asioihin. Ja miten ihmiset eivät voi kuin hetkittäin olla samassa mielentilassa ja samalla aaltopituudella edes kaikkein läheisimpien rakkaittensa kanssa.
 
porvoosta-normal.jpg
 
Urheilullisella ex tempore -minilomallamme Haikon kartanossa (urheilullisuus tuli siitä että pyöräilimme Dharmapatin kanssa sinne ja takaisin ja sieltä Porvoota katsomaan ja takaisin ja vielä ekstrapyrähdyksen Porvooseen illallista syömään, koska kartanon kasvisruokatarjonta oli vähäistä, höttöistä ja sikakallista: pyöräiltyä tuli lähes 150 kilometriä) minä tulin liikuttuneeksi kyyneliin kumpanakin päivänä, kun ylläolevat mietteet kanssaihmisten kanssa elämisestä yhdistyivät mantraa toistellessa yhteyden tunteeseen ympäröivää luontoa kohtaan sekä mietteisiin siitä, miltä Jumalasta mahtaakaan tuntua. Hän on läsnä jokaisen sydämessä, Hän tuntee toiveemme ja murheemme, Hän rakastaa ja kaipaa meitä niin kovin, ja silti me omasta vapaasta tahdostamme järjestämme itsellemme aikaa kaikelle muulle kuin Hänelle... piinaamme mieltämme ihan turhilla jutuilla, aiheutamme itse itsellemme kärsimystä. Kuinka tuskallista tämän kaiken täytyykään Krishnalle olla!
 
Ihminenkin huojuu avuttomana kuin kaislankorsi tuulessa, mielenliikkeittensä armoilla, vaikka voisi tehdä niin monia asioita olonsa kohentamiseksi. 
 
Olen retkestämme asti tuntenut itseni jotenkin voimautuneeksi. Aivan kuin olisin täynnä uutta puhtia opetella niitä oikeasti tärkeitä asioita. Opetella pysymään tyynenä ja olemaan aiheuttamatta kellekään lisää murheita. Opetella elämään pääni kanssa ilman sellaisia johtopäätöksiä ja hermoiluja, joihin minä niin usein takerrun kiinni, niin, etten osaa olla aivan tyytyväinen asioihin ja ihmisiin sellaisina kuin ne ovat, vaikka minulla olisi kaikki maailman syyt olla, hyväksyä ja nauttia tyynen mielen rauhasta.
 
Nauttia siitä energiasta, mikä jää käyttöön, kun ei valuta sitä odotuksiin.
 
Miten paljon hauskempi Porvoon irtiottomme olisikaan ollut, miten suuremman osuuden siitä olisinkaan ollut läsnä, ellei minulla olisi ollut riesanani odotuskokoelmaa siitä, mitä kaikkea meidän muka pitäisi ehtiä ja miten ennen lasten palaamista kotiin. No. Näillä uusilla hengellisillä puhtieväillä ollaan menty mukavasti pari lastenhoidon ja töitten täyteistä päivää. Ihanaa, että mies on nyt lomalla niin että minä voin paeta kirjastoihin tekemään leipätyöni rauhassa!
 
Mutta takaisin aiheeseen. Olenko minä ainoa, vai oletteko te muutkin saaneet itsenne kiinni sisäisen energian haaskauksesta ja oman mielen mustaamisesta: siitä, ettette muka voi olla tyytyväisiä tai rentoja, ennen kuin henkilö X tekee Y:n, sillä edellytyksellä ettei vaan tapahdu asiaa Z?