Kabir (k. 1518) oli intialainen mystikko, jonka niin hindut kuin muslimitkin halusivat omia. Hän oli tuottelias runoilija, hihhuli henkeen ja vereen, mutta ei asketismin ystävä vaan kultaisen keskitien peräänkuuluttaja. Kerrotaan hänen syntyneen ylhäisen pappisnaisen aviottomana lapsena, jonka piti kuitenkin kasvaa ilman äitiään tämän pelätessä stigmaa. Kabiria kasvattivatkin sitten sekä rakastavat muslimiottovanhemmat että viisaat hindugurut.

Tässä on yksi hänen lukuisista runoistaan, sopii meditaatiopoluksi (kömpelö suomennos omani):

Oi etsijä! Yksinkertainen yhteys on paras.
Siitä päivästä lukien jona kohtasin Herrani
kisailuillamme ei ole ollut loppua.

En sulje silmiäni,
en tuki korviani,
en kuoleta ruumistani,
vaan katson avoimin silmin Hänen kauneuttaan
ja hymyilen sille kaikkialla.
Toistelen Hänen nimeään,
ja kaikki mitä aistin muistuttaa minua Hänestä,
ja kaikki tekoni palvelevat Häntä.

Ylä- ja alamäet ovat minulle samanarvoisia.
Kaikki ristiriidat ovat ratkenneet.
Kierrän Häntä kaikkialla.
Saan kaiken Hänen palveluksessaan.

Maate mennessäni kumarrun Hänen jalkojensa juureen.
Hän on ainoa palvontani arvoinen,
eikä minulla ole muita.
Likaiset sanat ovat jättäneet kieleni
ja se ylistää Häntä päivin ja öin.
En voi unohtaa Häntä istuutuessani,
enkä voi unohtaa Häntä jaloilleni noustessani,
sillä Hänen musiikkinsa lyö tahtia korvissani.

Kabir sanoo: "Olen vimmainen!
Paljastan nyt mitä sieluuni on kätketty.
Olen uponnut valtavaan autuuteen,
joka ylittää kaiken nautinnon ja kivun."