Olen lukutoukka, kirjoittaja, tietoaddikti, ihan liian helposti abstrakteihin ajatuksiin unohtuva filosofi epäkäytännöllisyyteen asti. Mitä tyypillisin bramiiniluonne, siis.

Mieheni on strategi, urheilija, voitontahtoinen luontainen johtaja, jonka on saatava määrätä kaapin paikka. Kshatriya henkeen ja vereen, ja kätevää kyllä, hän on saanut syntyä perinteiseen kshatriya-sukuun.

Bhagavad Gitassa Krishna sanoo ihan suoraan, että kasti määritellään kunkin oman luonteen ja käytöksen perusteella, eikä sukunimen. Tarkkailemalla ihmisiä ympärillään jokainen voi huomata, että kaikki aikuiset ihmiset edustavat enemmän tai vähemmän yhtä neljästä perusluonteesta. Kastittomia aikuisia ei ole! Jumalalle kastit ovat yhtä ja samaa toimivan ihmiskunnan kastiketta. Kaikki neljä aineosaa ovat yhtä tarpeellisia, sillä jos yksikin puuttuu, kastike on pilalla. Kaikki neljä ovat yhtä tervetulleita Hänen luokseen.

Intiassa monen kohtalo on se, että kun kastit jossain vaiheessa jämähdytettiin paikoilleen ja liikkumavara kastista toiseen vietiin, on käynyt niin, että ihmiset, jotka luonteensa puolesta sopisivat vaikkapa kuninkaiksi, eivät välttämättä pääsekään toteuttamaan itseään ja kastiaan. Sillä heidät leimataan "alhaisen" sukunsa ja sille yhteiskuntahierarkiassa osoitetun köyhyyden perusteella toisenlaisiksi. Samaan aikaan ne teko-kshatriyat, jotka eivät luonteensa puolesta ollenkaan soveltuisi esim. johtotehtäviin, toimivat niissä kuitenkin, suvun suoman aseman turvin.

Koska perinteisiin kastinimiin liitetään vääriä mielikuvia, käytän mieluummin niistä mielestäni kuvaavampia, kunkin kastin päämotiivin ja arvomaailman paljastavia nimiä.

Bramiinit ovat tietokasti, tieto on meille itseisarvo. Tieto voi meidät myös hukuttaa ja eksyttää kun oikeasti tärkeitten asioitten, kuten toisten auttamisen ja hengellisen etsinnän sijaan tärväämme aikamme pänttäämällä huviksemme suomalaisen kirjallisuuden kärkinimien elämäkertoja, Galapagoksen kilpikonnien biologiaa, eskimoiden historiaa, taikka kieliä joita emme koskaan tule tarvitsemaan. Kirjoitamme elämästä kun voisimme sen sijaan elää.

Kshatriyat ovat valtakasti, valta, kunnia ja parhaus kuljettaa heitä eteenpäin. Hekin haluavat tietää, mutta tieto on heille välinearvo, porras pärjäämiseen ja asemaan. Hallitsematon vallanhimo on valtakastin jäsenten pahin vihollinen; räikein esimerkki tästä ovat maailmanhistorian lukemattomat poliitikot ja kuninkaalliset, jotka murhaavat toisiaan ja tapattavat sotilaita ja siviilejä oman kunniansa tähden. Potkuja jakelevissa, bonuksia keräävissä optiomiljonääreissä on paljon samaa.  Tai ei noinkaan pitkälle tarvitse mennä. Kshatriyan tulisi ennen kaikkea hallita itsensä ja elää jalon aatelisen lailla, puolustaa heikompia eikä alistaa heitä. Osa porukasta sortuu kuitenkin silkkaan kotityranniaan.

Vaisyoja kutsun kauneuskastiksi. He näyttävät hyvältä ja saavat kaiken muunkin kukoistamaan ympärillään. Heidät tunnistaa hyvältä näyttävästä luovuudesta: ihanista puutarhoista ja viherkasvi-ikkunalaudoista, sisustussilmästä, sisustusta hallitsevista itse maalatuista, nikkaroiduista, ommelluista / virkatuista / huovutetuista taideteoksista. Kauneuskin on vaarallista, jos vaisya ei näe, että todellinen kauneus lepää pinnan alla, jos hän ei viitsi sukeltaa vaan jää vain ihailemaan upealta näyttävää mutta ah niin katoavaista pintakiiltoa ympärillään. Lisäksi se ken ei sukella ei jaksa olla kiinnostunut yhdestä asiasta kuin hetken; varsinkin vaisyoja varjostaa ainainen lyhytkestoisen innostumisen vaara.

Neljäs kasti on autuain kaikista, sillä jos tieto lisää tuskaa, niin kahta kauheammin tuskallista on kunnianhimo. Ja sudrilta puuttuu kunnianhimo niin kaiken mahdollisen tietämistä, valtaa kuin luovia käsitöitäkin kohtaan. Sudrat ovat ilokasti, ja aivan tyytyväisiä tavalliseen elämään, tavalliseen työhön, tavallisiin televisio-ohjelmiin. Iloa helpolla -mentaliteetti on tietysti sekin vaarallinen, sillä sudra on taipuvainen antamaan toisten tehdä tärkeät päätökset puolestaan ja seuraamaan massana mukana silloinkin kun ei tosiaankaan pitäisi. Tai päin vastoin, mikä on kenties vielä pahempaa: silloin kun kannattaisi seurata ohjeita, ilokastilainen onkin itsepäisesti eri mieltä, koska niin lyhytnäköisesti ajateltuna on helpompaa ja mukavampaa.

Kasti on sisäänkirjattu viesti meille jokaiselle: tunne itsesi, ja toteuta itseäsi. Maallinen onni on tuskin mahdollista, jos joutuu elämään luonteelleen sopimatonta elämää.

Lapsuus muokkaa luonnettamme, ja siksipä lapsilla ei olekaan vielä kastia. Perheissä, joissa vanhemmat jakavat aikansa ja arvonsa lastensa kanssa, eli perhe on pikemminkin yksikkö kuin individualistien löyhä yhteenliittymä, on todennäköistä, että lapsi varttuu samankastiseksi kuin vanhempansa, tai kuin jompi kumpi heistä. Samankastisuus on tosin se todennäköisin vaihtoehto joka tapauksessa, sillä lapset imevät itseensä ihan huomaamattaankin vanhempiensa toimintamallit ja sisimmät arvot.

Jos lapsi kasvaa kuitenkin eri kastin suuntaan, vanhemman pitäisi antaa hänen seurata tähteään, hyväksyä erilaisuus ja tukea kehitystä, ei tukahduttaa sitä.



Tietokastilainen opettamassa uskontoa, valtakastilainen puolustamassa heikkoja väkivaltaisia hyökkääjiä vastaan, kauneuskastilainen levittämässä kauneutta ja kukoistusta elinympäristöönsä ja ilokastilainen tärkeässä tavallisessa perustyössä, jota ilman kukaan ei tule toimeen.

Ajattelin pitkään, että jos vielä menen naimisiin niin puolison tulisi olla samaa kastia kanssani, silloin ymmärtäisimme toisiamme parhaiten. Vaan kuten jo tuli todettua, Dharmapati ei ole samaa kastia kanssani. Olen alkanut nähdä sen siunauksena. Hän on hyvä siinä missä minä en niin loista, ja toisinpäin. Yhdessä olemmekin siten tuplasti tehokkaampi krishnanpalvontaperheyksikkö! :-) Meitä ei yhdistä tiedonhimo eikä vallanhimo, meitä yhdistää Krishna. Arvostamme toisiamme ensisijaisesti krishnalaisuuden takia, emmekä siksi, mitä toinen on oman kastin arvoasteikon mukaan saavuttanut.

Dharmapatin valtakastisuus muistuttaa sitä paitsi minua tärkeimmästä kastitotuudesta: valaistuneet ovat moisten maallisten jakojen yläpuolella. He ovat kaikkea, he eivät ole mitään. Mitä lähemmäksi Jumalaa ihmiset kulkevat, sitä vähemmän mitkään kastit tai maalliset raamit heitä sitovat ja rajoittavat. Jumalan lähellä sitä haluaa vain palvella häntä kaikin mahdollisin tavoin, olla siis yhtä aikaa hyvä bramiini, hyvä kshatriya, hyvä vaisya ja hyvä sudra!