Pe 4.4. rv 16+0

Neuvolakuulumiset: minulla on anemia, varsinkin omalla mittapuullani. Normaalistihan hemoglobiinini on yli 140, ellen ole hiljattain luovuttanut verta. Nyt se on 115. Ja tämä siitä huolimatta että olen vedellyt rautatabletteja jo ties miten monta viikkoa! Eipä ihme että edelleen jaksaa vaan väsyttää. Ilmeisesti ne verenluovutuksesta ilmaiseksi jaetut halvat Retafer-rautatabletit eivät vaan imeydy meikäläisen kroppaan kunnolla. Olisin halunnut mennä ostamaan rautamehua heti tänään jostain pyöräilyetäisyydellä jököttävästä luontaistuotekaupasta, mutta Malmilta löytynyt ehti mennä kiinni. Huomenna sitten. Retaferit sotkevat ruoansulatustanikin niin että rautamehu tms. parempi ratkaisu on kyllä ollut ostoslistalla, mutta olen yrittänyt säästää rahaa periaatteella "syödään nyt nämä ensin loppuun".

rautamehu-normal.jpg

Tätä löytyikin sitten lauantaina luontaistuotekaupasta.

Muuten kaikki vaikuttikin olevan kunnossa, verenpaineenikin oli erinomainen, joten teoriani siitä, että viimeksi se oli korkea vain siksi että olin pystynyt yökötykseltäni syömään sinä aamuna pelkkää salmiakkia, lienee aivan oikea. Lootusta oli vaikea saada sydänääntensalakuuntelukojeella kiinni, hän uiskenteli koko ajan dopplerin alta livohkaan, mutta niin iso hän jo on että minäkin kuulin ne livistykset ihan selvästi. Lopulta neuvolantäti onnistui jollain napakalla otteella pyydystämään pienen paikoilleen niin että tasaiset sydänäänet, nyt noin 150 lyöntiä minuutissa, kuuluivat. Kuului myös potkintaa, aivan kuin vauva olisi kiivaasti taistellut vakoilijoita vastaan! :-) Dharmapati yhdisti moisen liikunnallisuuden ja aggressiivisuuden kshatriyoihin ja sanoi että hyvä, tämä vauva tulee selvästikin häneen.

Tällä neuvolakerralla käytiin myös läpi elämäntilannetta, yleisiä tuntemuksia, ihmissuhdeasioita jne. Niitä varten sain postitse etukäteen ja täyttelin jo hyvissä ajoin "voimavarakaavakkeen". Sitä täyttäessä oikein sielu lepäsi. Niin hyvin kaikki tuntuu elämässä olevan, vain rahatilanteen kohdalla jouduin vastailemaan etten ole tyytyväinen enkä stressitön. Mutta kun sitä ennen olin jo rehellisesti voinut koko sydämestäni todeta että parisuhteeni on ihana ja että vanhemmuus tuntuu tutulta jutulta joka sujuu jo hienosti ja että uuden lapsen tuomiin muutoksiin suhtaudun realistisesti ja itsevarmasti ja että olen jo tehnyt oman henkilöhistorian vaikeisiin asioihin liittyvän parannustyön (ainakin niin pitkälle etteivät menneet enää paina ellen oikein yrittämällä yritä niitä syvällisesti muistella), ja että tunnen olevani terve ja onnellinen, niin eivät ne rahahuolet enää tuntuneetkaan miltään. Olen milloin tahansa mieluummin köyhä mutta muutoin onnellinen ja tasapainoinen kuin toisinpäin. Siitäkin on kokemusta, paljon!

Niin. Osaisinkohan arvostaa sitä mitä minulla tänä päivänä on näin paljon jos minulla ei olisi kokemusta muusta? Odottaisinko ja vaatisinko parisuhteeltani ja elämältä yleensäkin liikaa ja tuntisinko perustyytymättömyyttä tavallisen elämän tavallisina hetkinä, joina nyt tunnen onnea ja tyydytystä?

 

La 5.4. rv 16+1

Välillä jotain ihan arkista asiaa tehdessä iskee ymmärrys: tämänkin asian opettelemiseen vauva tulee tarvitsemaan satoja harjoituskertoja. Alusta pitää aloittaa taas kouluttaminen ja kärsivällinen oppimisen vierestä seuraaminen. Tänään minulle kävi näin aamupalajogurttia popsiessa, kun muistelin, millaista sotkua siitä sitten tuleekaan kun vauva päättää haluta oppia syömään itse. On se "mihin olenkaan taas ryhtynyt!" -huuto sisimmässäni kuitenkin aika vaimea koska sen rinnalla on vankka luottamus siihen että kaikki kyllä lutviutuu ja että osaan jo tämän homman.

Se jäikin kirjoittamatta eilen. Että päällimmäiseksi fiilikseksi eilisestä neuvolakeikauksesta jäi hyvä fiilis: tämän homman jo hallitsen. Vieläpä aika hyvin, lapsistani päätellen. Ihanaa onkin kokea äitiys nyt alusta asti ilman ensikertalaisen epävarmuutta ja hermostuneisuutta!


Su 6.4. rv 16+2

Dharmapati on ollut viime päivinä kovin suojeleva mahaani ja minua kohtaan ja murissut, että pitääkö vauvan syntymään olla vielä niin pitkä aika, hän haluaisi jo päästä leikkimään pienokaisen kanssa. Hän kypsyy isyyteen silmissä.

Päätimme eilen, että Dharmapati saa valita vauvalle nimen. Tytönnimenhän hän on jo päättänytkin ja minä olen alkanut pitää siitä aina vain enemmän kun olen saanut lisää tietoa sen moninaisista merkityksistä :-) Vaan kun eilen luettelin anoppini toiveesta hänelle ja Dharmikselle pojannimisuosikkejani, Dharmis sivuutti ne kaikki päänpudistuksella sen kummempia ajattelematta. Tajusin, ettei vika voi olla umpikrishnalaisissa nimissä itsessään, vaan jokin tässä koko kuviossa jurppii nyt miestä. Ja näinhän se olikin: hän lopulta myöntää puuskahti että kun lapsi tulee saamaan joka tapauksessa minun sukunimeni (jonka olen vieläpä itse keksinyt ja aikoinani viralliseksi nimekseni vaihtanut) ja toiseksi nimekseen (jos on poika) Juhanin ihan vaan siksi että se on isänikin toinen nimi, hän kokee, ettei hänellä ole mitään sanavaltaa ja valinnan vapautta, jollei hän saa itse löytää pojalle täydellistä nimeä. 

Nimet ovat minulle sellainen intohimo että halusin inttää vastaan, mutta sitten pysähdyin. Aivan kuin Krishna Itse olisi äkkiä työntänyt sen näkökannan päähäni, että hei, minähän olen jo saanut ihan omin päin nimetä kaksi lasta (silloinen mies nikotteli jonkin aikaa yhdelle valinnalle vastaan mutta myöntyi ongelmakaksosraskauteni loppuvaiheessa lohduttaakseen minua joka raskauskomplikaatioista niin kärsin - ja on myöhemmin ollut puhtaasti onnellinen että myöntyi, nimet ovat niin kauniit ja saavat aina vain kaikilta kehuja). Dharmis ei ole koskaan nimennyt yhtäkään lasta. Mitä järkeä tästä aihesta on ruveta kärhämöimään, ihan varmasti mies valitsee pojalleen aivan täydellisen etunimen kun vaan annan hänelle vapaat kädet.

Pyysin sitten vain, että hän antaisi nimen viitata suoraan Krishna-Vishnuun eikä esim. johonkin pyhimykseen joka hänelle kenties jotain merkkaa mutta minulle ei... ja, jos mahdollista, hän voisi valita useamman nimen ja antaa minulle sen verran sanavaltaa että voin valita hänen valitsemiensa vaihtoehtojen joukosta. Silloin ei ainakaan pitäisi päästä käymään niin hullusti, että nimi olisi suomalaisille mahdoton lausua, taikka että sillä olisi jokin ikävä merkitys, jota mieheni ei huomaa mutta supisuomalaiset kyllä.

Mies notkuikin aimo osan eilisillasta vaisnavien nimisivustolla, ja minä tiirailin vierestä ja kommentoin tirskuen joitakin vaihtoehtoja. Tarjolla olivat kestosuosikkini Kamalan ja kaikkien Maha-alkuisten (sanskriitiksi Maha merkitsee Suurta) ohella esimerkiksi sellaiset uskontomme traditioitten mukaisesti ihan kelpo pojannimet kuin Tapan, Kumara, Kili ja Oja. Koetin myös saada mieheni uskomaan että sekavuudenvälttösyistä olisi parasta jos valituksi tuleva nimi ei sisältäisi sitä äännettä, jonka englanninkieliset merkitsevät Y ja suomalaiset J.

Mutta ei tässä vielä tositouhuissa olla pojannimen valitsemisen kanssa - tarkoitus olisi edelleen odottaa että vauva syntyy ja sille voi mauritiuslaisen tavan mukaan laatia perinteikkään horoskoopin, joka sisältää olennaisena osanaan hyväenteisimmän alkutavun vauvan etunimelle.


Ti 8.4. rv 16+4

rautaaveressa-normal.jpg

Ja sitten, aivan puun takaa, minuun iski sunnuntaina temppelissä kanveesiin tyrmäävä voimattomuus. Sellainen, etten osannut kuin piileskellä nurkissa, ja oksentaa voimistavat ruoat, kunnes katsoin parhaaksi luikkiä häntä koipien välissä kotiin. Tuntui etten kestä purskahtamatta itkuun jos joku kysyy miten voin. Dharmis ja lapset tulivat sitten perässä juhlien päätyttyä.

Joko rautakato eli raskausanemia pahenee jaguaarin juoksunopeutta - se kuulostaa varsin uskottavalta ja todennäköiseltä selitykseltä näille oireille - tai sitten joku muu sairaus kalvaa minua. Sama kurjuus jatkui eilen, jälleen iltapäivällä. Aivan kuin sitä olisi vähän irti ruumiistaan ja se tottelee siksi hitaasti ja jähmeästi ja mieluiten sitä vain nukkuisi. Tietenkin eiliseen kuului kuitenkin juoksentelua kaupungilla Shantin allergiatutkimusten merkeissä ja heti perään piti hoitaa muita asioita siellä kun kerran kaupungilla oltiin. Tänäänkään en ehdi lääkäriin kun on tärkeä palaveri päivällä ja haastattelu illalla :-P Tässä rahatilanteessa ei ole varaa perua töitä huteran olon takia, täytyy vaan kävellä hitaasti. Ja ottaa tarvittaessa lisää Panadolia. Päänsärkykin riivasi yöllä. Nyt aamulla olo on väsynyt mutta muuten OK, ainakin vielä. Odotan kauhulla miten iltapäivällä taas käykään.

Dharmapati on taas ollut aivan korvaamattoman kultainen, antanut minun levätä, viihdyttänyt lapsia etteivät vaivaisi heikkoa äitiparkaansa, kokannut, tiskannut, pyykännyt... Mutta jos kaiken tuon jälkeenkin äidyn hänelle marisemaan oloni kurjuutta, hän puuskahtaa että itsepäs vauvan halusit ja että painu takaisin sänkyyn siitä. Eli jos minulla on raudanpuuteanemia niin hänellä kyllä tahdikkuudenpuuteanemia! No, mieluummin näin päin kuin toisin päin eli että sanallista voivoisinuaparkaata piisaisi, mutta käytännön tekoja ei. Ja aivan ehdottomasti mieluummin näin päin kuin niin päin että mies painelee itsesäälin vallassa jonnekin juomaan, karkuun kotoa, kun vaimolla on kurja olo. Sitäkin tapahtuu. Mutta ei meillä.

Ystävätär kehotti välttämään maitoa koska se heikentää raudan imeytymistä. Laktovegelle maidon välttäminen voisi kuitenkin tie toisiin puutostauteihin tai sitten pitäisi löytää energiaa, aikaa ja intoa ihan uudenlaisen ruokavalion omaksumiseen. Ennen kuin joku ei-vege vetelee tästä johtopäätöksen kasvisruokavalion vaarallisuudesta, painotan, ettei minulla ollut tällaisia ongelmia edellisessä raskaudessa ja silloin sentään odotin kahta vauvaa. Kasvissyöjä olin jo silloin; syksyllä tulee täyteen 20 vuotta lihatonta ja kalatonta elämää.


Ke 9.4. rv 16+5

Tunnen olevani yhä pahemmin rappiolla kun en jaksaisi herätä aamulla enää edes samaan aikaan lasten kanssa, ja tsippailen sitten likaisena ja suihkussa käymättömänä myöhäiseen aamupäivään, käynnistelen hi-taaaas-ti työni tietokoneella, enkä tietenkään ole vielä meditoinut...

No, ehkä tämä tosiaan on vaan sitä raudanpuutetta. Opiskelin aihetta ja selvisi että rauta imeytyy varsinkin rautamehusta niin nopeasti ettei maitoa, teetä, ym. imeytymistä estävää tarvitse vältellä kuin puoli tuntia mehun ottamisen jälkeen. Voi kuitenkin viedä 10 päivää ennen kuin hempan nousu näkyy. Rauta lisää punasolujen määrää vedessä, mikä lisää reippautta ja voimaa ja yleistä terveyden tunnetta, mutta niitten rakentaminen vie elimistöltä sen kymmenen päivää.

Hoipuin eilen työtapaamiseen puolenpäivän jälkeen tuntien miten voimat valuivat kävelemilleni kaduille, ja mietin, että mitähän tästäkin tulee. Kätellessäni henkilöä joka minun oli määrä tavata tuttu ammattirooli otti minut kuitenkin valtaansa. Ammattiminä selviytyi kaikesta kunnialla ja johdatti minut tapaamisesta uloskin niin energisesti, että päätin aika lailla ex tempore lähteä osallistumaan netissä yhdessä syysvauvoja vartovien naisten tapaamiseen... Se kun sattui olemaan samoihin aikoihin Kampissa. Muut täysikasvuiset paikallaolijat (3 kpl) olivat kaikki alle 2-vuotiaitten esikoislasten äitejä ja odottivat näille pienellä ikäerolla "pikkukakkosia". Jokainen noista äideistä oli alle 30-vuotias. Puheenaiheet pyörivät aika lailla pikkulapsissa ja en tiedä miksi tunsin itseni, piakkoin 35 täyttävänä, niin kovin vanhaksi. Soitin Shantille ja Anandille että tulisivat koulusta hekin Kamppiin ja jatkettaisiin yhdessä kotiin. Pienokaiset pitivät isojen kaksosten seurailemisesta kovasti eikä Anandikaan osoittanut nyt minkäänlaista mustasukkaisuutta tai vauva-angstia vaan kyseli reippaasti joukon pienimmän (7 kk) äidiltä vauvanhoidosta! Kyllä ansaitsivat muffinssinsa ja donitsinsa (sillä tietenkin Shanti saapui paikalle verensokeri matalana ja jouduin ostamaan hänelle hiilaripommin ja laiheliinisiskolle tietenkin sitten kanssa.) Tarkkakorvainen Anandi kyseli minulta että mikseivät nuo naiset puhu juurikaan minulle vaan lähinnä toisilleen... Heillä nyt vaan oli elämäntilanteen ja iän puolesta enemmän yhteistä :-) Illalla tein vielä yhden haastattelun, ja taas kaaduin sänkyyn kuin ruumis.

Eipä ihme että olo on outo kun ruumiissani tapahtuu parasta aikaa näin paljon!

Dharmapatia on ikävä. Hän kun opiskelee nyt joka ilta matematiikkaa, lähinnä monimutkaisia prosenttilaskuja, vielä pitkään sen jälkeen kun minä olen simahtanut. Emmekä me päivisinkään juuri ehdi jutella saati sitten halailla, kun hän pääsee ihan toisella puolella kaupunkia sijaitsevasta koulustaan vasta kolmelta ja minä olen leipätöitteni jälkeen niin voimaton että kotihommat ja kokkaus jäävät hänelle.

Olin eilen useita kertoja tuntevinani pieniä potkuja.

Ammattiminuuksista sun muista rooleista vielä... Guruni kehottaa valjastamaan ne hyötykäyttöön, sillä me ihmiset vedämme joka tapauksessa roolia kaikilla elämänalueilla. Jos pyrimme näyttelemään dharmista työntekijää, dharmista perheenelättäjää, dharmista puolisoa, se ei voi olla vaikuttamatta persoonaamme. Meistä tulee sitä mitä pyrimme olemaan. Nyt joku tietenkin älähtää että onpas kauheaa teeskentelyä. Easwaran vastaa, että ei suinkaan, vaan sitä mitä kaikki joka tapauksessa tekevät. Ihminen, joka ei viitsi panostaa parisuhteeseensa, näyttelee laiskan kumppanin roolia uskoen olevansa sellainen ja kyvytön muuksi muuttumaan, tai uskoen, että se toinen, kumppani, on tietynlainen roolihahmo, pettymysten ruumiillistuma, joka ei ansaitse parempaa tai jonka toiveita ei tarvitse juurikaan huomioida. On parempi valita tietoisesti hyviksen rooli ja alkaa elää sen mukaisesti. Intiassa kerrotaan tarinaa paatuneesta murhamiehestä, joka pakeni poliisia liittymällä Ramayanaa esittäneeseen näytelmäryhmään. Hänestä tuli Rama. Esitettyään Ramaa 20 vuotta murhamies oli omaksunut roolinsa tyystin ja käyttäytyi joka tilanteessa kuin Rama - rikokset eivät enää olisi tulleet hänen mieleensäkään.

Kukaan meistä ei tietenkään ole oikeasti mikään roolihahmo vaan ikuinen sielu, joka ansaitsee tulla kohdelluksi hyvin. Voimme valita uskoa itsestämme ja muista hyvää ja käyttäytyä tavalla josta on kaikille eniten iloa - dharman tavalla.


To 10.4. rv 16+6

Eilen tunsin liikkeet selvemmin kuin kertaakaan tähän asti, eli enää ei tarvitse arvailla, tunnenko niitä vielä vai onko kyseessä jokin muu mahapörinä. Leikimme kaksosten ja Dharmapatin kanssa tervapataa puistossa Tapanilassa (yritimme ensin pelata frisbeellä ja palloilla lähempänä kotia, mutta tuuli oli hirmuinen ja aurinko häikäisevä, huono yhdistelmä... päädyimmekin pyöräilemään metsäisen ulkoilureitin läpi naapurilähiöön kauppaan ja maisemia katsomaan) ja kun ekan kerran jouduin juoksemaan rinkulan ympäri, pysähtyessäni kohdun kiinnekohtia juili (tyypillistä mutta ei vaarallista) ja Lootus alkoi muljahdella kuperkeikkoja niin että tuntui!

En oikeastaan olisi jaksanut lähteä mutta olo oli möllö sisällä istumisesta ja johdatin perheeni ulkoilemaan. Hyvää se tekikin! Fyysinen väsymys kasvoi mutta henkinen jaksaminen parani ja jaksoin loppuillan pysyä hyvin hereillä. Tänäänkin heräsin ihmeen virkeänä ja otin heti ensi töikseni rautamehua ja sitten odotin reilut puoli tuntia ennen kuin aloin vedellä aamiaista. Rauta imeytyy kaikista parhaiten tyhjään vatsaan C-vitamiinin kanssa (jota rautamehu sisältääkin) kun ei ainakaan puoleen tuntiin syö tai juo mitään sellaista mikä heikentäisi imeytymistä.

:-) Dharmis pakeni eilen koulusta kotiin jo puolenpäivän maissa, liian helppo perusmatikantunti oli alkanut pänniä mutta  onneksi ope otti oppilaitten erot huomioon ja antoi osan luokasta lähteä kotiin. Ihana yllätys, kun saimme olla kotona kahden! :-)

Enimmäkseen koulussa on nyt ollut matikan ohella anatomiaa ja luennointia suomalaisten tautiperimästä. Kun myötätuntopälpätin että sinun on varmaan vaikea oppia tuollaisia asioita vieraalla kielellä, Dharmapati vastasi että ihan toisinpäin. Suomeksi näissä sanoissa on järkeä ja logiikkaa, niin monet sanat pystyy päättelemään toisten sanojen perusteella. Kun taas englannin kielessä lääketieteen sanasto on usein lainaa vaan, täyttä latinaa tai kreikkaa. Siunattu Elias Lönnrot joka nimesit supisuomenkielisin sanoin termit, joita ei aikoinaan suomeksi ollut...  :-D