Su 30.3. raskausviikot(+päivät) 15+2

Ystävättäreni, joka kommentoi tätä blogia aktiivisesti nimimerkillä Kiuru, synnytti tänään tyttären! :-) Ja tämä uutinenhan kuuluu Lootuksen raskauspäiväkirjaan, koska uskon, että hänestä ja tänään syntyneestä vauvasta tulee vielä hyvät ystävät. Sitten kun varttuvat sen verran että oppivat viihtymään muitten lasten seurassa, siis. Vauvathan eivät ole järin kiinnostuneita toisista vauvoista, tai jos hetkellisesti ovatkin niin kohtelevat toisia vauvoja yhtä kovakouraisesti kuin isompiakin niin että isompien on erotettava toistensa korvia repivät ja silmiä tökkivät ja tutteja varastelevat piiperöiset toisistaan. Myös naperoittemme puolen vuoden ikäero tulee tuntumaan parin ekan vuoden aikana, sen jälkeen ei enää.

Keittelimme Dharmapatin johdolla taas keittoa koulun varainkeruumyyjäisissä. Enpä taaskaan enää illalla muistanut sitä mistä olimme moneen kertaan puhuneet päivän aikana eli kesäaikaan siirtymisestä. Niinpä kuvittelin herääväni ajoissa klo 6, mutta huomasinkin heti heränneeni kesäajassa klo 7 ja myöhästyimme koulusta. Dharmis vähemmän kuin me muut, hän kiisi edellä ja ehti junaan. Seuraava olisi tullut yllätykseksemme vasta puolen tunnin päästä. Helsinki on niin tyhjä sunnuntaiaamuisin, ja minä yritinkin eteen osuneessa bussissa sitten pitää tytöille puhetta aikaisen heräämisen iloista, kun maailma on puhdas ja harvojen aamuvirkkujen oma. Koululla Dharmis oli jo ehtinyt juttusille yhden luokkatoverin äidin kanssa ja kertonut tälle vauvasta. Tosi monet onnittelut sainkin sitten kuulla pitkin päivää, joko tuon äidin nopeitten tiedotuskykyjen johdosta taikka sitten möhömahani vaan herätti kaikissa vastustamattoman halun onnitella ;-) Koululta jatkoimme suoraan Krishna-temppeliin, ja nyt sain pitkästä aikaa syötyä kunnolla ja normaalisti ilman oksennusfiiliksiä.

Koulun myyjäiskirpparilta ostin Shantille vitosella sievät tennarit. Harmi kun Anandille ei löytynyt sieltä mitään sopivia kenkiä vaikka kuinka soviteltiin. Neidit kasvavat koko ajan ulos kengistään, nytkin, talvisään loputtua, kummallakin on tasan yhdet jalkoihin sopivat kengät - tai siis, Shantilla nyt kahdet :-) Lisäksi tein heräteostoksen Lootukselle. Ajattelin että se tulee sopimaan hänelle hyvin, koska hänen suomalaisuutensa ei mitä luultavimmin noin vain käy selville ulkonäöstä:

finlandbody-normal.jpg

Ma 31.3. rv 15+3

Voi autuutta - saada tehdä taas piiiiitkästä aikaa töitä aivan rauhassa, kenenkään muun liikkumatta talossa! Olen miltei päihdyksissä siitä riemusta ja niinpä työt, joita voisin nyt tehdä tehokkaammin, eivät ole edistyneet. Toisin sanoen saisin luultavasti enemmän aikaan jos olosuhteet työnteolle eivät olisi näin otolliset. Vaan enköhän minä taas pian totu tähän humalluttavaan työrauhaan.

Jos lapset ovat kotona, työnteko on tuskaista tervanjuontia, he kun eivät osaa olla hiljaa ja minullahan on, kuten olen niin moneen kertaan täälläkin todennut, äidin kuulo. Keskittymiseni heilahtaa automaattisesti lapsiin jos he päästävät äänenkin. Dharmis osaa olla hiljaa, mutta silti keskittymiskykyni herpaantuu niin helposti kun vaan joku kulkee talossa. Aivan varmasti se herpaantuu niinä päivinä kun hän on puheliaalla päällä tai jos hän tylsistyneenä ja seurankipeänä ehdottelee vaikkapa että lähdettäisiin ulos urheilemaan! Toisaalta jos hän ei ole puheliaalla päällä, mutta silti samassa huoneessa, sekin saattaa vaivata minua, koska voin alkaa miettiä, miksei hän halua puhua, enkä sitten saa keskityttyä ennen kuin olemme puhuneet jostain. Levottomat, asiassa pysymättömät vaimon aivoni!

Saan nyt myös kuunnella (koti)toimistossani rauhassa musaa. Meidän musamakumme kun eivät osu yksiin kuin hengellisen hindumusiikin ja Bollywoodin osalta, mutta minä työskentelen parhaiten kun taustalla soi rytmikäs instrumentaalinen musiikki, tai jos siinä lauletaankin niin sitten kielellä ja sanoilla jota en ymmärrä, etten jämähdä keskittymään sanoituksiin. Kunnioitan sitä ettei Dharmis kuuntele kamalaa hiphopiaan minun kuulteni, se kun on minusta sietämätöntä melusaastetta, ja vastaavasti en tietenkään voi riivata häntä omilla oudoilla suosikeillani. Niin kuin viime aikoina Civilization 5:n soundtrackilla Youtubesta.

Dharmapatin oppisopimuskoulutuksen puolen vuoden luokkaosuus käynnistyi siis tänään. Valitettavasti aamu ei alkanut hyvin. Meillä oli vain vähän maitoa, ja vaikka varoitinkin että haluaisin sitä säästellä jotta saataisiin kaikki maitoloraus teehen,  lapset epähuomiossa lorauttivat maidot kuitenkin mysleihinsä vaikka olisivat voineet syödä muutakin. Viimeiset pisarat tiristimme teekuppeihimme. Vetiseltä maistui. Sitten Dharmapati heräsi, laittautui ja tallusti hyväntuulisena keittiöön, mutta huomatessaan, ettemme olleet jättäneet maitoa edes muutamaa pisaraa hänen ekaa koulupäivää piristävään teekupilliseensa, hänen ilmeensä synkistyi ja hän lähti ulos muristen, mitään syömättä tai juomatta. Saahan sitä kunnon aamupalan matkan varreltakin. Minä raskaanaolijahan pillahdin tuosta itkuun. Ja itku puolestaan käynnisti oksennusrefleksin ja aamupalani ja -teeni kallisarvoisine viimeisine maitopisaroineen lensi vessanpönttöön.

Niin että uskon kyllä ne tutkimukset joitten mukaan onnettomat odottajat oksentelevat enemmän. Tämänaamuinen tapaus oli sentään vain perusonnellisen raskaanaolijan hormonaalinen ylireagointi puolison pahaan mieleen. Mutta jos joku nainen elää onnettomassa parisuhteessa ja on jatkuvasti siitä allapäin ja stressaantunut, ihan varmasti hän yrjöää muita enemmän. Siis, kyllä onnellisista onnellisinkin odottaja usein oksentelee, mutta kurjat fiilikset varmasti voimistavat oksennusrefleksiä niin että perusonneton nainen luultavasti yrjöää ainakin kaksi kertaa enemmän kuin muuten yrjöäisi raskaana ollessaan. Itse olen aikuisella iällä vuosien varrella lukemattomat kerrat oksentanut kriisitilanteissa ja riidoissa ollessani, vaikken edes ole ollut raskaana.

Dharmis kyllä palasi lasten jo lähdettyä kouluun, maitolastin kanssa. Eli ei hän ollutkaan mennyt syömään aamupalaa Pasilan asemalle, missä hänen pitää vaihtaa junaa omaan kouluunsa päästäkseen, vaan kauppaan ja takaisin. Koulusta on lähetellyt tekstareita, opettaja selittää kovalla vauhdilla teoriaa koulutusjärjestelmästä ja oppilaitten velvollisuuksista. Mieheni ei ole luokan ainoa maahanmuuttaja.

Minä paistelin homejuustoa paistinpannulla, koska en raskaana saisi syödä sitä ellen kuumenna sitä kuplivan kuumaksi, ja tunsin itseni typeräksi hätävarjelun liioittelijaksi. Vaan enhän minä voisi antaa itselleni anteeksi jos se kamala, todennäköisyys yksi sadastatuhannesta, jota näillä varotoimenpiteillä kartetaan, osuisi juuri Lootukseen!

 

Ti 1.4. rv 15+4

Eilen illalla oli kauhea kauppareissu. Se ei tietenkään ollut kauheaa että Anandille löytyi seitsemällä eurolla tennarit Lidlistä, vieläpä hänen lempiväriskaalaansa (lempiväri liukuu akselilla turkoosi-mintunvihreä), mutta kun sitten astelin automaatille nostaakseni ja maksaakseni kaksosille viikkorahat, tililläni olikin miinus viisi euroa! Tämä syöksi minut miettimään tosissani sitä Dharmapatin ehdotusta, että hakisin töitä äitiyslomalla vaikka en todellakaan tahtoisi.

Olen voinut antaa kaksosilleni niin paljon rakkautta, aikaa ja huomiota ja paneutua todella heidän kasvatukseensa vain siksi että olen yrittäjä ja pystyn itse niin hyvin säätelemään työaikojani. Aloin itkeä siitä ajatuksesta ettei Lootus saisi yhtä paljon... Oloani ei yhtään helpota tietää, että jos onnistuisinkin perin komealla työkokemuksellani työpaikan saamaan näinä alani vaikeina aikoina joina jaellaan lähinnä kollegoille potkuja, juuri siksi, että kollegat ovat saaneet potkuja, jäljelle jääneitten työmäärä on uuvuttavan hirmuinen. Eli niillä, joilla töitä on, on kaikkein epätodennäköisimmin tarpeeksi aikaa lapsilleen!

Tänään on kuitenkin vähän parempi mieli ja valoisammat tulevaisuudenkuvat. Olen saamassa uuden asiaakkaan, joka ei kylläkään maksa kovin komeita palkkioita, mutta voinhan aina tinkiä tasosta - en kirjallisen ulosannin tasosta vaan pohjatyön ja informanttien määrästä. Kun kerran paremmin maksavilla asiakkailla on nykyään minun kaltaisilleni liian harvoin töitä tarjolla, on vaan joko nöyrryttävä näin tai pantava lappu luukulle. Eilisissä kurjissa ajatuksissa kahlaaminen oli ihan tarpeeksi kamalaa, teen kaikkeni etten joudu niihin takaisin. Lootuskin tarvitsee läsnäolevan äidin joustavilla työajoilla!  :-)

Kivana yllätyksenä sain myös työtilauksia yhdeltä vanhalta asiakkaalta, joka aiemmin oli tärkeä taloutemme pystyssäpitäjä, mutta jolla ei ole ollut varaa antaa minulle töitä pitkään aikaan. Harmi kyllä työt ovat sen luontoisia etten voi tehdä niitä heti, mutta saan kuitenkin työt tehtyä ja palkkiot tililleni hyvissä ajoin ennen äitiyslomaa. Ehkäpä saisin jopa nollattua luottotilini? Nyt täytyy vaan toivoa etten menetä vanhoja asiakkaitani äitiyslomani aikana lapsettomien tai muuten duunit paremmin mahdollistavassa elämäntilanteessa olevien nälkäkurkikollegojen syöksyessä täyttämään minun jättämääni tilaa.

 

Ke 2.4. rv 15+5

Hih, ne Shantille kirpparilta ostamani tennarit ovatkin tämän hetken muodikkainta merkkiä. Ovat kuulemma "aidot konverssit", miten tuo sitten pitäisikään kirjoittaa. Tyttö on saanut kuulla ihastuneita tai epäuskoisia huudahduksia niistä koulussa.

Tunsin omahyväisesti myhäilevää tyytyväisyyttä kun Anandi piti hienon luennon siitä miten merkkituotteet tehdään nykyään samoissa aasialaisissa halpistehtaissa kuin halvemmatkin kengät ja vaatteet. Ainoa joka hyötyy ihmisten naurettavasta merkkituuletuksesta on joku upporikas, jolla on ennestäänkin jo liian suuret tulot ja joka silti tuottaa vaatteet siellä missä se on halvinta. Shanti totesi siskolleen että tuon kaiken olet kyllä kuullut äidiltä. Jep jep. Kihertelen aina kun lapseni (tai ystävättäreni ;-) tarjoilee minun sanani myöhemmin ominaan.


To 3.4. rv 15+6

Metro-lehdessä oli maanantaina niin veikeä aprillipila, ettei hauskemmasta väliä :-D Shanti menikin lankaan, kunnes pääsi allasravintolakohtaan:

huihai-normal.jpg

Saako kukaan sinisen osion alareunan valkoisesta pienestä printistä selvää? Jos ei niin voin tulkita: "Huom! Hinnat eivät ole aprillipilaa!" Tartuimme tarjoukseen, ja eilen lasten tultua koulusta kotiin ja syötyä etuajassa iltaruoan pyöräilimme koko sakki Flamingoon uimaan. Kaikki sisään viidellä eurolla -tarjous tarkoitti tietysti odotetusti sitä että ihmisiä oli altaissa melkein enemmän kuin vettä, mutta hauskaa meillä silti oli. Minulla tällä kertaa ehkä enemmänkin siksi kun sain seurata lasten ja Dharmapatin yhteisiä suuren ilon hetkiä, kuin omien kokemusten takia; en nimittäin uskaltanut tehdä paljonkaan siinä pelossa että masu saisi täräyksen. Yleensähän olen meistä neljästä vesi- ja huvipuistoissa se, joka ainoana uskaltaa (tai koon puolesta voi) kaikkein hurjimpia juttuja kokeilla!

Varovaisuudesta huolimatta kaikki masun alueen lihakset ja jänteet tuntuivat ihan pingottuneilta jo uimasession puolivälissä. Varmaan eniten siihen vaikutti se kun leikimme eräänlaista kukkulan kuningasta liikkuvassa virrassa ison kelluvan krokotiilin päällä, siinä piti jännitellä vatsalihaksia niin ihme asennoissa. Lootus ei tainnut pitää Flamingon keikauksesta...

Jotain saadakseen on suostuttava luopumaan jostain. Pohdiskelin tätä asiaa paitsi odotellessani perhettäni tyhjän panttina (ja rilleittä lähes sokeana) liukumäkien alla myös Flamingon kassalla. Siinä vaiheessa kun Lootus on sen ikäinen että hänen kanssaan olisi rentoa käydä Flamingossa, kaksosista pitäisi pulittaa jo aikuisen pääsylippu (12-vuotiaasta ylöspäin pitää) eikä perhelippu enää koskisi meitä.

Dharmiksella on ollut koulussaan tylsää, mutta koska opetus on suomenkielistä, hän pitää itsensä virkeänä napsimalla lennosta uusia sanoja. Jälleen kerran toisten ihmisten seura saa hänet arvostamaan meitä, hänen kanssaan samanhenkistä kotiväkeä, yli kaiken. Tuo seura auttaa myös yleiseen angstiin siitä ettei Lontoosta hankittu toisen alan yliopistotutkinto (jonka hän siis sai valmiiksi jo meikäläiseen tutustuttuaan eikä suomeenmuuttoaikeissa enää sitten viitsinyt hakea tuota koulutusta vastaavaa työtä Lontoosta ja Suomesta sitä onkin ilman aiempaa työkokemusta lähes mahdoton saada) johda mihinkään vaan taas jouduttiin koulunpenkille. 25-päisessä luokassa on noin 18 supisuomalaista ja loput maahanmuuttajia - ja kaikilla joitten kanssa Dharmis on jutellut, niin suomalaisilla kuin mamuillakin, on takanaan pitkä työttömyys, koska he olisivat halunneet tehdä toisenlaisia hommia. Vain marraskuusta asti kotona kykkinyt Dharmapati onnitteleekin itseään siitä että nöyrtyi tavoittelemaan suomalaista hoitoalan tutkintoa niin nopeasti. Opettaja on jo luokalle tolkuttanut että teille on kaikille sitten työpaikka satavarmana syksyksi.

Selviän yhä useammin päivistäni ilman päiväunia. En kuitenkaan vieläkään nukkumatta omaan pommiini eli siihen asti kun lapsetkin heräävät, vaikka samaan aikaan lasten kanssa melkeinpä aina iltaisin nukahdan.