Henkilökohtaisella tasolla arvelen, että se Bollywood-elokuva, joka on tehnyt minuun järisyttävimmän ja kokonaisvaltaisimman vaikutuksen, on Dhadkan ("Sydämen syke"). En edes muista, montako kertaa olen sen katsonut. Enkä ole kyllästynyt.

Ostin elokuvan ennen lasteni syntymää summamutikassa sillä perusteella, että pidin sen soundtrackista, jota maailmanmusan harrastajana ja Bollywood-musalle sydämeni jo vuosia aiemmin menettäneenä olin luukuttanut. Pitkään se olikin ainoa omistamani intialainen DVD, sillä silloinen soittimeni suostui näyttämään intialaisia DVD-levyjä vain mustavalkoisina enkä siksi viitsinyt ostaa lisää ennen kuin vaihdoimme DVD-laitetta. Jo pelkästään tämä monopoli tietysti lisää elokuvan henkilökohtaista vaikuttavuutta elämässäni. Mutta kyllä se sisältö tietysti tärkein on. Kun tällä viikolla katsoin elokuvan taas kerran pitkästä aikaa, sen juonen jo unohtaneiden lasteni kanssa, pystyin samalla katsomaan yli 10 vuotta taaksepäin omaa elämääni ja näkemään, että hiljaa varkain taustalla juuri tämä leffa on kaikista eniten muuttanut elämääni.

Dhadkan nimittäin esitteli minulle ihanneihmiseni. Mallin, jota kohti pyrkiä. Modernissa yhteiskunnassa elävän ja ihan toisenlaisia arvoja kannattavien, usein hyvinkin ilkeitten ihmisten keskellä elävän uskovaisen hindun, joka pitää kiinni arvoistaan ja uskoo hyvän voittavan ja käyttäytyy sen mukaisesti.

Tuo ihanneihminen, jota esittää Akshay Kumar (johon tietenkin leffan perusteella palavasti kaukorakastuin silloin yli 10 vuotta sitten ja aloitin Akshay-leffojen keräilyn, vaikka ei hän sitten tietystikään ollut yhtä ihana muissa leffoissa kuin Dhadkanissa), ei edes ole Dhadkanin päähenkilö.

Dhadkanin päähenkilö on nainen, Anjali. Shilpa Shetty esittää hemmoteltua rikkaan perheen ainoaa lasta. Elokuvan alussa hän seurustelee salaa köyhän, rikkinäisissä kengissä kulkevan Devin (Suniel Shetty) kanssa ja lupaa tälle rakastaa tätä ikuisesti ja lupaa saman vieläpä miehen äidillekin. Sitten isäpappa löytää tyttärelleen täydellisen sulhasen eli Ramin (Akshay). Kun Anjali ja Dev yrittävät selittää isälle rakastavansa toisiaan, isä heittää Devin ulos, vaikkakin ehkä pikemminkin tämän hyökkäävän, ylpeän asenteen kuin tämän rahattomuuden takia. Tämän jälkeen isä kiristää varsin luihulla ja itsetuhoisella tavalla tytärtään, kunnes tämä myöntyy järjestettyyn avioliittoon sen sijaan että vain karkaisi Devin kanssa. Devin äiti saa tämän kuultuaan sydärin ja menehtyy suruun.

Anjalin ja Ramin häissä soi itkettävän kaunis qawwali Dulhe Ka Sehra, varmaan kaikissa hindin- ja urdunkielisten häissä sen koommin soitettu hitti, jonka sanat tosin ovat niin surulliset että olen kuullut ihmisten napsauttavan sen keskeltä poikki ;-) Siinä kun parutaan sitä miten vaikeaa on jättää lapsuudenkoti kulttuurissa jossa näin käy vasta häissä, ja sulhanenkin on usein tuntematon.

Ramin isä on kuollut ja hän joutuu asumaan valtavassa palatsissaan äiti-, sisar- ja velipuolensa kanssa. Joutuu, koska he ovat itsekeskeisiä ja rahanahneita ilkimyksiä, jotka halveksuvat perinteisiä intialaisia moraaliarvoja. Tietenkin äitipuoli on nimennytkin lapsensa länsimaalaisittain Nikkiksi ja Bobiksi - mahdollisimman erilaiset etunimet kuin ylevä Ram! Ram kuitenkin kohtelee näitä ihmisiä mahdollisimman hyvin ja kunnioittavasti riippumatta siitä etteivät he vastaa rakkauteen rakkaudella.

Anjalikin kohtelee täydellistä, aamunsa rukouslaulannalla Krishnalle aloittavaa puolisoaan hyvin kylmästi eikä edes kerro tälle syytä (eli sitä että hän on rakastunut toiseen).

- Minä olen moderni nainen, minua ei kukaan voi ikinä pakottaa mihinkään! hän äyskii vaikkei Ram ole koskaan ollutkaan pakottamassa häntä mihinkään.

- Voi että, minä taas olen mitä vanhanaikaisin mies. Kerrohan, miten muinaiset ajat kohtaavat 2000-luvun, Ram virnistää ja yrittää pyrkiä lähemmäs, sillä hän on tietenkin päättänyt rakastaa vaimoaan yli kaiken muun maallisen, kuten hindun dharmaan kuuluukin.

Anjali julistaa jopa Ramin kotialttarin äärellä ettei usko Jumalaan tai jos uskookin niin pitää Jumalaa tyrannina joka leikkii ihmisillä kuin sätkynykeilla. Huvittuneen Ramin vankkumaton usko ei tuosta horju eikä loukkaannu.

Ram on vastustamaton. Onneksi Anjalikin tajuaa sen lopulta :-D Tosin vasta tämän megahitin jälkeen:

http://youtu.be/156eApJ-efA

Mutta voiko Dev jättää asioita näin? Tietenkin puolet elokuvasta kuluu äkkirikastuneen Devin paluuta kauhistellessa. Ihan parasta on seurata, miten täydellinen Ram siihen suhtautuu, ottaen vieläpä huomioon, että Anjali pitää viimeiseen asti salassa aviomieheltään sen, että tuntee Devin, sen, ettei Ram olekaan hänen ensimmäinen miehensä.

Dhadkan ravisteli minut tajuamaan (ei tosin minään äkkirysäyksenä vaan pikku hiljaa), miten erilaista elämäni oli 2000-louvun alussa kuin millaista olisin halunnut sen olevan. Tajuan nyt ottaneeni tästä elokuvasta suunnan kompassiini.

Kritiikoitten ja suuren yleisön mielestä Dhadkanissa oli kaiketi kaksi merkittävää asiaa. Ensinnäkin siinä kaksi leffan ilmestymisvuonna 2000 supersuosittua paatunutta action-leffatähteä, Akshay Kumar ja Suniel Shetty, suostuvatkin yllättäen tähdittämään läpeensä romanttista elokuvaa, jossa ei ole yhtä ainutta tappelukohtausta. Ja toiseksi, se tyypillinen hindifilmien juonikuvio, että vanhemmat valitsevat väärin avioliittoa lapselleen järjestäessään niin että rakastuneet nuoret joutuvat taistelemaan saadakseen toisensa, käännetään tässä oikeastaan ihan päälaelleen. Elokuvan sankaritar Shilpa Shetty tuli myöhemmin tunnetuksi länsimaissakin voittamalla brittien Big Brotherin.

Elokuvan iskulause on "never break a heart". Selväksi tuli, hyvin leffa lauseen kuvitti, point taken. Minulle elokuva kuvitti ja opetti kuitenkin ennen kaikkea sen, että rakkaus on valinta. Ram valitsee rakastaa riippumatta siitä, rakastetaanko häntä. Niinpä hän on aina rakkauden tilassa, ja kaikki ne henkilöhahmot, jotka haluavat tulla onnellisiksi, vaistoavat Ramin olevan ainoa vakaasti onnellinen tyyppi ja siirtyvät lopulta hänen puolelleen. Myös Devin pakkomielle saada Anjali on valinta. Hän kutsuu sitä rakkaudeksi, mutta Devin ja Ramin erilaisuus osoittaa loistavan havainnollisesti, mitä eroa on aidolla rakkaudella ja itsekkäällä kiintymyksellä.

- Ei Dharmapati oo yhtään noin täydellinen, sanoivat lapset Akshayn roolisuoritusta tapitettuaan.

- Ei niin, mutta lähempänä kuin kukaan muu mies jonka mä tunnen, virnistin.

akshaypussaashilpaa-normal.jpg

Leffan ensikatselusta vei melkein 10 vuotta ennen kuin löysin guruni Easwaranin, ja sain oikeat työkalut, joilla saatoin alkaa ponnistella tehokkaammin muuttuakseni ihmisenä enemmän Ramin kaltaiseksi. Voima tulee Jumalalta. Mutta jos emme löydä Jumalalle aikaa, ja näytä että olemme tosissamme, Hän ei voi auttaa meitä. On tärkeää saada nähdä esikuva, edes fiktiivinen (mutta uskottava) sellainen, jotta tietää, miten tämä tapahtuu; jotta pystyy uskomaan, että muutos on ylipäätään ihmiselle mahdollinen!

Dhadkan oli myös ensimmäinen niistä lukemattomista Bollywood-filmeistä, joista olen päässyt poimimaan hyvän hindulaisen perhe-elämän käytännön malleja omaan elämääni.

Mikä leffa on taustavaikuttanut teidän lukijoitten elämään eniten, miten ja miksi? :-)