Olen tällä hetkellä aika kaukana mukavuusalueeltani.

En vauvan takia, sillä ihme kyllä minua ei näköjään häiritse sitten lainkaan, ettei minulla ole ollut omia menoja ilman vauvaa yli neljään kuukauteen ja etten edes nuku ilman häntä samassa sängyssä. Mukavuuteni on järkkynyt hänen isosiskonsa diabeteshoitomuutosten takia.

Shantilla todettiin diabetes kun hän oli viiden ja puolen vuoden ikäinen, kesän 2010 alussa. Sen kesän pysyttelin aika lailla kotinurkissa ja -pihalla, diabeteksen kiemuroita ja pistoshoidon mutkia päntäten, mutta sen jälkeen homma on sujunut ihan itsestään enkä ole hänen diabeteksestään stressannut. Onhan sen nykylääkitys sellainen että lapsi voi elää täysin normaalia elämää, kunhan muistaa mitata verensokereita, laskea hiilareita ja insuliinimääriä ja pistää loppusumma rasvakudokseen pistoskynällä. Shantista on tämän ansiosta tullut matematiikassa luokkansa välkky, jolta muut oppilaat kysyvät neuvoa. Hoitomuoto oli oivallinen pyöreät neljä vuotta, kunnes viime kesän alussa jouduin soittamaan sairaalaan, että aamun verensokerit ovat korkeita vaikka mitä tekisin. Syyksi osoitettiin hormonitoiminta, Shantin murrosiän lähestyminen, joka usein aiheuttaa tämmöisen nuorilla diabeetikoilla aika yleisenkin "aamunkoittoilmiön". Sitä ei pistoshoidolla oikein saada kuriin ellei heräillä yöllä piikittelemään, mutta insuliinipumpulla kuulemma saataisiin. Shanti pantiin pumppujonoon.

Paikka jonosta napsahti sitten viimein tälle tammikuulle. Systeemi on sellainen, että lapsi ja äiti vangitaan sairaalaan kolmeksi päiväksi uutta opettelemaan, ja sitten passitetaan kotiin, vaan vaikka kaikki on vasta sekavana vyyhtenä kummankin päässä. Minulla kulki siellä sairaalassa tietysti vauvakin mukana, täysimetyksellä kun on ekojen viikkojen alkuhankaluuksien jälkeen ollut, joten keskittymiseni imeväisen keikkuessa käsivarsilla ei ollut paras mahdollinen.

Pumppu on kuitenkin varsin kiva ja elämää helpottava vempele. Se mikä minua todella stressaa ovat lapseni veriarvot. Hoikalla, liikunnallisella tyttärelläni ovat kolesteroliarvot koholla, siitäkin huolimatta, että syömme mielestämme terveellistä itse tehtyä kasvisruokaa. Kuulin tästä jo aiemmin, mutta silloin en tehnyt muuta kuin pitkin hampain rupesin ostamaan myös margariinia kotiin ja suosittelemaan Shantille sitä. Nyt kun olin sairaalassa, ravintoterapeutti otti minut piinapenkkiinsä tunniksi ja selitti, että maitorasva pitäisi saada ruokavaliosta pois, kun ei hän minkään muunkaan kimppuun oikein voi nyt hyökätä kuin sen maidon. Hän sanoi, että Shantille on osunut kolesterolin suhteen huonot geenit, joitten vaikutusta diabetes vielä voimistaa.

Minä olin tämän kuullessani itse vegaanidieetillä, en vapaasta tahdostani, vaan siksi, että Lootuksen masu oli ollut jo viikkotolkulla sekaisin. (Vauvankakkakeskusteluja karsastavat voivat lopettaa lukemisen tähän). Kun tähän asti Lootus oli kakannut säntillisesti ja ongelmitta pari kertaa päivässä rahkan tuoksuista keltaista kakkaa, nyt kakkaa tuli joka vaippaan ja se oli vihreää ja löysää ja löyhkäsi happpamalta. Imetysongelmista ei pitänyt olla kyse koska vauvallani on painoa jo komeat kahdeksan kiloa. Ensimmäinen neuvo joka tällaisessa tilanteessa annetaan on tipauttaa maitoproteiini eli kaikki missä on vähääkään maitoa pois ja katsoa, auttaako se.

Eli palasimme kotiin pää pyörällä pumppu-infoa ja vain puolikykyisinä vaihtamaan itse kanyylia, eikä lohdutusta voinut hakea edes normaaleista välipaloista. Jääkaapin sisältöäkin piti lähteä uusimaan! Ei lounaitten ja illallisten osalta, sillä ne ovat meillä olleet aina aika lailla vegaanikamaa. Mutta aamupalalla, välipalalla ja iltapalalla olemme oikeita maitotuotteitten suurkuluttajia. Eritoten juustojen, mikä vaan juusto jossa ei ole eläinperäistä juoksetetta tulee meillä ahmituksi tuosta vaan! Leivän päälläkin lempilevitteemme on aito voi ja aika usein on tullut ostetuksi punaista maitoa. Emme ole ajatelleet että tällaisesta voisi olla haittaa, kun kerran muuta eläinrasvaa emme kuluta ja urheilemme niin paljon. Ihailen vegaaneja niissä maissa joissa lypsylehmät päätyvät teurastamoihin, mutta olen aina tuntenut olevani sellaiseksi liian laiska, mukavuudenhaluinen ja maidonjanoinen.

Kun guruni oli lapsi, lääkäri komensi hänet vuodeksi suolattomalle dieetille. Poikaa itketti, se tuntui maailmanlopulta, kunnes hänen gurunsa, hänen isoäitinsä, ilmoitti ryhtyvänsä hänkin vuodeksi suolattomalle dieetille myötätunnosta.

Tämä tarina nousi niin elävästi mieleeni että ymmärsin sen guruni neuvoksi mennä itsekin Shantin kanssa samalle dieetille.

Olemmekin tehneet tästä hauskan yhteisen jutun. Olemme esim. kokkailleet yhdessä uudenlaisia leivänpäällisiä, sekä pavuista että avokadoista. Tai sitten dippaamme leipää kiisseliin tai keittoon. Kyllä me juustoa himoitsemme, erityisesti homejuustoja, ne ovat aivan mieliruokaani, mutta menee se nyt näinkin.

Maustettujen jukurttien sijaan syömme maustamatonta ja sekoitamme sinne itse kaikenlaista sekaan. Tämä johtuu siitä että käytännössä maustetut rasvattomat jukurtit sisältävät liivatetta. Tai sitten käytämme, jälleen, kiisseliä myslin ja murojen kylkiäisenä.

Rasvattomaan maitoon emme edelleenkään halua koskea, mutta kun vältämme jo juustoja ja normaaleja jukurtteja ja tietysti voipitoisia keksejä ym. herkkuja, niin eiköhän sinne verisuoniin sinisen maidon rasvaa mahdu.

Lootuksen masuongelmaan ei vegaanidieetistä löytynyt ratkaisua, joten olen palannut maitotuotteitten käyttäjäksi, näillä Shantin seuraan liittymiseen liittyvillä rajoituksilla. Niin jo tehtyäni kakan vihreys katosikin kuin taikaiskusta, nyt se on taas keltaista. Mutta yhä sitä tulee lähes joka vaippaan. Minkä johdosta meiltä ovat kestovaipat loppu, naapurit ovat nimittäin aktivoituneet pyykkituvan käyttäjinä niin ettemme ole sinne päässeet kohta viikkoon. Tänään meille tuleekin pyykinpesukone. Pissavaipat voin pestä käsin ja pesenkin, mutta ne ovat nyt harvassa. Kertakäyttövaippojen käyttö pitää sekin minua kaukana mukavuusalueeltani. En tykkää niistä, ne haisevat ihme kemikaaleille ja vuotavat niin että vauvan vaatteita pitää vaihtaa alvariinsa. Luonnollekin kestovaipat ovat parempia.

Shanti tuntuu kärsivän ruokatilanteesta vähemmän kuin minä, minähän olen se joka perheemme ruokailutottumukset on valinnut ja niihin koko aikuisikäni linnoittautunut. Imettäjänä minulla on loputon nälkä ja pännii kun en voi napostella sitä mitä haluaisin. Eikä painokaan ole yhtään lähtenyt laskuun, grr. Olen ihan oikeasti nälissäni muutaman kerran itkenyt juuston tähden. Himoitsen sitä niin.

castelloblack.jpg

Suosikkijuustoni, Castellon Black.

Mutta näen taustalla Krishnan suunnitelman opettaa minut irti edes osasta itsekkäitä maallisisia himojani.