Krishnalaisesta krishnalaisin syntymäpäivätoivotus kauhistuttaa ei-krishnalaisia. Se kuuluu: Ällös enää ikinä synny uudestaan!

Tuossahan siis toivotetaan vaan, että henkilö valaistuisi ja pääsisi Krishnan luokse eikä enää joutuisi tänne aineelliseen maailmaan kärsimään lukemattomista ruumiillisista, henkisistä, ihmissuhteellisista ja luonnonmullistuksellisista kärsimyksistä.

Oikeana syntymäpäivänäni eli tänään mietin hieman synkähkösti, että olen minäkin vaan. Ennen meneillään olevaa kali-yugaa, riidan ja itsekkyyden aikakautta, ehti jo vierähtää monta parempaa aikakautta, ja kaikki fiksut tyypit valaistuivat jo niitten aikana. Nykyajassa ovatkin jäljellä vain me edellisissä elämissämme luokalle jääneet tolvanat. Ei ihme, että ilmapiiri on toraisa ja oman edun tavoittelun kyllästämä, niin, ettei puhtaasta luonnostakaan ole enää paljon jäljellä.

En ole järin hyvillä mielin, koska lasten kanssa on ollut viime päivinä kahnauksia, kaikkensa antanut isäpuoli on saanut kyytiä, väsähtänyt ja hakenut omaa tilaa. Minäkin voin saada kyytiä ja väsähtää, mutta omaan tilaan en pääse pakoon sukeltamaan, koska olen Äiti. Tyypillistä uusperhe-eloa niille jotka lasten kanssa asuvat, luen, ja otan uuden kupin teetä ja jatkan röhnöttämistäni tietokonetuolissa henkeä vedellen. Mutta lapset eivät ole vieläkään palanneet uimakoulusta, tahikka ottaneet kännyä mukaan, ja pelkään että tästä seuraa väistämättä uusi kahnaus, sillä meidän pitäisi pian lähteä kaupungille koulustaan pian pääsevän Dharmapatin tykö (hänen kesälomansa ei ole pitkä niin kuin lasten). Hän haluaa ostaa minulle synttärilahjaksi rannekellon.

Mauritiuksen kuulumisetkaan eivät ole olleet näinä päivinä kovin piristäviä. Yksi puolisoni serkuista kaatui kotonaan rommia rakastaen ja on nyt kriittisessä tilassa. Kiinteistövälityspuuhakkuuskin kaikuu puheluista läpi: anoppi ja äitinsä luokse hiljattain takaisin muuttanut kälyni ovat sittenkin päättäneet myydä sukutalon ja muuttaa neutraalimpaan elinympäristöön, jossa lukemattomat isänpuoleiset sukulaiset eivät tunge elämään ovista ja ikkunoista. Isä, siis appeni, menehtyi syksyllä, ja kälynikin viihtyy parhaiten äidinpuoleisten sukulaistensa kanssa. Uutta kotia katsellaankin sieltä missä heitä olisi kätevin tavata.

Veljeni pirautti muuten onnentoivotuksensa lentokoneesta Venäjänmaan yltä. (Hän on lentäjä)

Ahaa, sieltähän ne ipanat saapuvat selityksineen... Täytyykin mennä.