Mä alan hei hoksata tän homman jujun... Joka kerta kun riemuitsen ääneen että nyt menee hyvin, Krishna nauraa ja heittää yhden pallon lisää meneillään olevaan jonglöörinäytökseen!

Tajusin viime yönä, että kyllä, meillä on ongelma. Nimittäin se, että lasten unensaantivaikeuksista on tullut parin viime kuukauden aikana sääntö eikä poikkeus. Harva se ilta lastenhuoneesta kajahtaa - siis sen jälkeen kun itsekin olen jo sängyssä! - että äääää, joku ei saa unta, tai sitten on jano tai pissahätä tai halu mitata verensokeri vielä kerran (turhaan koska lukema on ihan kunnossa), ja jos pimeys ei pelota niin sitten yövalo häiritsee nukahtamista! Minä joka muutenkin ehdin saada liian vähän unta reagoin tällaiseen ikävän usein varsin äreästi tai sitten minua alkaa vaan itkettää kun en "ikinä" saa nukkua. Viime kerroilla onkin käynyt lopulta niin että Dharmapati on ollut se joka on lapsia käynyt rauhoittelemassa...

Ai että miten minä ennen häntä pärjäsin? Nukuin lasteni välissä. Turvallinen lämpöni sai heidät nukahtamaan melkein salamana. Siitä on tosin jo kauan, siirsinhän heidät omaan petiinsä kun menivät kouluun, eli tässä tämänhetkisessä ihme vaiheessa ei ole kyse ainakaan nukkumajärjestelymuutosprotestista.

Olen jo tehnyt moniakin hyviksi kehuttuja juttuja korjatakseni ongelmaa, esim. kieltänyt mieltä villitsevät telkkariohjelmat iltaisin ja yhdenmukaistanut unirytmiämme niin ettei viikonlopuista palautuminen ainakaan olisi ongelma. Edellisellä kerralla kun Anandilla oli nukahtamisvaikeuksia ne ratkesivat kun annoin hänelle rukoushelminauhan vuoteeseen, mantraa hokemalla hän sai unen päästä kiinni ;-) (väsyneenä mantran hokeminen voi kieltämättä olla niin tylsää että minäkin olen välillä käyttänyt samaa kikkaa jos on esim. pitänyt ottaa päiväunet) Tällä univaikeuskierroksella ei sekään auta.

Tänään oli koulussa avoimien ovien päivä. Kuunneltuani lasteni luokan musatunnin ohjelmiston sanoin hei heit, mutten hiippaillutkaan ulos vaan suunnistin terveydenhoitajan huoneeseen. Siellä vaikeroin silmät ristissä että mitä ihmettä minä voisin ongelmalle tehdä ja mistä se voi johtua. Kävimme läpi ja hylkäsimme vaihtoehtoja; terveydenhoitaja totesi, ettei kyllä kuulosta siltä että lapsilla olisi joku murhe joka heitä painaisi. Tai että en juttelisi heidän kanssaan päivän tapahtumista tarpeeksi päiväsaikaan niin että illalla heillä olisi hirmuinen tyydyttämätön tarve keventää sydäntä. Joo ei. Mehän kälätämme miltei taukoamatta aina nukkumaanmenoaikaan asti!

Diagnoosiksi tuli, että kun nukahtaminen on epäonnistunut jo niin monta kertaa, siitä on tullut itseään ruokkiva peikko, eli nukkumaanmeneminen stressaa jo ennen nukkumaanmenoaikaa, eikä silloin tietenkään voi saada unta jos jauhaa mielessään taukoamatta "en saa unta, en saa unta". Terkkari ehdotti ratkaisuksi, että yrittäisin jotenkin viedä lasten huomion pois nukkumaanmenemisestä ja tehdä kaikesta rennompaa. Voisinko antaa lasten vaikka lukea omin päin kirjoja ennen nukkumaanmenoa, jos heitä ei nukuta? Terkkarin vuosikymmenien mittaisen kokemuksen mukaan televisio ja tietsikkapelit ennen nukkumaanmenoa häiritsevät pahasti lasten nukahtamista, mutta lukeminen rauhoittaa!

Menin suoraan koululta Tarjoustaloon ja ostin lapsilleni taskulamput (usean aiemmin hukkuneen fikkariparin tilalle, ärrrh!). Aion nyt kokeilla sitä että annan heidän lukea vuoteessa tai tehdä mitä ikinä tekevätkään kunnes uni tulee - kunhan ovat vastapainoksi hiljaa huoneessaan hyvän yön toivotusten jälkeen. Olen itse elävä esimerkki siitä että väsymys korjaa unettomuuden (ellei sen taustalla ole jotain vakavaa) eli jos jokusen illan lukevat liian myöhään ja joutuvat kuitenkin heräämään säännönmukaisesti aina 6.50, uni alkaa piankin maistua oikeaan aikaan. Itsekin varmasti nukkuisin silloin paremmin, sillä jos viimeinen asia jonka olen lasteni kanssa tehnyt on ollut kipakka väittely siitä, onko reilua käytöstä estää kaikkia muitakin nukkumasta vain siksi ettei itseä nukuta, minulle jää paha mieli joka sekä hidastaa nukahtamistani että huonontaa uneni laatua. Mielenrauhaan tottumisessa on se kelju puoli että sen vähäinenkin horjuminen tuntuu karmealta.

:-) Hyvä että kävin terkkarin luona, tuntuu niin kivalta puhua asiantuntijan kanssa ja kuulla että kahdeksanvuotiaitten kohdalla univaikeudet menevät nopeasti ohi eivätkä jää päälle kuten teini-ikäisten kohdalla voi käydä. Aivan erityisen kivalta tuntui kun hän kehui lapsiani ja epäsuorasti minuakin muistaessaan tyttöseni hyvin ja sanoessaan että heidän iloisuudestaan ja koulumyönteisyydestään ja liikunnallisuudestaan näkee että heillä on kaikki kunnossa eikä mitään mörköjä piilossa mielen sopukoissa!

Joillain elämänalueilla en malta odottaa, että lapset varttuvat. Silloin he voivat halutessaan kokeilla samoja parannuskonsteja jotka ovat tepsineet minuun! Minäkin olin nimittäin yksi unettomissa sängyssäkieriskelijöistä jo pienestä pitäen. Guruni paransi univaikeuteni. Meikäläisen kohdalla hän oli niiiiin oikeassa todetessaan, että univaikeudet johtuvat ylivilkkaasta mielestä ja niihin auttaa parhaiten jokapäiväinen meditaatio ja elämän hengellistäminen sekä yksinkertaistaminen. Jos mielii nukkua hyvin, ensiavuksi tulee leikata kuluttamastaan viihteestä pois kaikki häiritsevä, alentavaa ihmiskuvaa ja ahdistusta levittävä. Tilalle hengellistä kirjallisuutta ja mieltä ylevöittävää kulttuuria. Ja tietenkin, kuten taisin jo todetakin, jos tottuu heräämään aikaisin meditoimaan, keho ja mieli siirtyvät hämmästyttävän nopeasti uuteen rytmiin ja väsähtävät aikaisin. Ja kun meditoi, mieli on loppuvuorokaudenkin yleensä suurimmaksi osaksi mielenrauhan tilassa.

Meikämimmi simahtaakin yleensä kuin kynttilän puhaltaisi.