Mitä teille tulee mieleen, kun kuulette ihmisistä, jotka polttavat kirjoja ja tuhoavat patsaita ja hengellisiä kuvia?

Muslimitko?

1500-luvun Euroopassa tätä tekivät luterilaiset kristityt. Protestantit, jotka protestoivat kaikkea "ylimääräistä" vastaan ja halusivat "puhdistaa uskon" alkuperäiseen muotoonsa.

Kuulostaa kieltämättä ihan samalta kuin joidenkin wahhabiittimuslimien missio.

 

Oletetaanpa, että olisin ollut juuri tällainen tyyppi kuin olen nytkin, ja elänyt 1530-luvun Saksassa.

Olisin varmasti tuntenut vahvaa vetoa luostareihin, en vain uskonnollisuuteni vaan myös yleisen tiedonjanoni vuoksi. Luostarihan oli lähes kaikkialla Euroopassa naisille kutakuinkin ainoa paikka jossa saattoi saada opetusta.

Mutta koska minulla on kaksi tytärtä, niin enhän minä nunna voi olla. Sovitaan että vanhempani kiskoivat minut pois luostarista ja naittivat jollekulle, ja että siitä seuranneesta lapsilykystä jäi henkiin kaksi tytärtä, joitten kanssa jäin yksin.

Lukutaitoisena ja hengellisesti janoisena olisin ihan saletisti tarttunut Martin Lutherin maailman mullistaneeseen teokseen, kansankieliseen Raamattuun. Aivan varmasti olisin ollut samaa mieltä kuin hän siitä että jokaisen pitää saada lukea, oppia ja tulkita itse tuota teosta, joka sen ajan ihmisten mielestä oli luotettavin tiedonlähde asiassa kuin asiassa. Kirjapainotaidon ansiosta minun olisi ollut mahdollista sellainen käsiini saadakin, suosituista, laajalevikkisistä ja saksankielisiä naapurustoja kiertäneistä ilmaisista raamatullisista lehdyköistä puhumattakaan.

Olisin takuuvarmasti järkyttynyt ja hengellisesti inspiroitunut huomatessani, että vallanpitäjien kanssa liittoutunut ja korruptoitunut roomalaiskatolinen kirkko oli pimittänyt Jeesuksen sanoman erään ydinasian. Sen, että hän oli köyhien puolella ja ulkokultaista prameaa uskonnollisuutta vastaan. Sen, että Jesse puhui tasa-arvosta. Sen, ettei hän kumartanut herroja eikä tunnustanut yhteiskuntaluokkia, jotka niin täysin määrittivät keskiajalla ihmisen paikan Euroopassa.

Ja kun Luther, joka suojautui katolisen kirkon kidutuskoneistolta turvautumalla rikkaisiin pohjoiseurooppalaisiin mahtimiehiin, ei heistä riippuvaisena suostunut tukemaan kansankielisestä Raamatusta voimaantuneita köyhiä. kun he vaativat oikeuksiaan, minun oikeudentajuni olisi kuohahtanut.

Olisin liittynyt anabaptisteihin. He olivat jokseenkin itseestään selvä tulos uskonpuhdistuksesta: ihmisiä, jotka lukivat itse ja halusivat tulkitakin Raamattua itse, ja mennä rohkeasti uusiin suuntiin, jos milloin tulkinta poikkesi Lutherin omasta tulkinnasta. He olivat ihmisiä, joiden keskiaikainen ajattelutapa avartui ihan mahdottomasti kun he oppivat Raamatusta, että toisenlainenkin yhteiskunta voisi olla olemassa. Että vaihtoehtoja keljulle nykyisyydelle on; että itse Pyhä Kirjakin suosittelee uudistumaan ja uudistamaan.

Ihmisiä, jotka olivat sitä mieltä ettei se ole mitään uskoa että kastetaan lapset ja pannaan heidät oppimaan jotakin ulkoa antamatta heidän pohtia mielessään ja sydämessään uskonasioita itse. Anabaptistit kannattivat aikuiskastetta.

Sekä Lutherin seuraajat että roomalaiskatoliset löysivät pelosta anabaptisteja kohtaan yhteisen sävelen, yhteisen vihollisen. Anabaptisteja alettiin vainota julmasti. He alkoivat pitää matalaa profiilia. Heitä oli vähän kaikkialla.

munster-normal.jpg

Münsterin suvaitsevainen, puoliksi katolilainen ja puoliksi luterilainen kaupunki Saksassa kätki sisälleen aikapommin. Sieltä käsin vaikutusvaltaiset anabaptistit levittivät radikaaleja painotuotteitaan.

Yksi niistä olisi osunut käsiini. Siinä kehotettiin uskovia muuttamaan Münsteriin, jossa pian otettaisiin käyttöön Jeesuksen kannattama uusi yhteiskuntamalli. Muuttajille taattaisiin elatus ja töitä uuden kristillisen yhteiskunnan valmistelussa. Kahden tyttäreni yksinhuoltajana ja sydän Jumalaa hohtaen olisin tietenkin lähtenyt Münsteriin.

Siellä minua olisi ollut vastassa sydämellinen, jatkuvasti virsiä lauleskeleva ja Raamatun tuhatvuotisen valtakunnan alkamista odottava seurakunta, ja varsin naisvaltainen sellainen; koko joukko nunnia oli lähtenyt livohkaan luostareista ja liittynyt anabaptisteihin tyytyväisinä siihen asianlaitaan ettei enää tarvinnut elää kuin keskiaikainen nunna voidakseen olla oppinut uskovainen nainen.

Seurakunnan johtaja Jan Matthys näytti aikalaiskuvausten mukaan kutakuinkin tältä.

janmatthys-normal.jpg 

Jan Matthys pukeutui aina mustaan. Hänen vaimonsa oli häntä 20 vuotta nuorempi blondi, joka pukeutui aina valkoiseen. Karannut nunna, joka näytti suunnilleen tältä:

janienvaimo-normal.jpg

Karismaattinen Matthyksen pariskunta kulki aina yhdessä ja keräsi katseita. Ja pani katsojien korvat hörölle. Jan Matthys nimittäin vakuutti, että hänellä oli koko ajan kuuma linja auki Jumalan suuntaan. Mies saattoi milloin tahansa alkaa puhua jollekulle jota kukaan muu ei nähnyt ja julistaa sitten jumalaisia totuuksia, jotka itse Jumala oli hänelle kertonut. Välillä hän pyörtyi tai teki jotain muuta huomiota herättävää.

Eräänä päivänä "Jeesuksen mallin mukainen vallankumous" sitten alkoi. Jan Matthys ilmoitti että tästä lähtien kaikki Münsterin kaupungin omaisuus kuului Herran tahdosta valitulle kansalle, anabaptisteille. Rikkaitten katolilaisten ja luterilaisten kodit ryöstettiin ja asukkaat saivat kolme vaihtoehtoa: muuta pois Münsteristä, kuole tai liity anabaptisteihin. Jälkimmäisen vaihtoehdon valinneita varjostettiin jatkuvasti ja huijarikääntyminen koitui kuolemaksi.

Hälytyskelloni tuon ajan munsterilaisena anabaptistina olisivat alkaneet jo tässä vaiheessa kilkattaa. Eihän sentään kai Jeesus tuollaista väkivaltaisuutta kannattanut? Jan Matthys pitikin yhteyttä Vanhan Testamentin Herraan eikä Jesseen. Kaiken taakseni jättäneenä, Matthyksen pariskunnan karisman alaisena sekä rangaistuksia peläten olisin kuitenkin vielä pitänyt suuni supussa.

Sitten kaupunki piiritettiin. Eräänlainen senaikainen EU-armeija, useitten Keski-Euroopan kolkkien yhdistyneet sotajoukot päättivät panna pisteen anabaptistien yhteiskuntakapinalliselle kokeilulle Münsterissä. Jan Matthys sen kun innostui ja julisti että Münsterissä hyvin alkanut kokeilu johtaisi vielä sotaan, maailmanvalloitukseen ja vääräuskoisten tuhoon. Jumala auttaisi ja lähettäisi apujoukkoja. Elettiin vuotta 1534.

Apujoukkoja ei kuulunut. Ei edes herra Matthyksen profetoimaan määräpäivään mennessä. Seurakunta alkoi hermostua, usko johtajan suoraan puheyhteyteen Jumalan kanssa rakoilla. Eräs vartiovuoroon määrätty mies, kaikkien munsterilaisten tuntema kultaseppä, rohkeni lohkaista ääneen, että Matthys on paskaprofeetta. Tästä kuultuaan Jan Matthys tulistui niin että ilmoitti Jumalan määränneen solvaajalleen kuolemantuomion. Kansa epäröi. Kyseessä oli kovin pidetty kansalainen, rakastettu kultaseppä. Äkkiä kuitenkin Matthyksen läheisiin hännystelijöihin lukeutunut nuori mies, Jan van Leiden, tappoi kultasepän (tarinan toisen version mukaan tappaja oli Matthys itse.) Eikä kukaan uskaltanut häntä siitä rankaista.

Ihmiset yrittivät kaiken kamaluuden keskellä elää normaalia elämää. Kaikille opetettiin puolustautumista, kaikille annettiin tehtäviä, joilla edessä oleva hyökkäys torjuttaisiin. Vapaa-ajalla vietettiin juhlia. Häitä varsinkin vietettiin, olihan yksi protestanttisuuden pesäeroista katolilaisuuteen aviollisen seksuaalisuuden hyväksyminen ja edistäminen. Minäkin olisin päässyt jälleen naimisiin, löytänyt samanuskoisen Dharmapatin siipakseni ja tyttärilleni isäpuoleksi :-) Sillä ei olisi ollut merkitystä, olinko leski vaiko vain erossa lasteni isästä. Vaikka avioero oli ajan yleiseurooppalaisen lain mukaan laiton vaihtoehto, Münsterin anabaptistit olivat käytännöllisiä ja sitä mieltä, ettei avioliittoja muitten kuin anabaptistien kanssa laskettu, eli ihan hyvin sitä pystyi menemään halutessaan uudestaankin naimisiin. Olihan vanhatestamentillinen ihanne lisääntyä ja täyttää maa.

Kesken eräitä häitä Jan Matthys pyörtyi ja virottuaan ilmoitti että Jumala tahtoo hänen toimivan. Hän otti mukaansa joukon miehiä ja lähti ratsastamaan kohti vihollista. Kauhuissaan Münsterin anabaptistit katsoivat kaupunginmuurilta, kuinka vihollinen ei kuunnellut Matthysta ensinkään vaan kirjaimellisesti paloitteli tämän, sellaisessa paikassa, että Matthyksen seuraajat varmasti näkivät. Kaikki hänen mukanaan olleet miehet surmattiin.

Juuri kun kaikki olivat suistumassa yleiseen paniikkiin, esiin astui hohtavan valkoiseen enkelikaapuun pukeutunut Jan van Leiden. Hän ilmoitti että nyt Jumala puhuikin suoraan hänelle, ja että Jumala oli ennustanut hänelle kahdeksan päivää aiemmin että ylimieliseksi käynyt Matthys kokisi rangaistuksekseen kauhean kuoleman ja että Jan van Leidenin olisi naitava hänen leskensä. Aina valkoisiin pukeutuva näyttävä nuori ex-nunna ryhtyikin seuraavaksi hänen vaimokseen.

Jos minä olisin tässä vaiheessa ollut hermona ja epäileväinen, olisin kuitenkin saattanut alkaa uskoa van Leideniin pian seuranneen ihmeen johdosta. Kaupunkia piirittänyt sotajoukko hyökkäsi nimittäin yllättäen yöllä, umpipäissään ja vailla minkäänlaista kuria ja järjestystä. Oikeastaan ihan änkyräkännissä olivat vain belgialaiset, mutta kun he aloittivat järjettömän hyökkäyksen, kaikki muutkin armeijat syöksyivät perään. Kukaan ei tahtonut olla viimeinen jonossa, kun tarjolla oli ajan tavan mukaan tilaisuus ryöstää ja raiskata niin paljon kuin sotamies suinkin ehti.

Motivoituneet ja kaupunginpuolustajiksi hyvin koulutetut anabaptistit saivat yön pimeydessä humalaisista palkkasotureista murskavoiton. Vihollisia kuoli satoja, anabaptisteja alle kymmenen. Suurin voittaja oli Jan van Leiden.

Minä en olisi tiennyt, että noin 25-vuotias, kasvoiltaan erittäin komeana pidetty van Leiden oli todellisuudessa varsinainen onnenonkijoiden onnenonkija. Hän oli ehtinyt nuoresta iästään huolimatta kokeilla melkein kymmentä ihan erilaista elämänuraa, mutta kyllästynyt ja epäonnistunut joka kerta. Hän oli kuitenkin loistava ja vakuuttava puhuja, joka aina onnistui selittämään itsensä pois pälkähästä, ja huomattuaan, mitä voisi näillä kyvyillään protestanttisena evankelistana saavuttaa, hän oli hankkiutunut alan suurimpien nimien liepeille. Hänen ulkoinen olemuksensa lieni jokseenkin tätä luokkaa:

janvanlyden-normal.jpg

Tuo mimmi sopii tuohon kuin nakutettu. Nimittäin siksi, että seuraavaksi Jan van Leiden ilmoitti Jumalan tahdon olevan että Münster ryhtyy moniavioiseksi yhteiskunnaksi à la Vanha Testamentti. Tällä ratkaistaisiin se, että naisia oli enemmän kuin miehiä. Miesvaje vain paheni, sillä kaupungista lähetettiin koko ajan miehiä viemään anabaptistien painotuotteita yli rintamalinjojen ja anelemaan apua.

Minunkin Dharmapatini olisi vauhtia ja vaaraa rakastavana urhona lähtenyt matkaan. Ja jäänyt sille tielleen, sillä valtaosa näistä agenteista napattiin kiinni ja kidutettiin kuoliaaksi. Ne tuhannet anabaptistit, jotka ehtivät saada viestin Münsteristä ja lähteä avuksi, teloitettiin myöskin ennen kuin he pääsivät perille.

Se, että olin leski, ei Jan van Leidenin mielestä menoa haitannut. Hän olisi velvoittanut ja pakottanut minut uudeksi vaimoksi jollekulle erityisen kunnostautuneelle miehelle, luultavasti vanhalle ukolle, joita hän oli Vanhan Testamentin hengessä haalinut ympärilleen 12 kappaleen neuvoston. Profeetta Jan van Leidenillä itsellään olikin pian peräti 16 vaimoa. Hän arvatenkin poimi kauneimmat ja neitseellisimmät päältä. Olisin ollut ikinonnellinen siitä, että tyttäreni ovat vasta 8-vuotiaita, sillä jotkut tytöt pakotettiin moniavioisuushuumassa yhtäkkiä naimisiin 11- tai 12-vuotiaina isoisiensä ikäisten miesten kanssa.

Jos vaimo ei totellut miestään, tai lapsi vanhempiaan, tai jos ylipäätään teki minkä synnin tahansa, pahimpana niistä van Leidenin profeetallisuuden epäileminen, rangaistuksena oli kuolema. Münsterissä vedettiin 1534 mutkat suoriksi. Joukko moniavioisuudesta ja sen seurannaisilmiöistä kuten 11- tai 12-vuotiaitten avioliitossa raiskattujen tyttölasten kuolemista yököttyneitä anabaptisteja yritti kaiken uhallakin syöstä vallasta Jan van Leidenin lähimpine miehineen, ja onnistuikin vangitsemaan heidät, mutta kapina kukistettiin verisesti ja sama meno jatkui. Leidenillä ja hänen moniavioisuudellaan riitti tukijoita, moni mies Münsterissä oli oikein tyytyväinen elämäänsä.

Jälleen yllättävä voitto nosti van Leidenin uskottavuutta. Kaupunkilaiset onnistuivat torjumaan toisenkin hyökkäyksen, tällä kertaa järjestäytyneen. Täytyy tosin todeta etteivät piirittäjät tässä vaiheessa olleet vielä hyökänneet rankemman kautta. Heidän joukossaan oli nimittäin paljon entisiä münsteriläisiä, niitä maanpakoon ajettuja, joiden intresseissä ja haaveissa oli saada jotain takaisinkin eikä hävittää vanhaa rakasta kotikaupunkiaan maan tasalle. Kahden epäonnistuneen kaupunkiinryntäyksen jälkeen he alkoivat kuitenkin alistuneina valmistella täystuho-mallista rynnäkköä.

Profeetan titteli ei Jan van Leidenille riittänyt, vaan piankos hän julistautui "Uuden Jerusaleminsa" kuninkaaksi raamatulliseen malliin eli loisto ja säihke olivat kuin Daavidin tai Salomonin ajoilta konsanaan. Hän nimitti itselleen hovin ja myönsi hoviväelleen hyvän ruoan piirityksen siinä vaiheessa kun ruoka alkoi loppua. Kuningas vakuutti alamaisilleen Jumalan luvanneen että kaupunki pelastuisi ja voittoisa sota muuta maailmaa vastaa voisi kunnolla alkaa pääsiäiseen 1535 mennessä.

Nälänhätä paheni pahenemistaan. Ihmiset söivät ruohoa ja kengännauhoja. Sitten he alkoivat syödä nälkään ja puutteeseen kuolleita omaisiaan. Tässä vaiheessa vihollisarmeija yritti tiedottaa, että münsteriläisten henget säästettäisiin, jos he suorittaisivat vallankumouksen. Jan van Leiden lähimpineen pimitti kaikin voimin tämän tiedon kansalaisilta ja väitti, että ainoa tapa pelastua oli uskoa häneen, koska ainoa vaihtoehto tälle oli kuolema vihollisten käsissä.

Kun ruoka oli muilta kuin van Leidenin hovilta kerrassaan loppu, van Leiden sentään päästi kaikki halukkaat nälkäkuoleman partaalla hoippuvat ulos kaupungista. Minä olisin poistunut tyttärineni kaupungista tässä vaiheessa, mikäli meissä vielä henki olisi pihissyt. Viholliset ampuivat kaikki miehet, eivätkä päästäneet naisia tai lapsia pois tulilinjalta oman armeijansa rakentaman kaupunkia ympäröivän linnoituksen sekä kaupunginmuurien välistä. Vihollispuolen naisväen tiedetään kuitenkin toimittaneen vaivihkaa ruokalähetyksiä tulilinjalle meille mottiin jääneille onnettomille.

Lopulta tapahtui väistämätön, eli suurhyökkäys.

Anabaptistit tuhottiin.

Jan van Leiden päätti päivänsä saksalaisen järjestelmällisessä, kellontarkassa kidutuksessa. Hän kyllä yritti sitä ennen vielä kerran käyttää puhujanlahjojaan pälkähästä päästäkseen ehdottamalla, että hänet suljettaisiin häkkiin ja häkkiä kierrätettäisiin ympäri Eurooppaa niin että varsin vähäisestä viihdetarjonnasta nauttineet 1530-luvun ihmiset olisivat voineet pennin maksusta häntä pällistellä. Ehdotus ei mennyt läpi. Jan van Leiden ja hänen kaksi vielä hengissä kitkuttanutta lähintä yes-miestään sidottiin kidutuspaaluun paraatipaikalla Münsterissä. Jokainen revittiin kuoliaaksi nahanpala nahanpalalta, lihas lihakselta. Kidutuksen oli kestettävä tasan tunnin verran per jamppa, ja jos joku pyörtyi kipuun, tiimalasi pysäytettiin ja kidutettava herätettiin, jotta hän varmasti kärsisi mitä karmaisevimpia tuskia kokonaisen tunnin verran. Helpottava kuolinisku annettiin sitten lopulta veitsellä sydämeen. Miehiä kidutettiin yksi kerrallaan niin että seuraavaksi vuorossa oleva joutui todistamaan, mitä hänelle itselleen tapahtuisi seuraavaksi.

Kristilliset johtajat ja valtaisa niin luterilaisista kuin roomalaiskatolisistakin koostunut väkijoukko seurasivat kidutusta eväitten kanssa kuin parastakin viihdykettä. Ruumiit he panivat häkkeihin, jotka ripustettiin kaikkien näkyville kirkon edustalle. Häkit ovat, sentään nykyään tyhjennettyinä, yhä siellä turisteja ihmetyttämässä.

munsterhakit-normal.jpg

Kiitos taas, Dan Carlin, sinä, joka saat podcasteissasi historian kuulostamaan jännemmältä kuin jänninkään fiktiivinen tarina.