lootuksenvaunut-normal.jpg

Nyt Lootuksella on jo tämmöisetkin :-) Mainio jousitus, kivat isot pyörät ja suloinen kuosi.

 

Pe 9.5. rv 21+0

Lootus potkii ja polskii paljon. Rekisteröin niin lukemattomia liikkeitä päivittäin että olen lakannut laskemasta. Yleinen virkeystilani on hyvä, miltei normaali - ja sitten aina jokusen päivän välein tulee ihan pakottava unentarve, aivan kuin minua kiskottaisiin hautaan. Silloin ei auta kuin nukkua pitkät ylimääräiset päikkärit. Vaikuttaisi siltä että voisin tuon hautaanvajoamisfiiliksen välttää jos en hankkisi univelkaa nukkumalla alle 8 tunnin yöunia, mutta se oikein ei ole aina omissa käsissäni. Kun on nuo isommat lapset jotka heräävät arkisin pian kuuden jälkeen ja minä heidän mukanaan.

Vauvanodottajavertaisryhmässä sukupuoligalluppi näyttää tänään 29-21 poikien hyväksi ja siitä voisi päätellä että tilastomatikan nimissä Lootuksen pitäisi olla tyttö. Toisaalta ne muutamat, joiden sukupuoli ei ole rakenneultrauksesta huolimatta selvinnyt, saattavat olla tyttöjä; poikien killuttimet on kai helpompi havaita ja siksi epävarmat tapaukset ovat loogisesti ajateltuna useammin tyttöjä.

Päivän päällimmäiset tuntemukset kiteyttää kuitenkin Hector sattuvassa sanoituksessaan:

Äitienpäivän ja alle kuukauden päässä siintävän 35. syntymäpäiväni läheisyys tuottavat lähinnä mielipahaa. Huomaan toivovani mieheltäni jotakin lahjaa, ylimääräistä hemmottelua, kahdenkeskistä irtiottoa arjesta. Sitten kumminkin tiedostan kipeästi, että koska rahamme ja köyhyytemme on yhteinen, ylimääräiset hömpsötykset vain pahentaisivat yleistilannetta. Me kun emme voi ostaa mitään ylimääräistä paitsi luottokortilla. Paremmalta tuntuisi jos mitään juhlia ei olisikaan kun ei ole varaa juhlia.

Mies puolestaan olisi toivonut meidän matkustavan jälleen Ruotsiin heinäkuun lopulla hindufestareille, joista niin nautimme viime vuonna koko perheen voimin. Minä olen suhtautunut toppuutellen ja vedonnut mahdollisiin loppuraskauden komplikaatioihin, mutta rahattomuuttamme minä oikeasti olen ajatellut. Nyt sentään Dharmapati sai temppelistä humoristisen uskomuksen jonka taakse voimme haudata lomasuunnitelmat, sillä temppelipresidentti sanoi hänelle, että jonkin pyhimyksen opetusten mukaan lapsesta tulee levoton jos äiti matkustelee raskaana ollessaan. Koska Dharmiksen mielestä kaksoseni ovat levottomia, hän heti selvittikin, olenko minä matkustellut vuonna 2004. Matkustinhan minä juu, pakistanilaisiin häihin Kööpenhaminassa. Nyt en matkusta Köpikseen, vaikka siellä on meneillään Euroviisut, enkä minnekään muuallekaan. Mainitunlaisista matkustususkomuksista en piittaisi yhtään, jos olisin niissä varoissa, joissa totuin elämään, ennen kuin lama iski minunkin yritykseeni. Mutta tässä elämäntilanteessa syleilen mielelläni jopa taikauskoa välttyäkseni siltä, että luottokorttivelka strikes back. Oikeastaan olisin valmis tekemään taikoja jotta saisin lopun luottokorttivelan nipistettyä pois olevaisten kirjoista.

Ainakin tässä oppii iloitsemaan pienestä. Sain tänään aivan ajallaan tililleni maksajalleen häpeää aiheuttavan pienen palkkion isosta artikkelista, noin puolet siitä mitä sen kokoisesta pitäisi saada, mutta sekin raha tuntui virvoittavalta kuin veripussi verenhukassa. Heitin heti puolet tienestistä pohjattomaan kaivoon nimeltä kirjanpitäjän palkkiot, mutta toisen puolen voinkin investoida vaikkapa HSL:n matkakortin täyttämiseen sekä viikonlopun bensoihin laina-autolla ja vähän jää ylikin! Ja tänä viikonloppuna tulen tienaamaan ensi kuun vuokrarahat ja ehkä jopa päälle ammattiliiton jäsenmaksut koko alkuvuodelta (liitto muistikin jo eilen kirjeillä että saan kohta kenkää jos en maksa) ! Tämän kuun vuokran jo maksoinkin. Ja se, että minulla on uusi ajallaan maksava työnantaja, joka ostaisi varmaan vaikka miten paljon juttuja, jos vain polkuhintaan suostun tekemään, antaa jonkinlaista taloudellista turvaa, vaikka kynnys myydä sinne onkin korkea heidän hintapolitiikkansa takia.

Kun yksikään iso lasku ei juuri nyt kaartele pään yllä väijymässä, olo on keveä, jopa voittoisa. Vähän niin kuin sitä pelaisi jatkuvaa mailamatsia vararikkoa vastaan, ja onnistuin juuri lyömään, kirjanpitäjän laskun maksamalla, sen pallon taas hetkeksi pois vastustajan puolelle.


Su 11.5. rv 21+2

Äitienpäivä. Yllätyin iloisesti aamulla kun lapset toivat sänkyyn itse tehdyt kortit, kimpun persikanpunaisia ruusuja (lempivärini) ja toinen lapsi oli ostanut viikkorahoillaan minulle 85-prossaista suklaata, ja toinen oli paketoinut piirustuksiaan. Sitten huoneeseen tuli Dharmapati lahjapaperipussin kanssa ja pussista löytyivät oikein järeät kuulokkeet, joita voin käyttää mp3-soittimen tai tietokoneen kanssa! Nyt saan halutessani omaa rauhaa laittamalla musan täysille! Arvaan että ne ovat peräisin SPR:n kirpparilta, jonka teknologiaosastolla mies säännöllisesti ravaa, joten ei itketä sekään että olisivat olleet kallis leikkaus yhteisiin rahoihin. Lootuskin osallistui äidinkukitus ja -lahjontaseremoniaan parhaiten osaamallaan tavalla eli potkimalla tarmokkaasti.

Eilen oli hulinaa, työskentelin Mustiossa ja Lohjalla ja ehdin parahiksi kotiin valmistamaan tyttö illan esitykseen tanssikoulunsa kevätjuhlassa. Juuri ja juuri ehdimme sieltä Euroviisuiksi kotiin. Tosi moni ystävä peruutti viime hetkellä tulonsa, yksi onneksi saapui, ja ex tempore myös nuorin veljeni. Dharmista eivät viisut kiinnosta, mutta hän teki meille muffinsseja :-) Hyvä laulu voitti, parrakas nainen Itävallasta! :-D Piti vielä tarkistaa viisuhistoriakirjasta, että Itävalta voitti viimeksi 1966, ennen kuin kömmin nukkumaan. Tänään on kirjoitustöitä ja pitäisi myös palauttaa auto ystävättären äidille, en ehdi sukujuhliin, mutta äidinpuoleinen sukuni oli kyllä jo erittäin hyvin edustettuna siellä kevätjuhlassa.


Ma 12.5. rv 21+3

Pukeutumismuistilista:

  1. Taittele hameen, jonka napit ja vetoketju vain nauraa räkättäisivät yrityksillesi saada ne kiinni masun alta, aukinaiset etuliepeet nätisti itsensä alle.
  2. Älä hermostu vaikkei pitkähihainen aluspaita ulotukaan edes napaan
  3. Valitse paidan ja hameen etumushalkion verhoksi oikein pitkä toppiliivi.
  4. Älä menetä hermojasi kun viritelmä kaikesta huolimatta päivän aikana repsahtaa auki monta monituista kertaa. Harkitse henkseleitten ostamista.
  5. Hyväksy, että tämä oli vielä helppoa: maha ehtii vielä kaksinkertaistua ennen H-hetkeä.

Tutkiskelin hiukan keskosten selviytymisprosentteja. Tulivat puheeksi hiukan meitä edellä olevien eli 24 raskausviikon maagisen rajan saavuttaneitten aloitteesta nettikerhossa. Kaikki tuntuvat tietävän, että 24-viikkoisina syntyneistä vauvoista selviää hengissä 50 %. Tarkempi tutkiskelu paljastaa, että (ilmeisesti hoidosta riippuen ja Suomi on hoidon tasokkuuden kärkikastissa) 24-viikkoisista keskosista selviää 40-70 prosenttia ja jo viikolla 23 syntyneistäkin voidaan pelastaa 10-35 %. Jokainen viikko on kriitillisen tärkeä: 25-viikkoisten selviytymisprosentti on 50-80 ja 26-viikkoisten jo 80-90. Viikolle 30 asti masussa pysyneistä keskosista pelastuu jo enemmän kuin 95 %. Nuorin Suomessa eloon jäänyt keskonen eli syntyessään raskausviikkoa 22. Eipä olla Lootuksen kanssa enää kuin viikon päässä siitäkään!

Kumartaessani Jumalalle kumarran niin että masukin osallistuu koskettamalla maata.


Ti 13.5. rv 21+4

Eilen luonamme kyläili entinen anoppini, kaksosten Mummu, ja tämän miesystävä. He toivat tullessaan lahjaksi Lootukselle ihanat lastenvaunut :-) Vaunuissa oli vielä vauvalle asusteita ja vuodevaatteita. Dharmapati, jolla oli sopivasti etäopiskelupäivä, pani heille keittiössä parastaan valmistamalla biriani legumes mauricien. Minä niiiin nautin siitä, sillä olen todellakin kyllästynyt maustamattomaan ruokaan, siinä oli paljon erilaisia mausteita, eikä siitä seurannut edes närästystä! En malta odottaa lounasaikaa tänään, koska biriania jäi tähteeksi. Harmi vaan että suomalaiseen keittiöön tottuneiden vieraittemme makuun mausteita taisi olla vähän liikaa, ja lapsetkin ovat viime aikoina päässeet niin tottumaan vähämausteiseen linjaan että Shantikin nurisi ruoan tulisuutta. Eikä siinä siis edes ollut chiliä.


Ke 14.5. rv 22+0

Ultrassa tultiin siihen tulokseen että raskaus on ainakin pari päivää edellä virallisesta lasketusta päivästä. Sitä eivät suostuneet muuttamaan, kun se taitaisi byrokraattisesti olla liian vaikeaa, mutta minäpä sisäisessä kellossani muutin heti. Laskettu aika 17.9. tarkoittaa, että tänään onkin jo ärvee 22+0 :-) Serkkutyttö ilahtui, hän on syntynyt 17.9. (1989).

Lootus on siis terve ja näyttää vahvasti tytöltä. Näitä uutisia iloisesti makustellen unohdin pyytää, että olisivat antaneet minullekin vauvani mitat kotiin mukaan, nyt en enää edes muista, minkä kokoiseksi hänet ultrassa todettiin. Sen sentään muistan että istukka on etuseinämässä, niin korkealla ettei tästä tule koitumaan haittaa synnyksessä, ja sijaintinsa takia se vaimentaa vauvan liikkeitten tuntemista. Tämä selittääkin, miksen koskaan tunne potkuja muualla kuin masun sivuilla ja alavatsalla, ja ehkä senkin, mikseivät liikkeet ainakaan toistaiseksi ole näkyneet tai tuntuneet ulospäin!

 

Pe 16.5. rv 22+2

Dharmapati tuli kotiin synkkänä kuin ukkospilvi. Matikankoe ei ollut mennyt läpi! Hylätty arvosana tuli lääkelaskukokeesta, jossa ei saa tehdä yhtään virhettä. Sen voi onneksi uusia niin monta kertaa kun tahtoo. Mies sadatteli suomen kielen vaikeutta, vaikka minä uskon, että nyt oli kyllä kyse enemmänkin ongelmista matikan kuin kielitaidon kanssa. Onhan hän päässyt hienosti kaikista tähänastisista lukutenteistä läpi! No, kieltämättä lääkelaskujen sanallinen kysymyksenasettelu on välillä niin kompahenkistä, että minunkin on ne useaan kertaan luettava, jotta ymmärrän kysymyksen oikein.


La 17.5. rv 22+3

Mustasukkainen Anandikin tuntuu nyt hyväksyneen vauvan. Oikeastaan siltä on vaikuttanut jo monta viikkoa, mutta tieto siitä että taloon tulee uusi tyttö "eikä mitään ällöttävää poikaa", kuten Anandi asian ilmaisisi, taitaa selittää sen, miksi Anandi on nyt yhtäkkiä suorastaan innostunut pikkusiskosta. Anandi nimittäin hihkui ilouutista koulussa, kirjoitti neuvolakortin kanteen pikkusiskonsa nimen, ja kävi Shantin kanssa tohkeissaan läpi vauvanvaatepusseja ja poimi pois poikien vaatteita kirpparilla myytäväksi. Äitini tosin eilen meillä vieraillessaan kaappasi nuo karsitut vaatteet matkaansa tarjotakseen niitä veljenpojalleni, joka täyttää kesällä vuoden.

Soitatin äidilleni Lootuksen sydänääniä ja polskintaa iskemällä laina-kotidopplerin kuulokkeet hänen korvilleen. Äidilläni oli myös hyvä sisustusnäkemys siitä, miten saamme vauvan mahtumaan pikku makkariimme, sitä voisi kokeilla. Vauvanvaatteitten säilytyspaikan suhteen olemme nyt suunnitelleet yhdeksi ratkaisumalliksi sitä että korvaamme eteiskäytävän pitkähköä seinää vasten lahoavan halpalipastomme niin leveällä, korkealla ja järeällä laatikostokaapistolla kuin tuohon asunnonkolkkaan suinkin mahtuu ja kirpparilta löydämme. Eihän vauvan tamineita välttämättä eteisessä tarvitse sittenkään säilyttää, vaan sinne voi sijoittaa kaikenlaista yläkerrasta niin että vauvasälä mahtuisi sen kaikenlaisen tilalle!

Äiti vei kaavamalliksi mennessään yhden Fuzzi-täytteen, hän haluaa hankkiutua eroon vanhoista pyyhkeistään tekemällä niistä lisätäytteitä Fuzzeihin. Tein myös kaupat kolmella eurolla mehunpunaisesta Fuzzi-kuoresta nettikirpparilla. Harmi kyllä netin jäljellä olevat pakettitarjoukset useamman Fuzzin eristä sukupuolitetuilla väreillä ovat pojille, mutta vielähän tässä ehtii pikku hiljaa ostella vaippoja vaikka yksitellen :-) Meille on pikku hiljaa kertynyt mukavasti muitakin kestovaippoja, niin lahjoina kuin noin eurolla kirppareilta ostettuina, ja lisälahjoituksiakin on luvattu, mutta kaikki nuo on tarkoitettu vastasyntynyttä isommalle vauvalle. Enkä sitä paitsi luota niitten toimivuuteen ennen kuin itse näen, kun taas Fuzzien toimivuudesta vakuutuin jo täysin vuosina 2004-2006 kun ne olivat meillä käytössä. Eli suunnitelmani on käyttää pääasiassa Fuzzeja ja kaikkia muita varalla (varaa pitää ollakin jos ja kun pyykkituvan käyttäjinä pitäydymme sen sijaan että yrittäisimme ahtaa vauvan ahtauttamaan kotiimme vielä pyykinpesukoneenkin) ja jos joku noita muista vaippamalleista osoittautuu toimivaksi niin sitten tietysti sekin päätyy pääasiallisten vaippojen kiertokulkuun.

Nettiostosmahdollisuuksia tarkastellessani bongasin kestovaippakirpputoritapahtuman huomenna Malmilla. Sinne! Ehdin mainiosti samalla kun menen työkeikalle keskustaan, kun vaan lähden aikaisemmin matkaan.


Ma 19.5. rv 22+5

Pyöräilin viikonloppuna niin paljon (esim. lauantaina 11,5 km lenkin kaverin levyraatitapahtumaan ja takaisin) että nyt alkaa olla pakko kysyä itseltä, kauanko voin jatkaa ja pitäisikö asettaa jokin raja pyöräilylle. Muilta äideiltä ja neuvolasta olen saanut vain ympäripyöreitä ohjeita että jatkaa voi niin kauan kuin hyvältä tuntuu. Mikä lasketaan hyväksi, entä mikä on vaaran merkki? Pitempään pyöräily sai viikonloppuna muutamaan kertaan masuni kiristymään kovaksi, mutta ei se kipeäksi tullut ja olo meni pian ohi. Vauva liikkuu niin kuin ennenkin. Olisiko todella pienempi paha välttää liikuntaa varmuuden vuoksi ja antaa kuntonsa ja mielialansa näin laskea?

Toisaalta tänään kun pyöräilin työkeikalle, ei tuntunut missään, ja innostuin pidentämään paluumatkan lenkin kolminkertaiseksi eikä sittenkään tuntunut missään. Kiitollinen olin kun sain ulkoilla helteisenä päivänä vieläpä jonkun laskuun! Päälle mahtuvien kesävaatteitten kirjo alkaa tosin olla ihan olematon. Yksikään omistamani vilpoisa alaosa (kuten sortsit tai kesähame) ei minulle enää mahdu, mikä luonnollisesti rajoittaa myös paitojen käyttöä, niitä minulla kyllä riittäisi. Kahdet intialaiset patiala-pöksyt mahtuvat yhä (saas nähdä miten kauan), mutta kunnon helteessä ne ovat liian kuumat, sen verran tiiviistä kankaasta ne on valmistettu. Niinpä kierrätän noin kolmea kesämekkoa, tänään päällä keikkuva ei välttämättä mahdu kiinni enää ensi viikollakaan. Eikä yhtään hotsittaisi ostaa ihan vaan tätä varten itselle lisää vaatteita, kun tietää, että reilun kolmen kuukauden kuluttua tarve on ohi. Pöhkö olin kun ajattelin että ainahan sitä kesästä selviää, kuvittelin että talvi olisi hankalampi raskaanaoloaika kun pitäisi hommata uusia vaatteita kuten jättitakki...

Anandi katseli tänä aamuna juuri ja juuri kiinni ulottuvien nappien alta pilkistelevää masukumpuani ja sanoi olevansa tyytyväinen siitä, että nyt kuka tahansa näkee että olen raskaana, kun taas alkuraskauden turvotus sai minut vain näyttämään lihavalta, mikä nolotti häntä. Minä järkytyin siitä että lastani nolottaisi jos olisin lihava ja pidin hänelle palopuheen siitä että tuo ei ole mielestäni oikea asenne. Surullista, miten syrjivät asenteet hiipivät lastemme kimppuun ja ottavat heidät valtaansa!

Kestovaippakirppikseltä tarttui mukaan aika lailla ostoksia, niin paljon, että jouduin kuittaamaan luottokortilla ruokakauppalaskuni :-( Kieltäydyn kuitenkin häpeämästä, koska tiedän kokemuksesta, että kestovaipat maksavat itsensä takaisin. Ja työtilauksia on kasassa nyt ilokseni sen verran, että vaikkei firmani niitä enempää saisi ennen äitiyslomaa, minun pitäisi pystyä maksamaan vuokramme ja laskumme sinne saakka!

Imin itseeni tietoa siitä, miten erilaiset vaippamallit toimivat, ja uskaltauduin ostamaan käytettynä jotain muutakin kuin sen pakollisen (tällä kertaa kirkuvanneonpinkin) Fuzzi-kuoren ja vielä pienemmän samantyyppisen nappivaipan. Suomalaisten ihanasti ja yksilöllisesti (ainakin myyntipöydällä) kuvitettujen Toukka-vaippojen edustus oli paikalla ja sai minut ympäri puhuttua ostamaan kaksi upouutta, kun olivat vain kympin kappale. Periaatteessa en usko "yksi koko sopii kaikille" -vaippoihin, mutta täti napitti niin näppärästi silmieni edessä Toukka-vaipat niin pienelle kuin isollekin vauvalle sopiviksi, että vakuutuin siitä että ainakin ovat kokeilemisen arvoisia.

Napituksista opin, että Fuzzit toimivat, koska niissä on reisinapitus, kun taas moni nappivaippa kaatuu siihen että napeilla voi säädellä vain vyötärönympärystä. Tarroihin en ole luottanut, koska olen muitten kokemuksista oppinut, että niin monesti ne hapertuvat pesussa ja alkavat avautua itsekseen, mutta on olemassa myös hyvin vahvoja tarroja. Kirpparikauppias, joka esitteli minulle hyvän ja huonontuneen tarran eron, sai myydyksi minulle yhden metsänvihreän hyväin tarrain vaipan :-) 15 euron käärittävään bambuvaippaan en lopulta sortunut, vaikka mieli teki kokeeksi sellainenkin ostaa.


Ti 20.5. rv 22+6

Siunatut legginssit! En osannut ajatella niitä hellevaatteena, mutta hei, nehän voi kääriä puolitankoon ja ne pysyvät päällä masun allakin! Tarvitaan vain niin alas ulottuva paita etteivät pikkarit näy läpi!

Vähemmän siunattua on taas vaihteeksi tämä uusperhe-elämä. Eikä alakuloisuuteni tee vauvalle hyvää, minun tunteeni kun välittyvät hormoneina häneenkin :-( Lootus on potkinut vimmatusti.

Hätkähdyttävän usein ystävät ja tuttavat kehuvat minulle, että me ollaan niin silminnähden idyllinen ja onnellinen uusperhe, kun näkevät miten Dharmapati leikkii ja juttelee lasteni kanssa, miten he kiipeävät hänen syliinsä, miten he kolme härnäävät toisiaan. Joo. Sellaista elämämme on. Tosi paljon intensiivistä yhdessä tekemistä ja menemistä, paljon haleja kaikilta neljältä kaikille neljälle.

Mutta on se muutakin. On päiviä, joina lapset tai jompikumpi heistä ja Dharmis ovat ilmiriidoissa ja mykkäkouluissa toisilleen ja se saa minut epätoivon partaan yli. Pahimmillaan lapset vaikeroivat että enkö voinut ottaa täydellistä miestä tai että miksi minun piti ylipäätään ottaa mies. Heille on silti helpompi puhua järkeä kuin Dharmapatille, jolla on miehen ego ja joka loukkaantuu puolesta sanastakin kun nainen häntä kritisoi. Mutta millainen äiti olisin, jos en ottaisi puheeksi, että pitääkö hänen todella aika ajoin ärsyyntyä ja äksyillä siitä, että lapset pahaa tarkoittamatta käyttäytyvät niin kuin lapset nyt käyttäytyvät, tai jatkaa muka humoristista härnäämistä niin pitkälle että tytöt todella tuskastuvat. Jos tämä ei vaivaisi lapsiani, he eivät kertoisi siitä minulle. Dharmiksen mielestä ongelma ei kuitenkaan ole hänessä, vaan lapseni ovat drama queeneja, joitten pitäisi katsoa peiliin. Tästä todistaa hänen mielestään se, että hänellä ja minulla on niin leppoisaa silloin kun ipanat eivät ole kotona vaan olemme kahden. Onkin joo, mutta täysikasvuisilla on täysikasvuisten tuntosarvet - ja kaksi kolisee aina toisiaan vasten vähemmän kuin neljä! Suomessa ei vallitse puoliksikaan niin kova kuri kuin Mauritiuksella oli hänen lapsuudessaan ja se näyttäisi saavan miehen kysymään itseltään, miksi hänen pitäisi aamusta iltaan jaksaa olla herttainen läsnäoleva aikuinen kahdelle villille kakaralle, joiden kasvatukseen hänellä ei ole isän valtuuksia, jotka eivät aina vaivaudu vastaamaan huomaavaisuuteen huomaavaisuudella ja jotka aina kuitenkin suosivat äitiä niin ettei isäpuoli voi välttyä tuntemasta itseään ulkopuoliseksi. Suurempaa kärsivällisyyttä lapsiperhemetelin ja -sotkun keskellä hän pitää ajoittain aivan epämiehekkäänä ja siksi itselleen mahdottomana ajatuksena.

Koen ymmärtäväni kaikkia osapuolia niin hyvin, että haluaisin täysin palkein yhtä aikaa torua ja lohduttaa jokaista. Koen myös, että olen intensiivistä lähivanhemmuutta ja perheen yhteistä aikaa peräänkuuluttavana uusperheenperustajana itse jotenkin osavastuussa siitä, että kolme rakkaintani aina välillä saavat tarpeekseen ja päätyvät juoksuhautoihinsa kyräilemään. Mietin, onko minulla oikeutta pahastua siitä jos kumppaniltani menevät hermot lasteni kanssa, kun menevät ne usein itseltänikin. Toisaalta minä kyllä lepyn hujauksessa, kunhan lapsi vaan ymmärtää mistä suutuin, emmekä mene nukkumaan, ennen kuin riidat on selvitetty. Sekä lapset että minä tiedämme ja hyväksymme, että minä olen heitä varten, heidän tarpeittensa ensisijainen täyttäjä, heidän elävänsä pysyvin aikuinen. Eikä minun jyrisevä kielenkäyttöni ole yhtään niin pelottavaa kuin miehenkörilään.

Juuri nyt on tällainen asemasota ollut Dharmiksella ja lapsilla päällä eilisillasta asti, minkä takia nukuin tosi huonosti, sillä kotiharmonian puutteen sietokykyni on surkea. Kehoni heittäytyy vähemmästäkin epätasapainosta pahoinvointi- ja lihassärkyvaihteelle. Eikä Dharmis ollut leppynyt aamuun mennessä, vaan söi aamupalan kuulokkeet korvilla mp3-soitin hengellistä luentoa pauhaten, ja kun tempaisin kuulokkeet häneltä, hän sanoi kuin parahinkin marttyyri, että kuuloke-eristäytymisellä vastedes vältetään se, että hän epähuomiossa kiusaisi puheillaan lapsia tai sanoisi jotain äksysti!  Siitä huolimatta että hän on samoista syistä uhonnut ryhtyvänsä erakoksi muutaman kuukauden välein ja unohtanut sanansa pian, niin enhän minä raskaana osannut olla itkemättä vuolaasti kaikkien kolmen häivyttyä kouluihinsa siinä pelossa, että mitäs jos tilanne ei palautuisikaan normaaliksi vaan jäisikin pysyvästi tällaiseksi. Se olisi itselleni sietämätöntä, repeäisin kahtia.

Itselleni, niin. Minua nämä läheisteni "mä en sit puhu tolle" -irtisanoutumiset perheidyllistä eniten satuttavatkin. Riitapukarit itse eivät välttämättä niistä aina edes vaikuta kärsivän.

Eli onkohan suurin kipu sittenkin egossani, halussani onnistua ja päteä, tällä kertaa perheellisenä ihmisenä? Hengelliseltä kantilta mietin, että tässähän voi olla kyse ilmiöstä, joka koskettaa ennen pitkää kaikkia hengellisen tien kulkijoita. Eli auttamatta sen jälkeen kun sielu on ilmoittanut Jumalalle antautuvansa ja haluavansa tämän luokse ja pyytänyt tähän apua, Jumala poistaa tai ainakin panee huojumaan juuri sen asian, jonka varaan kunkin ihmisrukan ego eniten nojaa. Se on pahanmakuista mutta pelastavaa lääkettä. Eihän kukaan voi kohota korkeuksiin pääsemättä ensin eroon itsekkyyden ja omahyväisyyden painolasteista.

Minun egoni oli rakentunut kirjoittamisen varaan, myöhemmin myös kivasti pyörivän firman varaan. Eikö olekin vain loogista jos Krishna poisti firmaltani ne työt, joita en tarvitse välttämättömimpien laskujen maksamiseen? Fiktiotakaan en ole aikoihin saanut luoduksi kunnolla. Olen kuitenkin antanut aikani perheelle, saanut siitä suurta tyydytystä, ja, myönnän, ylpeillyt sillä miten epätavallisen hyvää perhe-elämämme on. Isku siihenkin, siis, mojova täräys aina kun egoni kasvaa siitä liikaa. Jotta muistaisin, kuka on kaiken hyvän alkulähde. Kaikki on Krishnan käsissä. Ei minun. Vaikka mitä tekisin ja kaikkeni antaisin, en voi rakentaa läheisteni keskinäisiä ihmissuhteita heidän puolestaan.

Tämmöiset kuulumiset sitä jättäisi mieluummin kirjoittamatta, mutta kirjoitanpa nyt. Kirjoitan myöntääkseni ääneen, ettei elämämme uusperheenä ole aina helppoa ja idyllistä.

Vaan onkohan sellaista uusperhettä olemassakaan, jossa elämä olisi aina helppoa ja idyllistä?

Yleisin uusperhetyyppi taitaa olla on hajoava uusperheenalku. Haasteitahan riittää: pariskunnan kahdenkeskinen aika on vähäistä, ja monesti mustasukkaiset, muutosvastarintaiset lapset tekevät kaikkensa karkoittaakseen tunkeilijan pois perheestään. Joillain on niin hysteeriset ja roppakaupalla ongelmia tuottavat eksät, että tulokas luovuttaa, kun tarpeeksi vainotaan. Jos hankalasta alusta selvitään, perheeseen liittynyt aikuinen saattaa kuitenkin suhtautua toisen lapsiin torjuvasti tai jopa vihamielisesti. Lievempi muoto tästä on sellainen uusperhe, jossa äiti- tai yleensä isäpuoli ei yritäkään muodostaa lapseen minkäänlaista suhdetta, lapsi ja hän eivät puhu toisilleen yhtään enempää kuin on ihan pakko. Sitten on vielä pahimmat ääripäät: väkivallantekijät, alkoholistit / narkkarit ja pedofiilit.

Etäkodit saavat usein epäreilusti eroperheitten lasten mielissä varsinaista kotiosoitetta paremman maineen, koska etävanhemmuus ei ole niin arkista ja intensiivisyydessään haastavaa.

Minun tuntemani uusperheet ovat tai ovat olleet kaikki jonkin ongelman kourissa. Jos ongelmana on vain lasten mustasukkaisuus, tai se, että perheeseen liittynyt osapuoli väsyy ja kiukustuu puolisonsa lapseen nopeammin kuin puoliso itse, ja jos aikuiset jäsenet ovat elämäänsä uusperheessä tyytyväisempiä kuin entiseen av(i)oliittoonsa tai sinkkuuteensa / yksinhuoltajuuteensa, pidän uusperhettä omalla mittapuullani menestystarinana. Omassa paketissamme on naarmuja, mutta asiansa se ajaa. Olemme toimiva, sitoutunut perhe.

Ja onkohan elo täydellisen ruusuista sellaisissakaan lapsiperheissä, joissa kaikki lapset ovat yhteisiä? Voidaanko yllämainituilta ongelmilta välttyä kultakehystetyssä perinteisessä ydinperhemallissakaan?

Korjaankin: onkohan sellaista LAPSIperhettä olemassakaan, jossa elämä olisi aina helppoa ja idyllistä?