"Aa! Kuvassa on siis sekä reisi että pohje, vauvan jalka on koukussa!" hihkui Shanti oivaltamisen ilosta.

"Lootus täällä taas moi! Eilen minua kurkisteltiin, tsuumailtiin ja mittailtiin oikein olan takaa Kätilöopistolla. Aivoni ja muut elimeni ovat oikean kokoisia ja kunnossa ja laskettu aikani näyttäisikin olevan 17.9. Tytöksi minua kutsuivat. Siveänä ihmisenä yritin kyllä olla esittelemättä pällistelijöille sukupuoltani suoraan, mutta kokenut ultraaja sanoi, että ei poikalapsi tuossa asennossa enää onnistuisi kätkemään häneltä miespuolisuuttaan. En siis taida olla poika! Isosiskojeni mielestä se on huippujuttu, varsinkin Anandin mielestä pikkusisko on ihan sikapaljon parempi idea kuin veli.

Tässä vielä teillekin potku eilen 3,8-senttiseksi mitatulla jalkaterälläni, äitille annankin niitä lukemattomia määriä päivittäin!"

Niinikään kolmatta lastaan odottava ystävättäreni oli kyllä niin oikeassa sanoessaan, että kun vauvan sukupuolen saa tietää etukäteen, hänestä tulee perheensä mielikuvissa jotenkin heti paljon elävämpi persoona.

Lootuksesta tuli nimittäin päivänselvästi, tytöksi tunnistamisen jälkeen, isosiskoilleen ja isälleen yhtäkkiä ihminen, jota voi ajatella. Aivan kuin abstrakti pilvenhattara olisi äkkiä ultrassa taikaiskusta materialisoitunut heille oikeaksi ihmiseksi, joka todella on muuttamassa taloon! Nyt me kaikki jo kutsummekin Lootusta sillä etunimellä, jonka Dharmapati on hänelle valinnut. ;-) Isoäiti-parka, siis minun äitini, soitti eilen onnitellakseen ja udellakseen, tuleeko vauvan nimeksi todellakin Lootus. Vastasin että ei, ja kerroin oikean nimen, minkä jälkeen äitini lausui sen viisi kertaa putkeen eri tavalla pieleen. Nimi ei oikeasti ole vaikea ensinkään ja tiedän hänen kyllä oppivan sen tuota pikaa, sehän sopii oikein hyvin suomalaiseen suuhun, mutta kun se on seitsenkirjaiminen ja äidilleni upouusi.

Koska olen ääneen myöntänyt toivoneeni poikaa, moni ystävä kysyi eilen, olenko pettynyt. En ole! Pettymys on valinta. Sen aihio iskee silloin tällöin meistä jokaiseen, mutta jokainen meistä voi tehdä valinnan, alkaako ajatuksillaan pumpata tuohon aihioon ilmaa. Se, joka velloo tunteenluonnoksessa, tekee siitä totta. Voi myös päättää olla tekemättä näin ja heittäytyä nauttimaan täysillä siitä mitä on saanut :-D

Dharmapati ( :-D joka muuten pääsi sittenkin kanssani ultraan näytettyään koko luokalle mallia niissä "korvaamattoman tärkeissä harjoituksissa" niin ettei ope voinut kuin myöntää että kyllä hän jo vanhasta työkokemuksestaan täysin hallitsee opetettavat asiat :-D ) sanoi tuoreeltaan, että tosi hyvä kun tulee tyttö. Nyt hänen ei tarvitse ruveta erikseen miettimään, mitä pojan kasvattaminen häneltä vaatisi. Tyttötaimistahan meillä onkin jo runsaasti kokemusta. Myöhemmin hän vielä lisäsi, että tytöt ja naisethan ovat noin yleisesti ottaen usein parempia ihmisiä kuin pojat ja miehet. Vastuuntuntoisempia, rakastavampia, vähemmän syntisiä, pienempiegoisia.

Lisäksi Dharmapati antoi minulle vielä option neljännestä lapsesta, jos todella haluan yrittää saada pojan. Mutta rehellisesti sanottuna en minä todellakaan nyt mieti sellaisia. Huomaan olevani yhtä innoissani tästä tyttärestä kuin edellisistäkin :-) Tytärtähän minä 10 vuotta sittenkin toivoin, ja vain siksi, että tyttäriä on jo kaksin kappalein, olen tämän raskauden aikana ajatellut, että menetän jotain jos en pääse kokemaan miltä tuntuisi olla pojan äiti.

Mutta miksi minun pitäisi kokea kaikki maailman asiat? Kaiken kokeminen on mahdotonta ja sen yrittäminen monissa tapauksissa haitallistakin. Luopumalla päähänpinttymästään saa sekä mielenrauhan että aikaa muille asioille :-D

Jos me joskus päätämme vielä sittenkin yrittää saada neljännen lapsen, sukupuolitoiveilla ei tule olemaan asian kanssa mitään tekemistä. Korkeintaan saatamme jossain vaiheessa päätyä ajattelemaan, että Lootuksella olisi hauskempaa, jos hänelläkin olisi sisarus pienellä ikäerolla - ja silloinhan neljän tyttären Pikku Naisia -idylli kelpaisi oikein hyvin :-D