Elämä on kuin pyöräretki, sanoi mieheni.

Kun tulee vastaan ylämäki, ei kannata turhia lannistua. Ylämäkeä seuraa aina alamäki.

Ja kun sujahtaa vinhaan kiitoon alamäkeen, ei kannata liikaa innostua. Alamäkeä seuraa aina ylämäki.

Pyöräiltyäni viime aikoina melkeinpä kaikki ne hetket joina en ole matkaillut työkeikoilla tai yrittänyt tehdä jotain järkevää kotitoimistossa lisäisin, että mitä kauemmas tottuu polkemaan, sitä paremmin tuon uskoo, eikä enää jämähdä funtsimaan maastonmuotoja. Iän karttuminen on ihana asia!

Pingistä emme ole päässeet pelaamaan ja uusia mailojamme kertaakaan testaamaan, sillä kantapaikkamme (Pirkkolan uimahallin aula jossa on ihan ilmaiseksi käytettävissä peräti kolme pingispöytää, niistä on aina vähintään yksi vapaana!) on sulkenut ovensa 11.8. asti ja saman kohtalon näyttävät kokeneen muutkin vastaavat paikat, joista olen saanut vihiä... Ehkäpä huomenna käymme pulittamassa Töölön kisahallin sisäänpääsymaksun, jos siellä saisi pelata, sillä se ei ole kiinni. Turhan kaukana kotoa vaan Pirkkolaan verrattuna. Ja koko kaupungin ainoa toinen heinäkuussa yleisölle avoin pingispöytäesiintymä näyttäisi sijaitsevan Myllypurossa asti. Keskustaan junarataraadon tilalle ilmestyneellä Baanalla tuulee, siksi ulkoilmapingispöytä ei houkuta.

Ihme kaupunki, varsinainen metropoli oikein! En suostunut uskomaan, vaan nolasin itseni käymällä kysymässä luihunhämärässä pitsapaikassa muilta asiakkailta, tietäisivätkö he jonkin sporttisen baarin, jossa pingistä voisi pelata. Ei baareissa pingistä pelata, tyttö pien'. Vaan mistäpä minä sen olisin voinut tietää kun en raittiina ole keksinyt yhtään hyvää syytä käydä baareissa... pingispöytä olisi kyllä käynyt hyvästä syystä!

Haljulta tuntuu, kun nyt olisi se ainoa hetki kun ping-pongia ehtisi kunnolla mättää, lapsethan ovat isänsä luona lauantaihin asti. Mihinkään pingisseuraan ei olisi järkeä liittyä kun tämä meidän pelaamisemme on satunnaista herkkua, kahdenkeskinen huvi, josta voimme nauttia vain silloin kun lapset eivät ole kanssamme. Olemmehan me välillä yrittäneet pelata niin että he ovat yrittäneet pelata viereisellä pöydällä, tai komentaa heidät tekemään jotain muuta lähistöllä, mutta siitä ei tule mitään, minun keskittymiskykyni kun on mitä on eli en saa keskitytyksi mihinkään muuhun kuin lapsiin, jos lapset puhuvat minulle tai edes korottavat keskenään ääntään.

No, Mustikkamaalta olemme sentään löytäneet siistin uimarannan, missä oikeasti mahtuu uimaan.

Ja sitten pitäisi taas vääntäytyä töihin.