Lähden tänään käymään 80-luvulla. Olen menossa camp-huumoritapahtumaan, jossa kuullaan ja nähdään menneitten aikojen sävelmiä ja muotia.

Minulle muistojeni 80-luvun populaarikulttuuri kiteytyy parhaiten tässä pätkässä :-D En löytänyt sitä Youtubesta kuin saksankielisillä teksteillä mutta äänet ja ihmiset ovat samat kuin mitä Suomen telkkarista tuli:

Olin saman ikäinen kuin omat tyttäreni olivat nyt.

Olin ensimmäistä kertaa elämässäni kokonaisvaltaisessa tunnekoukussa sarjaan.

Siis ekaa kertaa eri tavalla kuin lastenohjelmiin. Paluu Eedeniin jyräsi psyykeni tuomalla ensimmäistä kertaa tietoisuuteeni ihmisuhdedraaman ihanuuden ja kurjuuden. Pahikset syöttivät rikkaan naisen krokotiileille ja yrittävät viedä tämän omaisuuden, mutta nainen teki comebackin. Rikkaan perheen lapset olivat aika lailla hukassa ihmissuhdenongelmiensa kanssa. Australia näytti kuvissa ihanalta ja glamouria huokuvat ihmiset muodikkailta ja tyylikkäiltä.

eden-normal.jpg

Mietiskelin Paluu Eedeniin -sarjan tapahtumia aina koko viikon ja olin aivan täpinöissäni kun linkkaamani tunnari pärähti ruutuun lauantai-iltaisin. Muistan, että Tom oli mielestäni ihana ja halusin, että Tom ja Sarah saavat toisensa, vaikka nyt kyllä arveluttaa, että olikohan se Sarah sen arvoinen kun muistaakseni heilasteli yhtä aikaa Angelo D'Angelon kanssa ja antoi ymmärtää että vauva jota hän odottaa on Angelon eikä Tompan. Tosin Sarahin käytöstä selitti se, että hän alkoi luulla väärin olevansa Tompan sisko.

Koulussa minusta oli ihanaa keskustella muitten tyttöjen kanssa sarjan tapahtumista, vaikka nuo tytöt sorsivat minuaja muistan kerran teeskennelleeni, etten muka ollut nähnyt viimeisintä jaksoa, vain saadakseni erään tytön puhumaan siitä ja kertaamaan sen minulle.

Paluu Eedeniin opetti minulle, että raskaaksi tullaan nakupelleilemällä vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssa. Tämän onnistuin sarjasta oppimaan siitäkin huolimatta, että äitini järjestelmällisesti loikkasi aina telkkarin eteen kun siellä näkyi seksiä - selkä minuun päin ;-) Sen, mitä naiset ja miehet nakupelleinä keskenään tekevät, opin vasta 14- tai 15-vuotiaana lukiessani äitini kieltämiä romaaneita. Siis tottahan Untinen-Auelin kivikautista pornosaagaa oli luettava piilossa taskulampun valossa kun kerran erikseen kiellettiin. Vaikka ei tuo kirjasarja edes ole minusta kovin hyvä. Junnaavaa toistoa ja päähenkilöitten ylivertaisuutta on vaikea kestää. Ei edes kiinnosta lukea sen uusimpia osia.

Telkkarisaippuiohin palatakseni, Paluu Eedeniin sysäsi minut koukkuun ja kierteeseen. Liityin saippuaoopperoita suurkuluttaviin naissukulaisiini. Isoäitini muuten antoi minulle ruotsin kielen taitoni terästämiseksi sarjan pohjalta kirjoitetun tiiliskiviromaanin nimeltä Tillbaka till Eden, ja minä punastelin tuhmien ruotsinkielisten lauseitten avautuessa minulle.

Toosadraama-addiktiosta parannuin kuitenkin yllättäen lukiossa, kun minulta jäi yksi jakso Melrose Placea väliin ja tämä oli mielestäni aivan kauheaa - kunnes huomasin, miten paljon rauhallisempi olin, kun en ollut katsonut tuota pettämisten ja murhien sarjatulta. Viikon kuluttua jätin vapaaehtoisesti sarjan katsomatta. Lopetin.

Sen koommin eivät telkkarin ylidramaattiset ihmissuhdesopat ole riittäneet vetämään minua töllöttimen äärelle. Guruni sanoo, että hyvä niin. Sillä ihminen ei syö vain suullaan ja makuaistillaan, vaan kaikilla muillakin aisteillaan. Ihminen voi ahtaa itsensä ähkyyn roskaruoalla myös korvillaan ja silmillään. Jos telkkarisarja tekee levottomaksi, saa katsojan voimaan huonommin kuin jos hän olisi jättänyt sen katsomatta, se on syytä jättää katsomatta. Eknath Easwaran siunaa kuitenkin sellaisen tv-viihteen, joka ylevöittää ihmiskuvaamme, herättää meissä halun olla parempia ihmisiä. Varsinkin yhdessä perheen ja ystävien kanssa katsottuna. Onneksi sellaistakin viihdettä löytyy yllättävän paljon :-)

Mutta täytyy myöntää että juuri nyt hotsittaisi ostaa omaksi Prismassa mega-alennuksella kaupattu Paluu Eedeniin -dvd -boksi... Kutkuttaisi jopa palata kasari-aussi-Eedeniin yhdessä lasteni kanssa ja nähdä uudelleen omat reaktiot 80-luvulta heidän kasvoillaan.

Sopimattomat näkymät telkkarissa ja katukuvassa eivät aiheuta minussa halua piilottaa niitä lapsilta. Sen sijaan ne sysäävät meidät hedelmällisiin moraalikeskusteluihin siitä, kannattaako tuollainen vaiko ei ja miksi :-)

Monikulttuurisessa parisuhteessa on muuten sellainen huono puoli, ettei camp-huumorimme ole samaa camp-huumoria. On lähdettävä tämän illan rientoihin ilman miestä, joka on nähnyt ja kuullut 80-luvulla Mauritiuksella ihan eri asiat kuin minä Suomessa. Eilen käväisi mielessä että osittainhan tämä pätisi ihan suomalaisenkin miehen kanssa jos meillä olisi kovasti ikäeroa. Olin nimittäin eilen erään ystävättäreni 22-vuotisjuhlissa, ja muut paikallaolijat olivat samaa ikäluokkaa. Meillä oli ihan sikahauskaa. En kuitenkaan edes yrittänyt selittää muille juhlavieraille, mihin olen tänään menossa, kun lauantaisuunnitelmat olivat puheena. Eiväthän he olleet 80-luvulla vielä syntyneetkään ;-) Mitä Dharmapatiin tulee, nostalgisiin tunnelmiin hänkin tänään pääsee, sillä hänen työharjoittelupaikkansa, ryhmäkoti, pyysi häntä järjestämään tänään Mauritius-teemapäivän asukkaille ja henkilökunnalle. Niinpä hän on nyt siellä.