Hippiaatteessa on päältä päin katsottuna paljon hindulaista. Ja ihon alla paljon sellaista mitä hindut yleisesti pitävät syntisenä ja aivan epähindulaisena.

Hippiystäväni avarsi tätä minulle kerran oivallisesti: hippi on aina joko rauhan tai rakkauden tilassa. Rakastuminen vie mielenrauhan positiivisella tavalla hetkeksi. Takertua ei kuitenkaan saa, kaikkia tulee rakastaa. Siksi rakkaus on hipeille fyysisestikin vapaata eikä mustasukkaisuutta sallita. Se mitä muut kutsuvat uskottomuudeksi on uskollisuutta tälle ihanteelle. Yleensäkin elämän tulisi olla aivan spontaania, kunkin tulisi elää vapaudessa ja kuunnella Jumalan ääntä sydämessään eikä taipua vanhoihin moraalisääntöihin. Sitoutuminen työpaikkaan ja uraputkeen istuu, tietysti työn laadusta riippuen, sekin huonosti hipin arvomaailmaan.

-Hare-Rama-Hare-Krishna-(Dev-Anand-Hindi

Hippi-ideologian mukaan yrittää elää myös 1971 valmistuneen Bollywood-elokuvan Haré Rama Haré Krishnan sankaritar Jassu, joka tosin on muodikkaasti muuttanut nimensä, koska tahtoo olla Janis, Joplinin mukaan. Hän (Zeenat Aman) on intialaistyttö, mutta kasvanut Pohjois-Amerikassa. Parikymppisenä Jassu-Janis on karannut Kathmanduun tuhlaamaan rikkaan isänsä rahoja hasista poltellen, ryypäten ja hindulaisia mantroja laulellen isossa samanhenkisessä nuorisojoukossa, joka vannoo myös vapaan rakkauden nimeen.

Jassun isoveli Prashant (Dev Anand) rientää Kathmanduun siskoaan pelastamaan. Sisarusten vanhempien traagisen avioeron johdosta Prashant on, toisin kuin siskonsa, kasvanut Intiassa äitinsä huollossa. Hän on oppinut suhtautumaan mantroihin kunnioituksella, ja vaikkei hänkään uskonnolliselta vaikuta, hän kunnioittaa hindulaisia perinteitä ja hänen mielestään laiskottelevat hipit ovat aivan vinksallaan. Kappaleessa Dam Maaro Dam hipit hoilaavat Jassun johdolla Vishnun nimiä varsin erilaisessa kontekstissa kuin me vaisnavahindut. Prashant rientää kohtaukseen mukaan torumaan heitä: älkää hyvät ihmiset tehkö syntejä Herran nimissä!

 

Elokuvassa on nopea tempo ja perin gruuvi meininki, eikä katsoja ihan aina pysy henkilöhahmojen logiikan perässä. Osaltaan filmi on Nepalin matkailumainos, mikä tosin on ainakin minusta vain plussaa ;-)

Kaiken kaikkiaan tämä filmi on mielenkiintoinen aikalaiskuvaus ja kiinnostavaa nähtävää kaikille, joita kiinnostaa tietää, mitä Intian suunnan ihmiset ajattelevat keskuudessaan käyskentelevistä hipeistä. Elokuva kulminoituu kun poliisi puhuttelee ankarasti kahta intialaistaustaista hippipoikaa, joista toinen, John Lennonin pääkarvoituksen omaksunut liuhuletti, on hänen omansa. Poliisi-isä ja liuhulettipoika tuntuvat puhuvan aivan eri kieltä. Isä haluaisi pojan ymmärtävän että huonolla ja hyvällä eli vastuuntuntoisella elämällä on vissi ero. Poika haluaisi isän ymmärtävän että kaikki wanhanaikaiset säännöt joutavat romukoppaan, elämän kuuluu olla spontaania rauhaa ja rakkautta, ja kyllä Jumala huolen pitää. Toisen pojan isälle poliisi soittaa, ja tuo isäpappa reagoi huutamalla puhelimeen että vankilaan se kelvoton jannu kuuluukin, ei tule ikävä, en maksa takuita.

Miksi 99 % hinduista ei jaa hippien näkemyksiä siitä mitä Jumala tarkoittaa hurskaalla huolettomuudella? Siksi, että maailmassa jossa voi tehdä mitä vaan on aivan liian helppo satuttaa itseään ja muita. Se, joka taas varoo satuttamasta ja yrittää tasapuolisesti miellyttää kaikkia heidän toiveittensa mukaisesti on pian toisten kynnysmatto. Entäpä sen omasta sisimmästä kumpuavan Jumalan äänen spontaani seuraaminen? On kovin helppoa sekoittaa tuo ääni omien itsekkäiden spontaanien päähänpistojen ääneen. Hindulaisuus liittää kiertelevään toisten siivellä elämiseen aina itsekurin.

Näitä vasta-ajatuksia hippiliikkeelle ruumiillistaa elokuvassa viattomasti myös Shanti (Mumtaz), kaikkien ihailema perinteisiä tansseja suuren temppelin edustalla esittävä neito, joka rakastuu Prashantiin. Kovin nopeasti ja miestä tuntematta, vaan eipä siellä päin Kathmandua taida liikaa suoraselkäisiä, jännittäviä muukalaisia ollakaan. Pientä alleviivausta on havaittavissa: jos haluat luotettavan vaimon, älä ainakaan hippien suuntaan katsele.

Hippiystäväni olisi ehkä halunnut minunkin kokeilevan hippielämää, varsinkin silloin, kun olin sinkku. Mutta kiitos ei, minusta ei olisi hipiksi. Perinteinen hindulainen arvomaailma on kauniimpi ja tarjoaa enemmän. On mahdollista elää yhtä aikaa rauhassa ja rakkaudessa - uskollisessa parisuhteessa, jonka osapuolet nojaavat samaan arvomaailmaan ja asettavat sen ja kumppaninsa parhaan omien muuttuvien mielenkuohujensa edelle. Huumeet taas häiritsevät sekä työkykyä että meditointia.

Kaikki mitä tarvitsemme valaistuneitten seuraamiseen löytyy kyllä sisältämme Luojan luomana. Sisäisten sopukoiden päihdestimulaatiota ei tähän tarvita. Ja voipa aivonsa turmella huumeilla niinkin pahasti ettei meditaatio enää onnistu.