On asioita, joita Suomessa ei saa sanoa ääneen. Koska muuten kohtuukäyttäjille tulee paha mieli.

Että ei suinkaan syöpä tai sydänvaivat vaan alkoholi on työikäisten suomalaisten miesten ja nykyään myös naisten yleisin tilastollinen kuolinsyy.

Että ylivoimaisesti suurin osa rikoksista (sekä aviorikoksista) suoritetaan päihtyneenä ja päihtymyksellä on vankka sijansa onnettomuustilastoissakin.

Että mitä enemmän suomalaiset juovat, sitä enemmän lastensuojelulla, sosiaalityöntekijöillä ja terveydenhoitoalalla on kiireitä.

Että alkoholinkäyttö ei paranna vaan pahentaa masennusta, ahdistusta ja alakuloa ja ylläpitää niitä, sekä nollaa masennuslääkkeiden tehon, siitäkin huolimatta, että nousuhumalassa aivojen mielihyvähormonituotanto ohikiitäväksi hetkeksi kiihtyy.

Että alkoholi on syöpäaktiivinen aine, jolla on roppakaupalla muitakin ikäviä terveysvaikutuksia puhuttiinpa sitten sisäelinten kunnosta tai painonhallinnasta.

Että alkoholi muuttaa seksuaalista käyttäytymistä, kyvykkyyttä ja herkkyyttä sekä fysiologisesti että psyykkisesti.

Että rakastelu on parhaimmillaan kun kumpikin on selvin päin.

Että maltillinen käyttö päivittäin aiheuttaa pitkällä aikavälillä samoja ongelmia kuin mitä runsas käyttö nopeammin.

Että sillä joka ottaa pieniin suruihin vähän lääkkeeksi voi olla aika vaikeaa selviytyä suurista suruista ottamatta vähän enemmän.

Että ihmiset osaavat olla sosiaalisia ja keskustella henkeviä myös selvin päin, kun vaan opettelevat.

Että kun juo paljon lauantaina, sunnuntai menee hukkaan. Eli siis kun ei juo lauantaina, saa toisen mahtavan päivän kaupan päälle.

Että alkoholin helppo saatavuus, halpa hinta ja mainostus lisäävät sen kulutusta kaikkina aikoina kaikissa kulttuureissa lukuisissa tutkimuksissa todennetusti.

Että raskaanaoleva nainen voi yhdelläkin kovaonnisesti ajoittuneella juomakerralla vammauttaa lapsensa tai aiheuttaa tälle oppimishäiriön. Että sattumaa tai ei, oppimishäiriöitten määrän kasvu länsimaissa korreloi naisten alkoholinkäytön yleisen lisääntymisen kanssa.

Että jostain käsittämättömästä syystä Suomessa ei useinkaan voi olla selittelemättä raitis joutumatta kummastelun tai jopa paheksunnan kohteeksi.

Että niiden, joilla on alkoholiongelma, olisi helpompi elää terveesti jos Suomessa ei vallitsisi niin perin alkoholimyönteinen ilmapiiri.

Että alkoholinkäyttö ei itse asiassa ole välttämätöntä.

Että tämänkin lukee varmasti joku joka ottaa nokkiinsa tai kokee tarvetta kertoa puolustellen kohtuukäytön iloista, vaikkei tässä lue kuin yleisiä faktoja.

 

Minulla on se linja että minun kotonani ei alkoholia juo kukaan. Se ei kenenkään menoa haittaa. Tupa on vähän väliä täynnä, ja aina meillä on kivaa, niilläkin, jotka muualla iltaa viettäessään joisivat. Raittius on myös lapsiystävällistä ja se, että he voivat olla porukassa täysipainoisesti mukana, tukee sosiaalisten taitojen oppimista.

On oikeastaan tosi hölmöä että tuo ylläoleva kappale tarvitsi edes kirjoittaa.

Se joka ei käytä alkoholia lainkaan on äidinkieleni mukaan raivoraitis. Raittiuteni raivo ei kuitenkaan kohdistu alkoholia käyttäviin ihmisiin. 90 % Suomen aikuisista ja tosi moni läheinen ystäväni juo enemmän tai vähemmän. Se kohdistuu yhteiskuntamme normeihin, jotka sallivat tässä asiassa aivan törkeän paljon liikaa. Se kohdistuu vastuuta pakoilevaan asenteeseen, jonka mukaan alkoholi on harmiton kulutushyödyke ja vika on aina känniääliössä eikä tuotteessa kun sattuu ja tapahtuu.

Olen suomalaiseksi raittiusraivottareksi siitä kummallinen tapaus, ettei minulla koskaan ole ollut päihdeongelmaa. Vanhempani ovat hyvin maltillisia kohtuukäyttäjiä. Se harvinainen kohtuus tapahtui jossain muualla kuin meidän sisarusten silmien edessä. Lapsuudenkodissani ei siis käytetty alkoholia ja niinpä opin, ettei alkoholia tarvita; opin myös opettavaisia sukutarinoita alkoholismista, omasta suvusta ja toisten. Tässä maassa jokaisella on alkoholiongelmaisia sukulaisia.

Lukioiän myöhemmällä puoliskolla aloin juoda joskus seuran vuoksi, painostettuna, joskin se painostus oli pikemminkin alitajuista laumasieluisuutta kuin suoraa ja tarkoituksellista. Syksyllä 2001 päätin lopettaa. Olin kasvanut tarpeeksi isoksi olemaan oma itseni, päättämään, että jo nyt on tyhmää juoda vain siksi että muutkin juovat. Viihdyn selvin päin ja minulla on oikeus viihtyä.

Minut on luotu viihtymään niin.

Jos tunnen tarvetta humaltua, niin sehän on vain merkki siitä että minun tulee kuunnella sisintäni ja paneutua tarpeen ja tunteen syihin eikä päin vastoin turruttaa niitä hiljaisiksi alkoholilla. Ja jos olen jo valmiiksi iloinen, haluan toki olla täysillä läsnä ilon hetkenä omana itsenäni enkä kemiallisesti muutetussa tietoisuuden tilassa.

On muuten ihan mahtavaa kun aviomieskin on täysraitis :-)