Olen parin viikon sisällä ahmaissut kaksi kuvausta lapsiperhe-elämästä. Toinen on viiden romaanin mittainen saaristolaissaaga eli 1800-luvun ruotsinsuomalaisten rannikkoasujien elämästä kertova Myrskyluoto-sarja, toinen tuore Bollywood-komedia Shaadi ke Side Effects ("Avioliiton sivuvaikutukset").

SkSE:ssä nuorella muusikolla Siddharthilla on (näin suomalaisesta näkökulmasta) hulppea elintaso, mutta ei vielä ihan sellaista uraa kuin hän haluaisi. Niinpä kun hyvässä duunissa käyvä vaimo Trisha pärähtää pariskunnan romanttisen kännäysillan päätteeksi vahingossa raskaaksi, mies kauhistuu. Tyttären synnyttyä seuraa perhehelvetti: vaimo piittaa kärjistetysti enää vain vauvasta eikä mies enää voi bailata ja kännätä milloin vain huvittaa, saati sitten tehdä musaa kun pitää tienata rahaa tylsissä töissä. Uudet perheelliset kaverit ovat idiootteja joita ei kiinnosta kuin oman vauvan kakka, vanhat kaverit taas hylkäävät Siddharthin kun dokaus ei käy. Siddharthin on vaikea löytää luontevaa tapaa olla isä tyttärelleen niin, että kummallakin on kivaa ja turvallista. Tilanteen epätoivoisuus Siddharthin näkökulmasta pingotetaan äärimmilleen huumorin nimissä. Lopulta ihan hajalla Siddharth alkaa elää kaksoiselämää, hän teeskentelee olevansa ylitöissä yön yli mutta hengaakin oikeasti hotellissa tai myöhemmin vuokraluukussa ja elää kuin poikamies, mitä nyt ei sentään petä vaimoaan seksuaalisesti.

shaadikeSE-normal.jpg

Länsimaiselle katsojalle SkSE:n maailmaan samaistuminen on erittäin helppoa, koska elokuvasta puuttuu intialaisuus miltei tyystin (palvelijan mahdollistavaa elintasoa ja jotain kornin oloisia intialaisia koko perheen ajanviettotapahtumia lukuunottamatta) ja henkilöhahmot ovat maallistuneen länsimaalaisen elämäntyylin omaksuneita, länsimaalaisesti pukeutuneita kaupunkilaisia.

Myrskyluodolla Maija elelee ilman mitään kodinkoneita jatkuvasti kasvavan lapsikatraan ja lehmä- ja vuohilauman kanssa. Hän on naimisissa kalastaja Jannen kanssa, ei omasta valinnastaan vaan vanhempiensa käskystä, ja joutuu miehen työn takia olemaan tosi paljon yksin lasten kanssa. Lapsetkin joutuvat varhaisaamusta iltaan töihin jotka ovat luultavasti rankempia kuin mitä me nykysuomalaiset ikinä tekisimme. Muuta koulua he eivät käy kuin rippikoulua kunhan siihen ikään pääsevät. Maijalla ei ole vapaa-aikaa ollenkaan, ja ainoa "viihde" jota perhe saa on Katekismuksen lukeminen, mistä Maija ei edes pidä koska joutuu aika ajoin kinkereille kuulusteltavaksi kirjan sisällöstä ja joutuu ottamaan vastaan haukut myös jos 6 vuotta täyttäneet ja sitä vanhemmat lapset eivät kinkereillä osaa tarpeeksi. Aina välillä joku hukkuu tai paleltuu kuoliaaksi meren jäällä. Mitään terveydenhoitojärjestelmää ei ole, ja Maija parantelee lapsiaan mm. iilimadoilla. Maijan ja Jannen yhteinen aika on aika lailla sanatonta yhdessä puurtamista. Silti he kasvavat yhteen toisiaan rakastavaksi ja arvostavaksi työpariksi.

stormskarsmaja-normal.jpg

Kirjasarja poiki myös vaikuttavan TV-sarjan, jonka muistan lapsuudestani.

Suomalaisen nykylukijan on välillä vaikea pysyä vanhakantaisen kalastus- ja agraarisanaston perässä, mutta muuten Maijan miljööseen on helppo sujahtaa. Luterilaisessa pohjakulttuurissa on niin paljon yhteistä tämän päivän kanssa, ja jokainen meistä on nähnyt ruotsinlaivoilla pikku saaria, joilla Maija olisi voinut asua.

Mutta, vertailuun palataksemme, kiteytys: materiaalisesti ajateltuna Siddharthilla on kaikkea, Maijalla ei mitään.

Kumpi on onnellisempi? Perämeren Myrskyluodon köyhä Maija vai SkSE:n rikas intialainen Siddharth?

Aivan ehdottomasti Maija. Ja ihan vaan vastatakseni kysymykseen MIKSI minä haluan kirjoittaa näistä teoksista, joilla ei päällisin puolin näyttäisi olevan paljonkaan yhteistä, vertailevan arvion.

Siddharthin omistamaan "kaikkeen" kuuluu myös roppakaupalla toiveita, unelmia, himoja, odotuksia. Maija ei odota mitään. Hän ottaa nöyrästi vastaan sen mitä Jumala antaa. Hän itkee ja kärsii kun ikäviä tapahtuu, mutta sekin on väliaikaista. Hänen perusolotilansa on hiljainen tyytyväisyys ja vähästä iloitseminen ja luottamus Herraan.

Oikeastaan voisikin sanoa, että vaikka Maijalla ei ole mitään, hänellä on kuitenkin kaikki - uskossa. Hänellä on elinvuosikymmenten ja vastoinkäymisten henkisen voittamisen myötä aina vain vankemmaksi vahvistuva usko Jumalaan, joka on läsnä, antaa voimaa ja tietää ihmistä paremmin. Siddharth taas ei osoita elokuvan aikana uskovansa mihinkään itseään ja omaa elämänpiiriään suurempaan.

Siddharthin vaimo Trisha kasvaa elokuvan aikana äitiyden kautta, alkuylilyöntien jälkeen, epäitsekkääksi ja toisetkin huomioonottavaksi ihmiseksi. Siddharthin muutoshaluisuus elokuvan lopussa jää täysin epäuskottavaksi ja ennustankin etteivät pariskunnan ongelmat oikeasti mihinkän katoa. Tämä johtuu siitä ettei Siddharth vaan näytä hyväksyvän, että toisenlaisestakin elämästä kuin vastuuttomasta bailuelämästä voi oppia nauttimaan; hän vain alistuu päällisin puolin siihen ettei elämän kuulukaan enää olla kivaa.

Elokuva SkSE jättääkin katsojalleen pohjimmaiseksi lohduttoman olon: kun saat lapsia, elämäsi päättyy, koska et enää voi nautiskella loputtomasti.

Myrskyluodon Maijasta jää sen sijaan voimautunut olo. Kirja kuvittaa erinomaisesti sitä hengellistä totuutta, että onnellinen on lopulta se, joka elää täysillä nykyhetkessä (Maijan elämä ei muuhun anna tilaisuuttakaan) ja osaa iloita siitä vähästä mitä hänellä on, niitten ihmisten kanssa jotka hänelle on annettu. Onnellinen ei ole se, joka himoitsee haaveksien koko ajan enemmän - enemmän omaa aikaa, enemmän yhteiskunnallista kunnioitusta, enemmän rahaa. Sellainen ihminen on ripustanut onnensa ulkoisiin olosuhteisiin ja on niitten muuttuessa aina vääjäämättä onneton.

Yhteisöllisestä perhe-elämästä, jossa rentoudutaan etupäässä perheen kanssa eikä perheeltä paossa, voi todella oppia nauttimaan. Ensin pitää vain luopua tilannetta vastustavista vanhoista odotuksistaan.

http://youtu.be/Uv0UFTBxXAM