Konkreettisen esimerkin puute vaikeuttaa usein hengellisen tien kulkemista. Moni miettii, mitä sitä ihan oikeasti voisi tehdä edistymisensä eteen, noin niin kuin jokapäiväisessä elämässä? Kirjaviisautta ja teologista teoriaa voi kyllä lorotella pääkoppaansa yllin kyllin ja ihan liikaakin; se, mitä jää silti puuttumaan, on varmasti toimiva ja oikeaan suuntaan vievä käytäntöönsoveltamisohje.

Monet hengellisyydelle elämänsä pyhittäneet kulkijat, siis juuri ne, jotka voisivat antaa hyviä, käytännössä toimiviksi myös vuonna 2013 todettuja vinkkejä, elävät niin erilaista elämää kuin me tavalliset, perheelliset, töissäkäyvät / opiskelevat tallaajat, että jos luostarimaisempaan menoon heittäytyminen ei tunnu mahdolliselta, tavallinen ihminen voi jäädä heitä kuunneltuaankin junnaamaan paikalleen. Joogaa vähäsen, jättää lihan ja kenties alkoholinkin pois ruokavaliostaan, yrittää olla kaikille hyvä ihminen, lukee inspiroivia kirjoja ja yrittää niitä ymmärtää - mutta kaipaa silti avuttomana yhä enemmän, jotain vieläkin suurempaa.

Näitä mietin tänään, koska olen hengellisten podcastien puutteessa. Minulla ei ole tarpeeksi aikaa lukea kirjoja joka päivä tässä elämäntilanteessa, jos luen, tärkeät kotityöt jäävät puolitiehen tai tekemättä. Onneksi ne voi kuitenkin tehdä mp3-soitin korvilla. Hengellistä kuunneltavaa riittää kyllä netissä vaikka millä mitalla. Onkin haikeaa, että oman guruni potkatuotannon olen jo kuunnellut läpi, ja että vain satunnaisesti löydän muitten tietäjien yksittäisiä luentoja, jotka inspiroisivat minua yhtä paljon. Viime aikoina olenkin kuunnellut mp3-soittimestani vain dokumentteja, syvällisesti inspiroivaa kaunokirjallisuutta sekä (pääosin uskontoaiheisia) keskusteluohjelmia.

Kun tänä aamuna puin tätä pulatilaa sanoiksi miehelleni, sain ongelmasta otteen.

Saarnoja, joita hindut nykyään (kenties muodikkaammin) hengellisiksi luennoiksi kutsuvat, on monentyyppisiä. Periaatteessa niitten sanoma on ihan sama, se ikiaikainen, ihmistä kirkastava, mutta painotuksissa ja tyyleissä on paljon eroja. Niillä voi tärvellä luennon. Kaikkein varmimmin luennoitsija möhlii luennoimalla ylpeästi ja ylimielisesti hurskautensa tunnossa.

Hyvä hengellinen luento jättää kuulijan virkistyneeseen, puhdistuneeseen ja toivorikkaaseen mielentilaan. Se täyttää sydämen myötätunnolla sekä halulla ponnistella kohti parempaa ihmisyyttä ja Jumalaa. Se antaa uusia näkökulmia uskoon ja uskon läpi katsottuna koko elämään.

Tee uskostasi osa elämääsi -luennot ovat parasta A-luokkaa. Niissä pyhiä tekstejä avataan ja valotetaan nimenomaan siltä kannalta, miten ja millaisten käytännöllisten keinojen kautta ne voivat parantaa elämäämme, kanssaihmisten elämää sekä koko maapalloa. Tällainen luento houkuttelee ja inspiroi itse kutakin kokeilemaan ehdotettujan neuvoja omin päin. Se saa meidät myös nauramaan itsellemme. Toimii sitä paremmin, mitä helpompi kuulijan on luennossa mainittuihin esimerkkeihin samaistua.

Myyttiluento keskittyy kertaamaan ja / tai esittelemään uusille kuulijoille ihmeellisiä kertomuksia muinaisilta ajoilta. Se on mielenkiintoista, ja tällaiseen luentoon kuuluvan syy-seuraus -suhteitten pohdiskelun kautta opettavaista kuunneltavaa. Varsinkin lapsiin myyttiluento uppoaa täysillä. Meikäläisen vaatimaton mielipide on kuitenkin, että ellei luennossa vedetä yhtäläisyysviivoja eepoksellisista tapahtumista nykyaikaan ja kuulijoihin, myytit ovat vaarassa jäädä vitriineihin vangituksi museouskonnollisuudeksi. Tiedättehän; kehystetään dogmi seinälle ja etäistetään näitten pyhien kertomusten henkilöt taivaallisille valtaistuimille kauas omasta elämästä.

Ylistysluento ylistää Herran uskomattoman upeita ominaisuuksia. Jos kuulijat ovat jo enemmän tai vähemmän uskossa ja sopivassa mielentilassa, hehkutus tarttuu ja tunnelma nousee kattoon. Parhaimmillaan ylistysluento on, kun kertoja jakaa innostavasti oman tarinansa, eli millaisten kokemusten johdosta hän on henkilökohtaisesti omassa elämässään tullut siihen johtopäätökseen, että Krishna on vaan kerta kaikkiaan täydellisen ihana. Ylistysluento voi kuitenkin myös unettaa, jos se jää kauniiksi sanahelinäksi ja toistoksi vailla kaikupohjaa kuulijoiden omassa elämässä, niin sydämestä kuin se varmasti tuleekin.

Esikuvaluennossa esitellään joku ateistienkin mielestä historiallinen henkilö ja vedotaan yleisöön, jotta se kunnioittaisi ja matkisi tuota pyhimystä entistä enemmän. Tässä onnistuakseen luennoitsijan tulee noudattaa erityistä varovaisuutta. Turhan usein seurauksena nimittäin on, että valtaosa kuulijoista tuntee olevansa valovuosien päässä heille tarjotusta esikuvasta eikä usko voivansa tätä todella seurata, jolloin voi olla, että koko luento tipahtaa pian toisesta korvasta ulos. Tyypillisiä esimerkkejä ovat kuvaukset vaeltavista munkeista, joita perheellinen ei pysty matkimaan perheen kärsimättä. Ongelma voidaan välttää valitsemalla kertomukset pyhimyksen elämästä huolella, yleisön mukaan, ja esittelemällä pyhimyksen ohella samaistuttavan tavallisia ihmisiä, jotka hänet tavattuaan kokivat oivalluksia ja muuttuivat. Mutta ehkäpä esikuvaluennon tärkein motiivi onkin ryhmäkurin ja seurakunnan yhtenäisyyden ylläpito yhteisellä ideaalilla.

Yhteiskuntakritiikkiluennossa keskitytään huokailemaan sitä, miten kaukana yhteiskuntamme on muinaisista ideoista ja opetuksista. Se on hyvä muistutus meille siitä, miten ei pidä lähteä massan mukana jokaiseen muotihömpsötykseen, ja miten jotkut itsestäänselvinä toimintamalleina pitämämme asiat voivatkin itse asiassa olla haitallisia hömpsötyksiä, jotka kannattaa kyseenalaistaa. Onnistunut yhteiskuntakriittinen saarna sisältää huomattavasti enemmän kehitysehdotuksia kuin voivottelua ja tuomitsemista, muuten luento jättää kuulijansa kielteiseen ja toivottomaan mielentilaan.

Perusasialuennolla yleensä tähdätään uusia kuulijoita. Siinä selitetään rautalangan kanssa, mistä Jumalan seuraamisessa on kyse. Hyvä perusasialuento ei pitkästytä Jumalan wanhoja palvelijoita vaan kertaa perusasiat niin valloittavalla ja tuoreella tavalla, että kuka tahansa saa siitä uutta puhtia hengelliseen antaumukseensa. Harmillisen usein, jos luennon pitää joku joka ei ole siihen ehtinyt valmistautua, seurauksena on konkareitten mielestä pitkäveteinen perusasialuento, joka kuitenkin vilisee niin paljon uusille kuulijoille vieraita käsitteitä ja teologisia sivistyssanoja, ettei lopputulos palvele edes heitä. He kun putoavat kärryiltä niin että keskittyminen herpaantuu.

Vihasaarna on luennon pahin laji, eikä mielestäni enää hengellisyyttä ollenkaan. Vihasaarnassa jostakin asiasta tuohtunut hengellisen tien kulkija pieksee jotakin syntinä pitämäänsä asiaa sekä syntisiä pyrkien korottamaan oikeamielisten ja kyseiseen syntiin syyllistymättömien arvostusta. Negatiivinen paasaus voi myös kohdistua toisen uskonnon tai koulukunnan mollaamiseen. Tällaisen, onneksi harvinaisen saarnan kuuleminen on sikäli terveellistä, että sitä kuultuaan ainakin tietää, keneltä ei kannata etsiä hengen eväitä elämäänsä.