Kun on vapaaehtoisesti ja päättäväisesti hiljaa pitkän tovin, huomaa, miten suurin osa puheestamme onkin itse asiassa egon kailotusta. Ego siinä siis pyrkii herättämään kuulijoitten huomion.

Noin sanottiin hiljaisuuden retriitissä, johon osallistuin viikonloppuna, tosin vain työn puolesta ja tarkkailijana ja vähemmän aikaa kuin varsinaiset osanottajat. Hyvä kokemus, joka noin vajaamittaisenakin riitti typistämään omaa höpötystä.

Sekin oli kiva huomio, että hiljaisuuden retriitin tunnelma tuntui ihmeen tutulta, vaikken aiemmin ole osallistunut moiseen. Tajusin että tuo ilmapiiri laskeutuu omaan elämääni päivittäin vähintäänkin sen puolen tunnin ajan jonka vietän, satoi tai paistoi, eristyksissä perheestäni ja muista velvoitteistani meditoiden mahdollisimman hiljaisessa paikassa.

Hiljaisuuden retriittien ideana onkin paitsi olla hiljaa, myös olla tekemättä juurikaan mitään, koska muuten hiljaisuus ei riitä oman sisimmän kuuntelemiseen. Siksi kännykät, tietokoneet, telkkari, radio ja aikakauslehdet olivat retriitissä kiellettyjä. Päävirikkeenä toimivat joogatunnit joita oli useita päivässä.

Mielenkiintoisena kommenttina retriitin vetäjä arveli, että länsimaalainen, sittemmin globaalistunut tekemispakko juontaa juurensa luterilaisesta työmoraalista. Pidämme alitajuisesti jotenkin syntisenä sitä että ollaan vaan. Jännät jatkot ajatukselle sain BBC:n syntejä käsittelevästä podcast-sarjasta. Siellä kerrottiin päiväkirjojen syntyneen alunperin juuri uskonpuhdistusta huokuvissa eurooppalaisperheissä. Päiväkirjan alkuperäinen tarkoitus oli täyttää joutohetket itsetutkiskelulla, tähtäimessä kasvu paremmaksi ihmiseksi.

Kuinka usein te lukijat pysähdytte olemaan vaan, hiljaa? Vai onko se sietämätöntä?

tejpalaroranjanmashtamikuva-normal.jpg

Taideteoksen on tehnyt Tejpal Arora.

Muuten meidän perheessä valmistaudutaan nyt vuoden tärkeimpään juhlapyhään, Krishnan syntymäpäivään. Se on huomenna. Emme odota Vapahtajaamme mässäillen vaan.paastoten ja juhlallisuuksien järjestämisessä auttaen. Paastoaminen auttaa osaltaan muistamaan, miten köyhää uskovaisen elämä olisi ilman Jumalaa ja Hänen armoaan. Sitten toki herkuttelemme yltäkylläisellä kasvisruoalla, kun Krishnan syntymähetki viimein myöhään keskiviikon vaihtuessa torstaiksi koittaa. Kuten muutkin krishnalaiset vanhemmat, sovimme jo lasteni opettajan kanssa, etteivät he tule torstaina kouluun.