Minun piti tänään tehdä puhelinhaastattelu, sitten kirjoittaa tänne Radhasta, Krishnasta ja ikuisesta rakkaudesta sekä siitä miten maanpäällinenkin rakkaus saadaan kestämään gurujen opetusten ja pyhien kirjoitusten valossa, ja sitten lähteä temppelin rauhaan kirjoittamaan artikkelia tai kahtakin, niin kuin olen ennenkin tehnyt, sillä temppelissä pyörii keskiviikkoisin kasvisravintola.

Puhelinhaastateltavat eivät vastanneet puhelimeen, ja ennen kuin pääsin käsiksi päivän blogiaiheeseen, tapahtui niin että...

Mä menin sijoiltani onnesta, vaikka vannoin, etten, mä vannoin, etten.... :-) Tämänkertainen rutiinisoitto Maahanmuuttoviraston perheenyhdistämisasioissa palvelevaan oleskelulupa-asianumeroon (auki kolmena päivänä viikossa klo 10-11) poiki tiedon jonka mukaan Dharmapatin oleskelulupahakemus on käsitelty. Päätös on tehty!

Sitä minulle ei kyllä puhelimessa kerrottu että mitä päätettiin, joten ihan vielä ei pitäisi panna bileitä pystyyn, mutta ihan oikeasti, en maalaisjärjellä enkä kaikella lainoppineella logiikallakaan näe syytä valmistautua nyt mihinkään muuhun kuin siihen että postiluukusta kolahtaa tänään aviopuolisolleni oleskelulupa Suomeen. Siksipä olen sekaisin ja rallatankin sekaisin yllä tarjolla olevaa Bollywood-hittiä ja Michael Jacksonin The Way You Make Me Feeliä ("my lonely days are gone!") ja Reijo Taipaleen Suvivalssia:

Oi rakkaani mun
nyt en lähdekään luotasi sun
tää päivä meidät yhdistää
sun luokses nyt mä jään!

Itse asiassa marraskuussa maahanmuuttoviranomaisille jättämäämme oleskelulupahakemusta alettiin käsitellä vasta niinkin äskettäin kuin viime viikolla, jolloin sain kirjeen jossa kysyttiin että onko hänellä Suomessa sisaruksia, serkkuja tai pikkuserkkuja, onko hän kenties jo muuttanut Suomeen, jos kyllä niin voisiko hän tulla ottamaan sormenjälkiä, ja jos ei niin milloin tapasimme viimeksi. Vastasin helppoihin kysymykseen saman tien ja liitin vastauskirjekuoreen silkkinauhoin yhteen solmimani "hempeimmät valokuvat" -kokoelman, joissa halimme toisiamme, tai joissa Dharmapati leikkii lasteni kanssa, kaikkina vuodenaikoina. Kuvien taakse kirjoitin sydänveri musteenani kuvatekstit. Laskelmieni mukaan valokuvat ovat saavuttaneet Maahanmuuttoviraston perjantaina ja on mahdollista että sisäisessä postinjakelussa niitten perille meno oikealle henkilölle on kestänyt maanantaihin... jolloin päätös on puhelutiedon mukaan tehty.

Näin ollen en ymmärrä mikä muukaan päätös sieltä voisi olla tulossa kuin ehdoton kyllä, tervetuloa Suomeen :-) Enhän keksi yhtään syytä jonka nojalla kukaan olisi voinut päätyä kielteiseen ratkaisuun, varsinkaan viikossa enempiä kyselemättä ja meitä edes tapaamatta. Sen sijaan uskon että kuka tahansa sydämellä varustettu immeinen joka katselee niitä valokuvia ratkeaa liikutuksen kyyneliin ja haluaa tehdä kaikkensa että voisimme elää yhdessä mitä pikimmiten.

Odotan siis postimiestä sydän pamppaillen.

Itken onnesta.

Mieheni on kunnon joogi, toisin kuin minä ;-) Hän ei itke vaan nauraa, että "minähän sanoin, minähän kerroin sinulle että Krishna järjestää kaiken, siitä asti kun tapasimme hän on pitänyt kaikki valot vihreinä meille kahdelle, joten ihan turhaan hermoilit. Temppeliin siitä nyt." Menenkin, kunhan posti tulee!

Irtisanoutumiskuvioitten takia sekä heinäkuussa edessä siintävän sukulaiskierroksen (mieheni kotimaassa) takia yhteiselomme alkanee kuitenkin vasta heinäkuussa, eli ensin matkustamme, sitten matkan jälkeen mies muuttaa meille, eikä meidän enää tarvitse elää erossa vaan elämme elämämme onnellisina loppuun asti :-)

Aika hyvää hakemussuman purkua muuten Migriltä, Maahanmuuttovirastolta. Onkohan sinne palkattu lisää työntekijöitä? Pitkin talvea minulle on sieltä pahoiteltu että sorry, täällä on nyt ruuhkaa ja käsittelyajat siksi pitkät. Aina viime viikkoon asti odotimme Migrin asiakaspalvelun tietojen nojalla että se oleskelulupa tulisi joskus kesällä!