lakkikokoelma-normal.jpg

Joka vappu edessäni on sama dilemma: lähteäkö ihmisten ilmoille tuommoinen lakki päässä vaiko ei.

Ennen wanhaan valkolakin saaneet panivat sen päähänsä vappuna ja poistivat vasta joskus syksyllä. Se oli siis koko kesän käyttövaate, jolla ylioppilas samalla toi esille viisauttaan ja poikkeavaa kelpoisuuttaan muuhun maailmaan nähden.

Vielä nuo eilen ikuistamani vanhat herratkin tuossa yllä siis erottuivat aikoinaan joukosta lakkeinensa. He olivat niistä varmaan hyvinkin ylpeitä.

Itse kuulun kuitenkin jo siihen vuosikertaan, jonka suomalaisista edustajista enemmistöllä on valkolakki. Näin ollen on jopa hieman noloa mainostaa massaan kuulumistaan valkolakkipäisyydellä.

Se tosiasia, että kutakuinkin kuka tahansa saa ylioppilaslakin jos vain viitsii mennä lukioon, on vienyt pohjan myös vanhempien sukupolvien valkolakkipäitten ylpeydeltä. Tämähän osoittaa, etteivät heidänkään älynlahjansa ylivertaiset ole. Heidän ainoa ansionsa on niin hyvä karma että sattuivat syntymään perheisiin, joilla oli varaa kouluttaa lapsensa ylioppilaiksi entisaikojen Suomessa.

Esimerkiksi isoäideistäni se jo edesmennyt kuului niihin, jotka eivät päässeet ylioppilaiksi ihan vaan siksi ettei vanhemmilla ollut varaa. Opettaja teki kaikkensa kääntääkseen heidän päänsä, hän kun piti tyttöä niin kovin lahjakkaana ja opinhaluisena, mutta minkäs sinä Karjalan evakkona teet, kun rahaa ei vain ollut.

Nyt on kaikki toisin. Ja se on kyllä Suomen SDP:n, vasemmistoliiton ja niitten edeltäjien ansiota. Tämä ei sitten ollut mikään poliittinen kannanotto tai kehoitus äänestää vasenta laitaa, vaan historiaa harrastavan ihmisen reunahuomautus. Nykyään puolueet voivat tuntua tasapäiseltä massalta, mutta historiaa penkovalle entisaikojen politiikka on huippumielenkiintoista. Vasemmisto, työväen joukkovoima, mahdollisti noin sadan vuoden väsymättömällä poliittisella taistelulla sen, että nykyään kaikki joita suinkin hotsittaa voivat Suomessa kouluttaa itseänsä korkealle ja valita muita kuin tehdas- tai matalapalkkatöitä.

Eilen aivoni punoivat hieman elitistisiä ajatuksia siellä elitistilakin alla. Minä kun lähdin kuitenkin töihin se päässäni, koska edellisellä kerralla kun olin töissä ilman sitä, sain kuulla naljailua siitä että jopas nyt kun minun alani ihminen ei ole lukiota käynyt. Ja Helsingin seudun ulkopuolelle kun töihin lähtee, niin siellä toisessa Suomessa, enemmistön Suomessa, valkolakki on edelleen niin tärkeä vappujuttu että ani harva ylioppilaskirjoituksista suoriutunut jättää sen kotiin.

Kuunnellessani vanhuspainoitteisella vappumarssilla osallistujien huokailuja siitä, miten nuoria duunareita ei enää kiinnosta tehdä mitään yhdessä ja toista se oli heidän yhteisöllisessä työväen nuoruudessaan, aloin ajatella, että niinpä niin. Kun työväenliike pääsi tavoitteeseensa, se tuli samalla lähettäneeksi omat tulevat lipunkantajansa pois keskuudestaan. Ne paljon lukevat työläiskotien nuoret, jotka ennen vanhaan olisivat ideoineet ja villinneet kaikki mukaan työväen touhuihin kaikella älyllään ja mielikuvituksellaan, ovat tänä päivänä agitaattori-ikään tullessaan jo jotain ihan muuta kuin työväenluokkaa. Työläiset itse tekivät siitä mahdollista jälkeläisilleen. Työväki muokkasi Suomesta sen kaikille nuorille tasa-arvoisten koulutus- ja uramahdollisuuksien maan. Yksinhuoltajasiivoojan tytär on jo vuosikymmeniä ollut näissä asioissa samalla viivalla kuin yritysjohtajapariskunnan poika, ja he voivat vieläpä avioitua keskenään kansalaisten enemmistön tätä paheksumatta... (Tämä on muuten jotakin mitä intialaiset eivät voi käsittää, jotakin, mistä yhä uudelleen ylpeänä suomalaisuudestani ulkomaalaisille kerron.)

punainenvappu%20%283%29-normal.jpg

Elitistinen kysymykseni kuuluu, jäivätkö perusduunarihommiin lähinnä enää vain EVVK-nuoret, jotka haluavat elämässään ennen kaikkea päästä helpolla. He, joita ei ihan oikeasti kiinnosta muu kuin tehdä duunia-mitä-vaan ja nautiskella päälle telkkaria, tietsikkaa, kaljaa ja makkaraa omissa oloissa. Sillä miksi vaivautua yrittämään jotain uutta yhdessä muitten kanssa, jos tiedollinen ja olojen muuttamiseen pyrkivä kunnianhimo vaan puuttuu? Osa perussuomalaisten kannatuksesta, ne protestiäänet, tulevat varmastikin juuri sellaisilta duunareilta tai duuninsa menettäneiltä, jotka haluavat itse tehdä mahdollisimman vähän ja valittaa mahdollisimman paljon.

Wanhat duunarit, ne, joilla ei ollut varaa muuhun kuin ryhtyä nöyrästi vaan niihin duunarihommiin, ovat ihan toista sakkia kuin nämä nykyiset. Pian kuoleva työläissukupolvi arvosti itseopiskelua, yleistä valveutuneisuutta, yhteisöllisyyttä ja oman ajan uhraamista yhteisen hyvän ja paremman tulevaisuuden nimissä. Poliittisesti aktiiviset punavihreät älyköt ovat kiistatta noiden väistyvien vanhusten hengenheimolaisia, mutta nykyajan työmiehet eivät osaa heihin samaistua, koska heidän sielunmaisemansa ja päämääränsä elämässä ovat ihan toisenlaiset.

Viime aikoina yhteiskunnan eriarvoistuminen on toki alkanut uudelleen. Saammepa nähdä taantuuko yhteiskuntamme niin pitkälle, että työväenliikkeen on noustava uudelleen. Kun sen riveihin on jälleen joutunut joukkoa, joka uhkuu paloa, tarmoa ja kykyä rakentaa parempaa maailmaa.

Minuun kyllä vetoavat monet työväenlaulut. Eräissä niistä on niin loistavat sanoitukset, että ne ovat painuneet lähtemättömästi mieleeni suurena oikeamielisenä runoutena. Tapasin eilen työn merkeissä myös räppiä luukuttavaa nykynuorisoa, ja heille rap-lyriikat tuntuivat tarjoavan samanlaisia elämyksiä kuin työväenlaulut minulle ja heidän esivanhemmilleen. Kuunnellessani silloin tällöin satunnaisesti rap-biisejä olen kuitenkin ollut huomaavinani että ne ovat huomattavasti individualistisempia kuin vanhempi yhteiskunnallinen musiikki. Niissä keskitytään voimaannuttamaan yksilöitä jotta he panisivat oman elämänsä oman mielensä mukaiseen kuntoon itse, omin päin, yksilöllisinä sankareina. Tällainen sanoma vetoaa nykyduunariinkin.

En kannata mitään puoluetta, mutta en toisaalta koskaan jätä äänestämättäkään, enkä ikinä äänestä skaalan oikean puolen puolueita. Jos en muusta syystä niin syvästä kunnioituksestani maani historiaa ja sen vähän tunnettuja sankareita ja sankarittaria kohtaan. Sitä paitsi suurimmalle osalle ihmiskuntaa työväenlaulut ovat yhä ajankohtaisia:

Raha ei sikiä pankeissa, työmies.
Se syntyy sinun työstäsi, työmies!
Sinun ja eukkosi raadannasta
porvari kiskoo miljoonansa
ja minne ne miljoonat sijoitetaan
kas, sitä ei duunari tietää saa!

...se on kultapossukapitalistin karsinasalaisuus!