Hymyilen hempeästi - mies palasi kotiin. Ja mustasukkaisuus yritti suorittaa sotaretken mieleeni, kun ipanat heti kävivät hänen kimppuunsa eivätkä meinanneet jättää minulle mitään, ja puhelinkin pirisi ja plinksui taukoamatta, suku Mauritiuksella ei hevillä pojastaan luopunut... ;-) Ehdinpähän kokata ja tiskata ennen kuin kello armahti lukemalla 20.00 ja sain täten hätistää ipanat nukkumaan, vaikka uni ei heille tietenkään tullut kuin vasta pari tuntia myöhemmin. Jos jonkinmoista vessa- ja vesilasilenkkiä piti muka tehdä.


 
Valjastin unettomat kuvaamaan.

 
Aamulla vein kaikki kolme kouluihinsa. Työvoimatoimiston suomen kielen kurssilla odotti uutta luokkatoveriaan varsin monikulttuurisen kirjava parinkymmenen aikuisopiskelijan sakki :-D Ja kohta lähden oikein valtakirjan valtuuttamana Kelaan, sillä Dharmapatin poissaollessa sieltä pyydettiin lisäselvitystä siitä, tästä ja tuosta, mutta en voinut niitä sinne aiemmin jättää, koska minulta puuttui aviomieheni allekirjoittama valtakirja, että saan hänen tietojaan tutkia ja täydentää. Looginen argumenttini "eihän hän olisi ymmärtänyt sanaakaan aiemmistakaan kirjeistänne saati sitten osannut täyttää lomakkeen lomaketta, kun kaikki on suomeksi" ei riittänyt. Kelan kirjeet hänelle ovatkin semmoista byrokratiasuomea, että minunkin pitää ne useaan kertaan lukea ennen kuin tajuan mistä on kyse, ja minä olen sentään olevinani suomen kielen ammattilainen.
 
Tänään on myös hääpäivämme, jos uskonnollisesta seremoniasta lasketaan. Dharmapati totesi että hänestä on höperö perinne viettää hääpäivää kerran vuodessa, olla kerran vuodessa erityisen huomaavainen ja antelias puolisoaan kohtaan, koska meidänhän tulisi Krishnan palvelijoina pyrkiä elämään jokainen päivämme avioliitossa niin kuin se olisi hääpäivämme. Minä totesin juuri edellisenä päivänä kuulleeni saman ohjeen gurun luennosta, joka käsitteli Krishnan ja Rukminin (Onnenjumalatar Lakshmin inkarnaation) avioliittoa. Niinpä emme tee tänään mitään mitä emme muutenkin tekisi, ja siinäpä vasta onkin onnea kerrakseen :-)
 
Mietin lentokentälle autoillessani, että totta puhuen olen kyllä hymyillyt hempeästi näiden viiden erossaolon viikon aikanakin. Että jos elämän fokus ja kaikki onni olisi tosiaankin perheidyllissä, olisin tuomittu kurjuuteen ja harmauteen silloin kun asiat eivät mene mieleni mukaan. Vaan niin kuin Dharmapati sanoo, kun elämässä on Krishna, elämää ei jaksa murehtia. Kun laulan mantraani tai virsiä, kun notkun temppelissä, kun kuuntelen / luen ja saan oivalluksia ja toimintasuunnitelmia hengellisistä luennoista tai kirjoista, kun vietän aikaa ystävien kanssa ja käyn filosofisia keskusteluja, kun unohdan mitä kaikkea muuta voisin tehdä ja teenkin toisille ruokaa, unohdan arkiset huoleni ja mielenmutruni ja elän tyytyväisenä niistä huolimatta. Päättelin, etteivät árkiset myrskypilvet krishnansinistä taivastamme voi pimentää kuin puuskittain, ja kaarsin lentokentän parkkipaikalle.