Ennen kuin aloitan, haluaisin kysyä teiltä, arvoisat lukijat, onko kukaan ystävänne tai omaisenne koskaan tehnyt itsemurhaa? Jos kyllä, niin millaisia tunteita se herätti? Surua? Syyllisyyttä? Suuttumusta? Pyörikö mielessä, olisitteko voineet tehdä jotain itsemurhan estämiseksi? Vai ovatko kaikki muut oman käden kautta kuolleet olleet niin yksinäisiä, ettei juuri kukaan ole jäänyt näitä mietteitä pohtimaan?

Ai miten niin muut oman käden kautta kuolleet? Palataan siihen kohta.

Intialainen ystävättäreni on nyt meillä. Tai no itse asiassa juuri tänään Tallinnassa pikkuveljeni kanssa, meillä ei ollut varaa lähteä mukaan koko perheen voimin ja sitä paitsi tänään on ekadasi eli paastoamme Dharmiksen kanssa. Muina päivinä ohjelmassa on ollut ahkeraa sukulointia joulun kunniaksi ja luistelua, joka ystävättäreni osalta päättyi pian, kun hän parin pyllähdyksen jälkeen panikoi pois jäältä ja istui sitten kaksi tuntia katselemassa kuinka me muut luistelimme. Eilen kutsuimme talon täyteen ystäviä.

On hyvin mielenkiintoista, mitä siitä seuraa kun kolme tunnustavaa hindua, jotka seuraavat eri guruja ja painottavat eri asioita uskossaan, keskustelevat monta päivää putkeen hengenasioista.

Jouluvierastamme voisi kutsua tyypilliseksi moderniksi hinduksi. Hän harjoittaa monta kertaa viikossa kriya-joogaa, johon kuuluu paljon hengitysharjoituksia ja asanoita sekä meditaatiota, jossa keskittymisen apuna käytetään omaa hengitystä ja kehon energioitten visualisointia. Kriya-joogan harjoittajat uskovat, että sitä kun vain sitkeästi tekee, hengellinen edistyminen on hyvin nopeaa, nopeampaa kuin muissa joogan muodoissa, eikä muunlaista uskonnollisuutta välttämättä sitten tarvitakaan. Elämyksiä rakastavat vauhdikkaat nuoret nykyintialaiset pitävät tällaisesta trendikkäästä, länsimaalaisiinkin uppoavasta uskonnonharjoittamisesta. Ja koska kriya-joogassa edistyvä kadottaa automaattisesti kuulemma jossain vaiheessa halunsa hindujen mielestä huonoihin juttuihin, kriya-joogit eivät aina ole irtosuhteista kaukana pysytteleviä raittiita kasvissyöjiä, vaan he nauttivat mitä ja mistä haluavat ja uskovat ei-dharmisten halujen katoavan kyllä itsestään jossain vaiheessa.

Ystävättäreni on myös hyvin innokas opettamaan kriya-joogaa kaikille ikään ja rotuun katsomatta. Minäkin olen siitä päässyt nauttimaan. 

Suhtaudun fyysiseen joogaan avoimesti ja kokeilen ja osallistun mielelläni, mutta se ei ole säännöllinen osa päivittäistä elämääni. (Mikä taas johtuu osittain ruuhkavuosiaan elävän naisen aikapulasta.) Gurunikin kunnioittaa jooga-asanoita erittäin hyödyllisinä apuvälineinä kehon kunnossa pitämisessä, mikä taas on tärkeää, jotta jaksaa olla epäitsekäs ja tehdä hengellisiä juttuja, mutta tärkeintä on kuitenkin raivata aikaa meditoinnille joka päivä ja muistaa toistella mantraansa vaikka mikä olisi. Nopea edistyminen syvälle oman mielen syövereihin on guruni mielestä vaarallista, koska kyllähän hindulaisen mytologian pahimmat demonitkin olivat saaneet taikavoimansa joogaamalla, mutta ei se heistä hulluja hurskaampia tehnyt. Guruni menetelmä on avoimesti hidas; edistymisvauhti on täysin sidoksissa omaan sisäiseen puhdistumisvauhtiin. Olen havainnut että dharmassa pitäytyminen auttaa puhdistumaan, se saa minut voimaan hyvin, paljon paremmin kuin loputtomassa vapaudessa tehdä mitä vaan, joten rajoitan mielelläni tekemisiäni ja ajatuksiani.

Dharmapati ei meditoi. Hän toistelee paljon mantraa ja kuuntelee, jos suinkin ehtii, tuntikausia hengellisiä luentoja päivässä kotihommia tehdessään, kävellessään, bussissa istuessaan. Hän uskoo, että tällainen omaehtoinen aivopesu sopii hänelle parhaiten ja muuttaa häntä hitaasti mutta varmasti aina vain positiivisempaan suuntaan, krishnalaisuuden kannalta. Dharmiset säännöt ja itsekuri ovat hänelle tärkeitä, hänestä ne tuovat elämään rytmin ja selkeitä päämääriä. Hänelle päättäväinen dharmassa pitäytyminen on myös merkki siitä että ihminen on todella sisäistänyt Krishnan sanomaa eikä vain puhu siitä kuin papukaija. Itsekuri tekee joogista ja hindusta uskottavan.

Ystävättäreni mielestä (pilke silmäkulmassa) me olemme tylsiä muinaishinduja. Kyllä, ja mielellämme! ;-D Olen ikionnellinen siitä että minulla on puoliso, joka viihtyy kotona omissa hengellisissä puuhissaan tuntematta pienintäkään kiinnostusta esim. baareja tai muita naisia kohtaan. Muotitietoisen, lähes tunnin kauneudenhoitoonsa päivittäin käyttävän joogiystävättäreni läsnäolo saa minut ja mieheni tuntemaan aina vain suurempaa yhteenkuuluvuutta ;-) Vieraamme on oikein kiva kaveri, mutta me viihdymme muotitiedottomina meikittöminä muinaishinduina.

Juu juu, kyllä nämä jorinat liittyvät itsemurha-aiheeseen. Eilen ystävieni ollessa meillä koolla sain nimittäin kauhukseni kuulla, että häitteni tienoilla eli kaksi vuotta sitten elämästäni oudosti kadonnut ystävä oli päättänyt päivänsä oman käden kautta - juurikin kaksi vuotta sitten.

Vainaja, suomalainen mies, oli hänkin hindu, ja taas ihan eri tavalla kuin me muut. Hän luki paljon pyhiä ja myyttisiä tekstejä ja viimeisen elinvuotensa aikana hän puhui jatkuvasti kaikille Krishnasta, oman tulkintansa mukaisesti. Hän oli sitä mieltä että ulkoa annettuja moraalisääntöjä ei tarvita, vaan ihmisen pitää vaan kuunnella ja seurata Krishnan ääntä sydämessä. Hän oli rohkea, matkusteli pitkin maailmaa luottaen siihen että kyllä Krishna huolta pitää. Ei juopotellut, eli vaatimattomasti, ansaitsi katusoitolla ruokarahaa maassa kuin maassa. Hän sanoi olevansa paljon onnellisempi kulkurina kuin sinä rahaa takovana IT-taitajana joka hän vielä oli silloin kauan sitten kun ystävystyimme. Kulkurina hän identifioitui kierteleviin munkkeihin tuntematta ristiriitaa siinä ja monissa naisjutuissaan. Samaan aikaan hän halusi olla läheinen poikiensa kanssa.

Hän sanoi paljon, mutta minä sanoin hiljaa että oletkos ihan varma että erotat aina Krishnan äänen muista äänistä. Esimerkiksi itsekkäitten pyyteitten äänestä. Sääntöihin luottaminen auttaa virittämään sydämen oikealle radioasemalle.

Krishna ei varmasti kuiski kenenkään sydämestä että riistäpä mies henkesi. Jokin muu ääni peitti alleen sen mitä Krisna yritti sanoa. Että kun mielesi on maassa, mene ystäviesi luo sydäntäsi purkamaan, vaikkapa Krishnasten kotiin.

Ex-vaimo ei katsonut hyvällä maankiertäjäksi ryhtynyttä miehenmallia, eivätkä katsoneet lastenvalvojatkaan. Poikien menettäminen verotti kohtalokkaasti miehen elämänhalua. Kuolemansa hetkellä hän oli Suomessa.

Hänen viimeiset sanansa minulle olivat että hän tulisi häihimme. mutta sinne hän ei koskaan tullut.

Minä haluaisin huutaa ystävälleni, että mikset tullut juttelemaan. Siksikö että kysyin sinulta, eikö paikkasi olisi nyt poikiesi luona eikä maailmalla ja ennustin etukäteen miten poikien kanssa käynee jos seikkailet ympäri maailmaa, koska isän dharma on ihan erilainen kuin kiertelevän kerjäläismunkin dharma. Vai oliko sinulla kenties toteutumattomia heteromiehen toiveita minun suhteeni, toiveita, joiden mahdottomuus sai sinut kääntymään oveltani vaikka tiesit että olisin ystävänä ollut tukenasi kun itkit poikiasi? 

Sellaiset toiveet eivät koskaan olisi toteutuneet, koska minulle sopii mieheksi vain itsekuria uhkuva, dharmisia sääntöjä rakastava muinaishindu. Ärrrrh. Onko heteromiesten ja -naisten välinen ystävyys ilman ongelmia todellakin mahdottomuus? Vai kuvittelenko vain kaiken, ominkertaistanko ylidramaattisesti ja itsekeskeisesti itseni mukaan miehen hätään tämän viime hetkinä vain koska hän ei tullutkaan vieraaksi minun häihini vaan tappoikin sen sijaan itsensä?

Nyt on niin haikea olo. Olen kaksi vuotta ajatellut, että ennemmin tai myöhemmin tuo vanha ystäväni tupsahtaa jälleen kerran jostain esiin ja juttelemme tuntikausia ja hän kaverustuu myös Dharmapatin kanssa, mitä hän ei ehtinyt (tai halunnut ehtiä) ennen häitämme tehdä. Että ystäväni on ehkä vaan ollut taas yhdellä pitkällä ulkomaan kierroksella eikä sen vuoksi ole pitänyt yhteyttä. Naisen intuitioni keksi sellaisenkin selityksen, että ehkä sillä miehellä tosiaan oli jotain salaisia toiveita jotka Dharmapatin ilmestyminen elämääni romutti, ja ehkä hän siksi halusi ottaa etäisyyttä. Haikeaa on puoliorvoiksi jääneiden poikienkin puolesta, he kun joskus olivat niin kivoja leikkikavereita lapsilleni, mutta heidän äitinsä tuskin innostuisi minun yhteydenotostani.

Haluan järjestää edesmenneelle ystävälleni sielunmessun. Itsemurhaajia varten löytyy oma sellainen pyhistä kirjoistamme.