Kaikki hyvä kasvatus on jumalaista armoa.

Ellei kukaan olisi opettanut meille, ettei toisilta saa viedä eikä toisia saa lyödä, ettei muita saa keskeyttää ja moittia kuin oikein rakentavasti ja hyvällä syyllä, että lupausten rikkominen ja valehteleminen ovat väärin koska ne satuttavat, että on tavoittelemisen arvoinen etuoikeus saada tehdä työtä, että opiskelu kannattaa jo ihan huvinkin vuoksi, että kiittää pitää ja muutenkin kuin sanallisesti, että terveellinen unirytmi on ihmisoikeus joka pitää suoda itselle ja muille, että ihminen on itse vastuussa omasta mielenrauhastaan, että himojen tyydyttäminen toisten kustannuksella ei ole hieno homma vaan päin vastoin ihailtavaa on itsekuri, ja että toistenkin aika on arvokasta minkä vuoksi ei tule myöhästellä, niin mehän joko tekisimme tätä kaikkea vahvimman oikeudella taikka sitten itkisimme kun vahvemmat meille kärsimystä tuottaisivat.

Elämä, karma ja kuolema opettavat, jos helpompi reitti eli kasvatuksen armo ei koidu osaksemme.

Eikä ihan jokainen pysty yksin kasvattamaan lasta oikeaan suuntaan, kyllä siihen tarvitaan muitakin apuun. Tarvitaan myös yhteiskunta, joka tukee kasvatusta. Harva viitsii elää kiltisti kurjuudessa, josta voi nousta vain rikoksia tekemällä. Harva jaksaa uskoa hyvyyden kannattavuuteen, jos koulukiusaajat jäävät rankaisematta.

Raiskaaja on alkujaan hyvin puutteellisesti kasvatettu poikalapsi.

Terroristi on alunperin syrjäytynyt ja näköalaton nuori, jonka loppuunkasvatuksen hoitivat väkivaltaan lietsovat tahot.

Potkuja jakelevalle osinkomiljonäärille ei tullut lapsena tarpeeksi selväksi, ettei toisilta saa viedä ja että kiittää pitää.


Minulla on käynnissä yhteiskunnallinen itsetutkiskelujakso. Ikävät kokemukseni elämän varrelta näyttäytyvät siinä valossa, mitä pahaa minun itseni on täytynyt tehdä. Joskus tässä, joskus entisissä elämissä asti. Koen vahvasti asianlaitojen olevan niin, että minulla on paljon enemmän kuin ansaitsisin, paljon enemmän kuin mihin oma kämäinen karmani riittäisi. Ja se on Krishnan ansiota, armoa.

Tunnen itseni niin tajuttoman etuoikeutetuksi. Minut on armahdettu. Minulla on kaksi hyvinvoivaa lasta ja hyvä aviomies, terve ruumis, sekä Suomen kansalaisuuden tuomat edut. Minulla on ystäviä ja olen myös oppinut, miten saadaan uusia ystäviä. Minulla on Krishna ja maailmankatsomus, joka nuoruudessa varjeli minua synneiltä joita nyt katuisin ja nykyään, gurun kirkastamana, tuo maailmankatsomus vieläpä varjelee masennukselta ja antaa minulle jatkuvasti tilaisuuksia oppia sellaista uutta, joka vähentää muidenkin kärsimyksiä eikä vain omiani. Tiedän, millä työkaluilla kodin onnea pidetään yllä ja viilataan, enkä aio niitä hukata. Sain kasvaa raittiissa kodissa, jossa kannustettiin luovuuteen ja jossa perusasiat olivat muutenkin kunnossa. En itsekään käytä mitään teetä vaarallisempaa mömmöä.

ADHD-ihmisenä olen helposti joko yli- tai alikeskittynyt, superihminen tai täystohelo. En pidä sitä huonona asiana, koska löydän persoonastani useita ADHD:n hyviä hedelmiä, ja ne huonot pysyvät tarpeeksi kurissa mm. päivittäisen meditoimisen takia. Ehkä paras ADHD:n hedelmä on kirjoittamisen lahja. Se hedelmä on poikinut minulle töitä siitä pitäen kun olin 17, töitä, joiden tekeminen tuntuu yleensä hauskalta ja mielekkäältä, olenhan kirjoittaessani supertilassa. Leipä ei tosin ole leveä, kuulunhan viime aikojen eriarvoisuuskeskusteluissa usein mainittuun itsensä työllistävien pienyrittäjien joukkoon, joka on väliinputoajajoukko vähän siinä sun tässäkin asiassa. Saan kuitenkin laskuni maksetuksi, ja minulla on varaa pieneen luksukseenkin, kuten juustoon, teehen ja kivoihin ylimääräisiin lastenvaatteisiin. Minulla on mielettömästi enemmän omaa aikaa kuin olisi jos olisin palkansaaja työsuhteessa (tiedän, koska sitäkin tuli kokeiltua pitkä ajanjakso elämästä). Jos eläkkeeni ei näillä YEL-maksuilla tulekaan olemaan kummoinen, niin tiedä häntä, onko kenenkään eläke sitä enää siinä vaiheessa kun asia alkaa olla ajankohtainen meille 70-luvulla syntyneille. Sitä paitsi. Yrittäjänä minulla on aina toivoa, loputtomasti enemmän toivoa kuin työttömillä, pätkätyöläisillä tai pienipalkkaisilla. Lihavat lehmät seuraavat laihoja, rahakkaammat kuukaudet köyhempiä.


Etuoikeuksista puheenollen, on se vaan niin epistä ettei kaikilla lapsilla ole tilaisuutta päästä HopLopin kaltaisiin kiipeilypomppuliukumäkipolkuautopolettipeliunelmiin! Miehelläni ei ainakaan ollut lapsena moisista harmainta hajuakaan. Hän korjaa asian aina kun kaksoset menevät leikkiluoliin käyttämällä hyväkseen sitä, että aikuisilla on ilmainen sisäänpääsy ;-) Eilenkin hän kiipeili, luisui ja polkuautoili sydämensä kyllyydestä.

Kun olemme Krishnan omia pikkuisia, emmekä piittaa kuin Hänen mielipiteestään, koko maailma on leikkikenttämme, koko elämämme ajan :-D

Sekin on etuoikeus, että on kokenut kovia. Vaistoaisimme ja huomaisimme varmasti vähemmän jos kaikki olisi ollut ruusuilla tanssimista. Emme luultavasti eläisi tänä päivänä ollenkaan tällaista omintakeisen kivaa elämää jota haluammekin elää. Kenties imitoisimme vaan muita hyväosaisia ja hukuttaisimme selittämätöntä levottomuuttamme nautintoihin tietämättä mitään paremmasta, syvemmästä, rikkaammasta tahi Jumalasta.