Ihanaa, ihanaa! Vietimme aamupäivän pulkkamäessä, kunnes minun varpaani jäätyivät, koska olin pukenut ainoat talvikenkäni miehelleni. Meillä on samankokoinen jalka - tämä johtuu siitä että meikäläinen on naiseksi varsinainen Isojalka. Sellaiselta itse asiassa näytinkin eilen siellä pulkkamäessä, koska ylläni oli legginssit, farkut, toppahousut, t-paita, villatakki, huppari, talvitakki, kahdet sukat ja toppahanskat. En ehkä olisi ihan niin viisaasti varustautunut, ellen olisi halunnut antaa Dharmapatille näytöstä varmasti lämpimästä ja toimivasta talvipukeutumisesta. Onneksi hän seurasi kiltisti esimerkkiä ja pukeutui yhtä uhkeaksi, vaikka hän kokeekin hukkaavansa itsensä ja kokevansa löytämisen iloa aina nähdessään kroppansa peilistä talvitamineitten poistamisen jälkeen!



Oikeastaan pitäisi sanoa stigamäessä, sillä laskimme mäkeä viime vuonna likoille joululahjaksi ostamillani stigoilla. Dharmapati lainasi myös kokeeksi liukuria ja pulkkaa muilta laskijoita, joita siellä oli hyvin runsaasti. Hänet oli vaikeampi saada takaisin kotiin kuin lapsia, ja hän uhosi haluavansa joka päivä uudestaan... Stiga- ja liukurihurjastelu muutti vieraan planeetan pelottavan lumimaiseman ystäväksi!



Viikonloppuun mahtui myös liikenneonnettomuus. Nimittäin erään ison helsinkiläisen kadun, jota pitkin pitää ajaa aimo tovi ennen kuin voi kääntyä kotikadullemme, auraus oli ehditty hoitaa niin huonosti että kaikki joutuivat ajamaan etanavauhtia renkaanjälkien railoissa. Kun tuli kaistanvaihdon aika, automme oli kuin juna kiskoillaan. Oli tavattoman vaikeaa päästä kaistalta toiselle kovan lumivallin yli, kun ajaa pitkulaisia kuoppia pitkin! En vaan osannut, vaan lähdin luisuun, auto kääntyi hallitsemattomasti sivuttaissuuntaan. Kiljuimme kuin huvipuistossa - ja tussahdimme pehmeään paksuun lumipenkkaan jalkakäytävän vierellä, lopulta auton nokan ohjaajan puoli edellä.

Oli lauantai-iltapäivä eikä ruuhkaa ollenkaan. Luisumme ei siksi häirinnyt kenenkään muun ajamista, eikä jalkakäytävällä kulkenut ketään, joten pääsimme ongelmitta peruuttelemaan ja kääntymään sitä pitkin takaisin oikeaan ajosuuntaan. Kiitimme Herraa että selvisimme säikähdyksellä. Ilman sitä pehmeää lumipenkkaa olisimme törmänneet kallioon. Toisaalta ilman lunta emme olisi tieltä suistuneetkaan. Kun pääsimme taas matkaan, ohitimme vain jokusen kymmenen metrin päässä auton, jolle oli juuri käynyt aivan samoin kuin meille, mutta sen matkustajilla oli huonompi onni kuin meillä, he olivat auttamattomasti jumissa lumikinoksessa. 

Opinpahan että jos ajorata muistuttaa rautatiekiskoja, vaihdan täst'lähin kaistaa vain 10 km tuntivauhdilla :-P

Valitettavasti ihan säikähdyksellä ei sittenkään selvitty, episodin jälkeen automme kori tärisee sitä kovemmin, mitä kovemmin sillä ajaa. Alle 50 vauhdeissa ei huomaa mitään, mutta esim. motarilla tärinä on jo aika kamalaa. Iskareissa lienee vika, vakuutusyhtiö lupasi maksaa yli 200 € menevät korjauskulut, mutta vinkkasivat että saatan säästää maksamalla itse jos vika on pieni, koska jos he maksavat, menetän täydet boonukseni. Juuri kun ehdin huokaista helpotuksesta, että veronpalautuksilla ratkaistaan tämänhetkinen rahakato... :-D No, gurut aina sanovat että Krishna pitää huolta palvojiensa tarpeista. Jos kiintyy ylimääräiseen materiaan, sellaiseen mitä ei ihan välttämättä tarvitsisi, Krishna napsaisee sen pois muistuttaakseen, missä fokuksen pitäisi olla, mitä tietä olemme lähteneet kulkemaan.