Ihan parasta on herätä viikonloppuna virkeänä viideltä! :-) Tässä on ehtinyt saada aikaan jo vaikka mitä muun Helsingin nukkuessa  (ainakin ikkunasta katsellessa näyttää siltä että tasan yhdessä asunnossa on valot omani lisäksi).

Mutta myönnän, en olisi kömpinyt nukkumaan kahdeksalta jos täällä olisi seuraa... kun huushollissa ollaan vaan minä ja Jumala, malttaa mönkiä peiton alle aikaisin. (Varsinkin paastopäivänä kun tietää että aamulla saa syödä ;-) Nyt uskallan jo alkaa laskea päiviä jouluuni, joka minulle on oman armaan paluu Suomeen ensi sunnuntaina.

Mieheni totisesti tietää miten avioliittoa tulee hoitaa vaikka kaukana olisikin! Pitkin päivää virtaa rakkaudentunnustuksilla varustettuja väliaikatietotekstareita tännepäin niin että tiedän aina mitä hän tekee ja missä hän menee. Eräänä päivänä kun minä paha unohduin siivoamaan ja sitten lukemaan jotain, eikä hän minulta muutamaan tuntiin vastausta saanut, hän tekstasi että hänen sydämensä tuntuu tyhjältä jos hän ei ole kuullut minusta "pitkään aikaan", mutta se täyttyy ilolla kun taas puhun hänelle. Jos tunteemme eivät jo olisi erinomaisen molemminpuoleisia, niin ihme jos niistä ei sellaisia tulisi niin suloisia sanoja lukiessa!

Miehelläni on ollut ikimuistoinen isästäluopumismatka.

Kun hän lähti lentoon, Dadajin (eli Kunnioitettavan Isoisän, kuten häntä tykkäsin kutsua koska hindin kielen appea tarkoittava sana sasura kuulostaa minusta liikaa samalta kuin asura eli demoni) ruumis haettiin kylmiöstä kotiin ja koko suku kerääntyi valvomaan sen ympärille. Olen kuullut että ruumiiseen kytketään hinduhautajaisissa tavallisesti kiinni kultaa, mutta en ole varmistanut, tekikö minun sukuni Mauritiuksella niin. Kun mieheni pääsi perille miltei vuorokautta myöhemmin, hänet riisuttiin ja puettiin saman tien valkeisiin perinnevaatteisiin, ja sitten hänen piti käydä sytyttämässä isänsä ruumis tuleen rannalla ruumiinpolttopaikalla. Sinällään aika kauniina tapana on, että sielu vapautetaan käyttökelvottomaksi menehtyneestä ruumiistaan oman pihan puulla jos mahdollista, mutta syystä tai toisesta ja herkkusuiden onneksi mangopuu Dadajin pihamaalla päätettiin viime hetkellä säästää.

Miespuoliset serkut Dadajin suvusta kulkivat kuin armeija vainajan pojan rinnalla. Serkut tiesivät kertoa, että nyt vainajan sielu tarttuu kiinni ruumiin polttajaan, kun ei enää ole omaa ruumista, johon se vanhasta tottumuksesta takertuisi. Serkuista tämä oli ihan järkyttävän pelottava juttu, aavehan voisi vaikka ottaa elävän haltuunsa, ja siksi he ilmoittivat, ettei mieheni saisi kolmeen vuorokauteen mennä mihinkään tilaan yksinään. Joku heistä oli non-stop vierellä vartioimassa - edes vessaan ei Dharmapatini saanut tallustaa yksin! Kotitalostaankaan hän ei saanut poistua, varsinkaan pääovesta. Kummituksentorjuntapakkaukseksi hän sai bambukepin ja rautaa, joita hänen oli kuljetettava mukanaan. Ja öisin Dharmapati määrättin nukkumaan tismalleen niille sijoille joilla ruumista oli pidetty ennen hänen saapumistaan. Näin hän otti ihan kirjaimellisesti talon entisen isännän paikan.

Ruumiin paikalla nukkumista Dharmapati kuvaili hiukan karmivaksi, mutta muuten se pelko jonka tilanne sukulaisissa herätti oli hänestä taikauskoista ja älytöntä. Kerrotaanhan pyhissä kirjoituksissamme selvästi, mitä kuoleman jälkeen tapahtuu ja ettei haamuja tarvitse pelätä. Naisväki kuunteli mielellään hänen luentojaan aiheesta, mutta sukulaismiehet pitivät häntä snobina ja naljailivat että luuletkos sinä Euroopassa asuva tietäväsi nyt kaiken paremmin, joten hän katsoi parhaaksi olla hiljaa ja antaa sukulaismiesten rauhassa naukkailla taskumateistaan miestä väkevämpää, sillä vain alkoholin voimalla nuo miehet pystyivät kestämään pelottavaa siirtymäriittitilannetta ja kantaa miehekkäästi suruaan sedän menettämisestä, sedän, joka oli asunut omassa pihapiirissä koko heidän elinaikansa ja ollut vanhaksi tulemiseensa asti aina auttavainen ja myötämielinen. Niin, Dadaji oli sukupolvensa viimeinen, veljessarjan nuorimmainen, hänen veljensä olivat kuolleet jo aikaa sitten.

Liekkien nielaistua Dadajin ruumiin mieheni kärrättiin takaisin roviopaikalle keräämään isänsä tuhkat ja viemään ne mereen. Tuhkien joukkoon oli jäänyt myös yksi reisiluu ja joku luu olkapäästä - Dharmapati keräsi nekin hellästi ja vei suolaiseen kylpyyn.




Kauniisiin maisemiin pääsivät maalliset jäännökset.

Kolmantena päivänä ruumiinpolttajapoika osallistui itseoikeutettuna keskipisteenä rituaaliin, jossa isän sielu lähetettiin Yamarajan valtakuntaan. Sillä matkalla se tulisi pysymään kymmenisen päivää, joiden aikana kotiväen tulisi viettää tarkkoin säädeltyä suruaikaa, kalmaa ei esim. saisi mennä levittämään toisten koteihin. Koska Dharmapati on täysraitis Krishnan kunniaksi, hän ei viihtynyt miesporukassa vaan jkeskittyi pelaamaan lautapelejä suvun lasten kanssa omien hartaudenharjoituksen ja naisille luennoinnin ohella. Hän oli oikein tyytyväinen siihen että tarjolla oli hengellisesti tärkeän ajan kunniaksi vain kasvisruokaa - osa sukulaisista tosin huokaili ja haaveili kanan- ja vuohenlihasta sekä merenelävistä, joita mauritiuslaiset hindut yleensä syövät, silloin kun ei ole uskonnollinen juhlapyhä joko iloisten tai surullisten perhetapahtumien taikka hindukalenterin mytologisten tapahtumien johdosta. Kasvissyönti on joka tapauksessa Mauritiuksella paljon yleisempää kuin Euroopassa, joskin harvinaisempaa kuin Intiassa, ja joka taloudesta löytyy yleensä joku vege. Anoppini, Mã, on ruvennut kasvissyöjäksi vaihdevuosiensa paikkeilla, mikä lienee aika tavallista.

Mitä Dadajin sieluun tulee, tarkistimme mieheni lähtöpäivänä kotisohvalla toisiimme nojaillen pyhistä kirjoista yksityiskohtaisesti, mitä kuolleille tapahtuu. Erityisesti meitä kiinnosti, mitä tavallisille ihmisille tapahtuu - uskovaiset ovat nimittäin asia erikseen, eikä Dadaji kuulu hihhulien joukkoon. Lihaakin ahmi mokoma vaikka salaa vaimoltaan puun takana, kun vaan sain tilaisuuden! ;-)

Tavalliset ihmiset päätyvät kuoltuaan Tuonelan herran Yaman vastaanotolle. Yama kysyy, mitä elämän aikana tuli tehtyä. Muistia virkistetään tarvittaessa pelottavin keinoin, ja vainaja muistaa ja luikauttaa silloin tunnustuksen erityisesti pahoista teoistaan / tekemättömyyksistään. Sitten Yama kysyy, millainen on vainajan puolustus. Tällöin hän koettaa listata puolustusasianajajikseen tai todistajikseen ihmiset, joiden arvelee itsestään tykänneen, joitten hyväksi hän teki eläessään asioita. "Hyvä on, menepäs katsomaan mitä he oikeasti sinusta ajattelevat", sanoo Yama ja lähettää vainajan takaisin - vanginvartijoitten eli yamaduttien kera. Kuollut saa siis seurata omaistensa elämää.

Matkan Yaman luo ja takaisin sanotaan vievän noin kymmenen Maapallon päivää. Jos joku siis vielä 10 päivää kuoleman jälkeen suorittaa hartauksia, tai edes muistelee vainajaa rakkaudella ikävöiden ja toivoo hänelle kaikkea hyvää, vanginvartijat kirjaavat tämän muistiin ja vainaja saa syntejään anteeksi tai lisää "alennuskuponkeja" joilla saa hyvää tulevaisuudessa, minne tämä sitten lähetetäänkään. Vainajan karma näyttää suunnan. Mikäli kukaan ei jää vainajaa kaipaamaan, pahimmassa tapauksessa hän saa jäädä Yaman pelottavaan valtakuntaan - hänestä tehdään yamadutta.

Tältä kohtalolta Dadajin pelastaakseen suvun jäsenet päättivät suruajan komeilla kahden päivän tuliseremonioilla, joita varten mieheni sai kaivaa kuin myyrä ja myllätä kotipihansa ylösalaisin. Näin pihalle mahtui kunnon tulishow eli mahtavat roihut joihin pyhiä rukouksia sopottavat papit viskelivät kasviuhreja. Ei jäänyt yamaduttille epäilyksiä siitä, etteikö tätä vainajaa kaivattu ja hänen eteensä tahdottu nähdä vaivaa!

Dharmapatin vanhin serkku, vainajan vanhimman veljen esikoispoika, ehdotti ajattelevaisesti että koska Krishna on Dharmapatille niin tärkeä, seremonioita ei sittenkään vielä päätettäisi tähän vaan kutsuttaisiin Krishna-tietoinen bändi puhdistamaan kotitaloa. Näin toimittiinkin ja Dharmapati pääsi tekemään hieman vieraskoreasti suursiivouksen uskonveljiemme ja -sisartemme vierailua varten :-D He tulivat ja he musisoivat mielettömän kauniisti, ja koko suku myönsi että kylläpäs tuli kaikille hyvä olla.

14 päivän seremonioitten näin päätyttyä Dharmapati pääsi taas elämään normaalia loma-elämää. Se on tarkoittanut sitä että kaikki suvun lapset, jotka häneen ehtivät kiintyä joko heinäkuisen visiittimme tai näitten hautajaishulinoitten johdosta, ovat seuranneet häntä kuin hai laivaa ja pyytäneet että kiva setä veisi heitä sinne, tänne ja tuonne ja pelaisi heidän kanssaan pelejä. Tämän kerhon pyörittämisen ohella hän on hoitanut isänsä kuolemaan liittyvää byrokraattista paperisotaa, hakenut äidilleen passia jotta tämä voi matkustaa luoksemme sekä pannut kotitalon myyntiin. Mã viihtyisi paremmin omien siskojensa lähellä kuin tuossa monien muistojen talossa miesvainaansa suvun mailla. Ostajaehdokkaita on jo käynytkin taloa katsomassa, ja kiinteistövälittäjä on ottanut sen listoilleen.

Niin että tekemistä on patriarkan kuolemassa tosiaan riittänyt miehelleni viideksi viikoksi. Hän kuitenkin palaa syliini sunnuntaina, ja heti maanantaina hän liittyy jo alkaneelle suomen kielen intensiivikurssille :-) Laiskat päivät ovat ohi.