koppakuoriainen-normal.jpg

Olen itkenyt helppoudesta. Siitä onnesta, että tämän koppiksen isä ja isosiskot ovat umpirakastuneet uuteen perheenjäseneen ja kilpailevat siitä, kuka pääsee häntä eniten hoitamaan.

  • Ilmapiiri on ihana vauvakodissa, missä vauvanhoitoa pidetään etuoikeutena eikä omat touhut estävänä rasitteena!
  • Äiti saa tarpeeksi aikaa muillekin puuhille kun apukäsiä on toistaiseksi tarjolla enemmän kuin vauvanhoitohommia.
  • Vauva on niin suloinen, sievä, lumoava, että kuitenkin riemuitsen kun saan olla päivät pitkät hänen kanssaan yksin ja pitää hänet lähelläni - juuri nyt hän nukkuu masullaan mytyssä jalat sammakkoasennossa rintakehäni päällä ja minä röhnötän työtuolillani takakenossa.
  • Vauvoja on vain yksi. Ehdin ihan oikeasti tarkkailla hänen tarpeitaan enkä vain suoriutua kuten viimeksi.
  • Toistaiseksi Dharmapati on muuttanut pois makkarista saadakseen tarpeeksi unta, hän voi pitää isyyslomansa vasta myöhemmin, mutta sekin vain alleviivaa sitä miten koko talo puhaltaa yhteen hiileen, tekee kaiken vauvan parhaaksi. Meillä on Lootuksen kanssa helpompaa hoidella yösyöttöjä pikku makkarissa ja välillä keittiössä kun ei tarvitse huolehtia toisten unen saamisesta. Minusta on myös ihanaa kun tiedän ettei mieheni vaadi tai toivo naisenruumiiltani muuta kuin äitiiyttä, saa rauhassa toipua jälkivuodoista ja potea jälkisupistuskipuja.
  • Yhtenä rintamana nauraen vastaamme yhden jos toisenkin puolen suvuilta saamaamme kritiikkiin valintojamme (mm. nimi- ja nukkumajärjestelyvalintoja) kohtaan ja pidämme päämme. Krishnassa.
  • Dharmapati hehkuu sellaista isyyden onnea ja elämisen riemua ettei ole itsekään uskoa omia silmiään. Lootuksen syntymä on vavisuttanut häntä ihmisenä niin järeästi ettei sitä voi liioitella. Hänen työstressinsäkin on kuin pois lakaistu. Hän on, miten sen nyt sanoisi, kuin paikkansa löytänyt.

 

Olen itkenyt vaikeudesta. Siitä epäonnistumisen tuskasta, että nännini kirjaimellisesti vuotavat verta, enkä siksi kestä imettää niin paljon kuin täysimetys vaatisi. Häpeän syvästi muistaessani millaisella tuomitsevalla asenteella olen salaa mielessäni ajatellut kaikkia niitä äitejä, jotka eivät edes yritä seurata YK:n suositusta imettää vauvaa ainakin vuoden verran. Koska itse pidän sitä dharmamani, tiedän kyllä jatkavani, itkeväni, imettäväni vaikka nännit verillä, mutta poissa on halu tuomita ne äidit jotka eivät jaksakaan.

  • Lootuksella on ollut ekasta elinpäivästä asti nälkä, kova nälkä. Niin hirmuisella imulla hän minua ahmii ja usein pian ahmittuaankin kitisee että vieläkin on nälkä, aukoo suutaan kuin epätoivoinen linnunpoikanen, ahmii sormiaan...
  • Lähes kaikissa äidinmaidonkorvikkeissa on suureksi järkytykseksemme kalaöljyä. Ihan absurdin älytöntä! Onneksi Prismasta saa (kallista) vegeillekin sopivaa luomukorviketta. Korviketta saatuaan vauva aina nukahtaa tyytyväiseen, syvään uneen. Samaan aikaan kun olen siitä onnellinen, tunnen itseni niin luuseriksi.
  • Parun myös kaikkien niiden entisaikojen ja nykypäivän kolmannen maailman äitien puolesta, joiden ulottuvilla ei ole korvikkeen tapaista helpotusta. Ja aivan erityisesti parun spinaalipuudutukseen lopulta synnyttäessäni sorruttuani ilman kipulääkkeitä synnyttämään pakotettujen naisten puolesta... Normaalimittaisen synnytyksen kipuja ekaa kertaa koettuani (kaksosraskaushan päättyi nopeaan syöksysynnytykseen, sattuihan sekin, mutta ei samassa mittakaavassa) en enää ymmärrä, miten synnytys ilman nykyajan helpotuksia voi olla inhimillisesti edes mahdollista!
  • Olin viittä vaille parantunut flunssastani kun synnytys alkoi, kurkku vain oli kipeä synnärillä ma-ke. Nyt sekin on poissa, mutta tilalla on yskä. On hirveää saada yskänpuuska kesken imetyksen tai herätä yskään oma vauva kainalossa. Pelottaa ettei pieni vain saa tartuntaa, enkä kuitenkaan voi tehdä hänen suojelemisekseen mitään muuta kuin toivoa ja rukoilla, niin täysin riippuvainen on vasta maanantaina syntynyt minusta vielä.
  • Kroonisesti univajeisena sitä tekee enemmän virheitä ja ajattelee turhan usein turhan negatiivisesti. Meditointi sun muut päivittäiset hengelliset rutiinit eivät ole helppoja hoitaa. Onneksi Krishna ei ole nipo. Luotan siihen että pysyn henkisellä polullani jos pidän kiinni edes yhdestä, nimittäin puolen tunnin päivittäisestä meditaatiosta, vaikken mitään muuta ehtisikään ja jaksaisikaan. Viime yönä keksin lukea guruni kirjaa imettäessäni ja Bhagavad Gita irrotti mieleni tunnin kestäneen imetyssession kivuista.

 

Olen itkenyt liikutuksesta. Liikutuksen kyyneleet tulevat salaman lailla yleensä kun luen jotain. Esimerkiksi sairaalan kotiinlähtöpapereita: tuntui niin valtavalta tunnustukselta lukea lause "Osastolla hoiti vauvaansa hellästi ja kokeneesti" että parahdin itkuun. Ja kun lapsuudenystävättäreni äiti lähetti meille onnittelukortit, kaksosille omansa, ja siinä luki kahden isosiskon olevan vauvalle mitä suurin onni, vollotin jälleen, koska se on niiiin totta. Ihan kohta kymmenvuotiaat, pikkusiskoaan palvovat kaksoset ovat maailman parhaita sisaruksia! Kun Anandi sanoi että olisipa kivaa jos koti, johon Lootuksen toimme, olisi palatsi, minä sanoin että ei tämä vauva palatsia kaipaa vaan on varmasti aivan täysin onnellinen kun hänellä on tuollaiset siskot.

Kaikista pahin kyynelkanavien liikuttaja on kuitenkin ollut tämä biisi, kaksosten suosikki-Suomi-euroviisu, joka yhtäkkiä on tullut ihon alle, meidän biisiksi. Sanoitus tuntuu kuvailevan niin täydellisesti perhe-elämämme myllertänyttä rakkauden tunnetta ja sitäkin miten yritämme kasvattaa lapsemme Krishnalle kaoottisessa maailmassa. Biisi alkoi yhtäkkiä noin vaan soida päässäni synnytyssairaalassa, kun mietin mauritiuslaisen horoskoopin Lootukselle etunimen alkukirjaimeksi rapsauttamaa kirjainta V. Tyttäremme kutsumanimi, virallinen ensimmäinen etunimi, on ja pysyy hindulaisena eikä se ala V:llä, mutta tästä videosta saatte arvoisat lukijat nyt selville vauvamme toisen, suomalaisen nimen :-) Se löytyy myös Kalevalasta ja tuo mieleen tulenlieskat ja nuoret oksat:

Diggailemani laulajatar oli muuten itsekin tuore pienen vauvan äiti esittäessään tämän Brysselin Euroviisuissa 1987! Hän ei uskonut voittavansa Suomen karsintaa ja lähti siksi biisinikkari Petri Laaksosen painostuksesta mukaan kilpaan elämäntilanteestaan huolimatta, ja kuinkas kävikään!

Toivottavasti Lootus antaa anteeksi että äiti hoilaa tätä biisiä epävireisesti käheällä kurkulla kyyneleet silmissä hänen pienten korviensa juuressa... Unenlahjat ovat pienellä uskomattomat!