Lord-Shiva-normal.jpg

On yksi asia jota en siedä missään uskonnossa. En myöskään omassani. Koska tämä asia ei edes tuntuisi istuvan hindulaisuuteen sitten ollenkaan, sisäelimeni menevät solmuun, kun kuitenkin joskus kuulen uskonveljieni tai -sisarteni siihen syyllistyvän.

Eilen illalla tämä tapahtui krishnalaisten järjestämässä Shivan yö -juhlassa. Shivan näette yläkuvassa, hänet tunnistaa hänelle ominaisista pukineista eli kuusta ohimolla, taljasta, vaakaviivoista otsalla ja kolmikärjestä. Paikalle tuli kolme kertaa odotettua enemmän väkeä, ja valtaosa heistä näytti olevan intialaisia Shivan palvojia. 

Heidät palkittiin luennolla, jonka tarkoitus oli osoittaa, että Shiva on Vishnua alempi ja että näin ollen on höpsöä tai suorastaan loukkaavaa antautua Shivalle. Asiaa todisteltiin veedisin sivistyssanoin, viittauksin ja paikannimin, jotka eivät luultavasti auenneet kuin murto-osalle yleisöstä. Onneksi se, jonka tehtävä oli tulkata luento englanniksi, jätti diplomaattisesti osan kääntämättä. Luennon parasta ja yleisöystävällisintä antia olivat kaksi kertomusta Shivan ja Krishnan kohtaamisista. Valitettavasti tarinankerronta jäi shivanpalvontainnon lannistamiseen tähdänneiden todistelujen varjoon - ja tarinatkin oli valittu niin että ne kertoivat ennen kaikkea Krishnan asemasta.

Vilkaisin miesten joukossa istuvaa Dharmapatia. Räjähdin hihitykseen. Dharmapati torkkui!

(Hindutemppeleissä naiset istuvat pääsääntöisesti yhtäällä ja miehet toisaalla, koska tarkoitus olisi ajatella Jumalaa eikä kaikkea sitä mikä juhlaan laittautuneessa vastakkaisessa sukupuolessa viehättää.)

Asia jota en voi sietää on siis väittämä "oikeasti Jumala on meidän ja muitten pitää alkaa tehdä niin kuin me Jumalan luokse päästäkseen".

Luento, jumalanpalveluksen kohokohta, voi olla huippukiinnostava ja innostava houkutin, jolla vedetään paikalle kokoontuneet uudet tulijat takaisin yhä uusiin jumalanpalveluksiin. Tai sitten jotain ihan muuta. En arvostele mielelläni muita hyvää tarkoittavia uskovaisia, mutta vakuuttuneena siitä että tässä mennään Jumalan viisauden levittämisen kanssa pahasti takapakkia, huokaisen ja puhun. Taidan tosin puhua seinille, koska mielipidettäni ei noissa piireissä otettane huomioon, ellen elä kuin pyhimys ja opiskele muodollisestikin veedistä filosofiaa, vieläpä noiden piirien suosittelemalla tavalla. No. Dharmapati aina tolkuttaa että, temppeliin mennään ensisijaisesti ylistämään Krishnaa, eikä silloin pitäisi olla väliä, mitä ihmiset siellä tekevät tai jättävät tekemättä.

Onneksi juhla-aterian riittämättömyys 2/3 paikallaolijoista soi meille oivallisen jalonoloisen tilaisuuden lähteä livohkaan kesken juhlan. Matkaamme lähti myös Pikkusisar (sillä nimellähän kutsuin häntä blogissa viime vuonna kun hän asui meillä pari kuukautta), joka oli tullut Shivratriin oikein lehtiön kanssa, koska temppeliluennoista pääsee yleensä poimimaan niin loistavia elämänohjeita. Nyt lehtiön lehdet jäivät kovin tyhjiksi. Dharmapati onneksi korjasi meille kokattuaan epäkohdan pitämällä meille illan pimetessä yksityisluennon, joka vastasi Pikkusisaren kysymykseen "välittääkö Jumala oikeasti vai onko tämä vain väittämä jolla lohdutetaan onnettomia".

Rakastan Krishnaa ja olen itsekin sitä mieltä että Vishnu on paras ja ylhäisin ja Hänen seuraamisensa ihmiselle varmin onnen tae. Silti en menisi inttämään tätä toiselle hindulle, joka tuntee vetoa juuri Shivaan ja on valinnut seurata tätä. Niin kuin en myöskään menisi selittämään hartaalle muslimille että palvo sinäkin Krishnaa vaan. Kristityille on tullut joskus kuittailtua ihan vaan siitä syystä että jotkut kristityt ovat niin vimmatun innostuneita käännyttämään minua juuri tuossa "oikeasti Jumala on meidän" -hengessä. Silloin minun tekee mieli ihan piruuttani kertoa heille, miksi en halua olla kristitty vaan krishnalainen, ja kiusata heitä kristinuskon teologisilla ongelmilla.

umashivaganeshkartikeya-normal.jpg

Minun guruni Eknath Easwarankin rakastaa Krishnaa, mutta hänelle on aika yhdentekevää, ajattelevatko hänen oppilaansa Jumalaa juuri Krishnana. Easwaran näkee erilaisuuden rikkautena: kun eri uskontojen pyhimykset puhuvat samasta asiasta eri vertauksin, kaikilla meillä on viisi kertaa enemmän neuvoja, joista ammentaa omalla matkallamme! Perinne ja jo perille päässeitten ohjeet ovat kyllä elintärkeitä. Ei kukaan ihan yksin voi pitkälle edetä, koska omien mielihalujen ääni ja totuus menevät sekaisin, jos kulkijalta puuttuu nöyryyttä kuunnella kokeneiden oppaiden reittiohjeita ja itsekuria luopua turhasta painolastista. Olisi kuitenkin omien silmien puhkomista sulkea silmänsä siltä, että niitä perille päässeitä on muissakin uskonnoissa ja uskonhaaroissa kuin siinä mikä itsestä tuntuu omimmalta.

Guruni opettaa, että Jumala on niin suloinen, että on ilmestynyt lukemattomissa hahmoissa. Bhagavad Gitassakin todetaan, että mitä tahansa palvonnanarvoista kohtaamme, se on Hänen läsnäoloaan. Rakkaudesta meihin ja erilaisuutemme hyväksyen Hän menee siihen hahmoon missä Häntä palvotaan, ja vetää sitä kautta luokseen, vaikkapa Ganeshin tai Hanumanin kautta, tai gurun hahmon kautta. Hän voi olla myös hahmoton, kuten Allah. Nyt siis puhumme Jumalasta isolla Jiillä. Kuten Bhagavad Gitassakin tunnustetaan, suurin osa ihmisistä ei halua luoda henkilökohtaista suhdetta Itse Jumalaan, vaan he haluavat hengellisillä toimillaan saada jotakin itselleen. Silloin voi palvoa pikkujumalia, esi-isiä tai vaikkapa mahtimiehiä.

Miksi minun siis pitäisi mennä tyrkyttämään oman onneni reseptiä sille, jolla sisäinen rauha jo on, tai joka ei tunne sellaista kaipaavansa? En keksi muuta syytä kuin että jos minulla olisi uskonlahko pyöritettävänä, se voisi pulskemmin, jos kaikki imisivät sisäisen rauhansa juuri sen sisältä ja olisivat kaikesta samaa mieltä - ja jos seurakunnan vaatimusten seuraaminen olisi välillä aika vaikeaa, saisin toki tukea omille ponnisteluilleni, jos ajattelisin, että tämä on ainoa tie Jumalan luo. Ja jos vilpittömästi uskoisin niin, kantaisin varmasti aitoa huolta kaikkien toisuskoisten pelastumisesta ja tuntisin tarvetta kertoa heille miten väärässä he ovat.

Varmaankin juuri näistä syistä uskonto kuin uskonto yrittää ajoittain omia Jumalan ja totuuden vain itselleen.