Olen oikein kiitollinen suomalaisille iskelmäsanoittajille. He tukevat minua oivallisesti kasvatustyössäni. Heidän ansiostaan minun ei tarvitse paasata ja saarnata. Minun tarvitsee vain avata radio ja kuunnella lasten kanssa korvat höröllä.

Mikä muu opettaisikaan mihin moraalisia rajoituksia tarvitaan paremmin kuin kappale, jonka kertomassa tarinassa nainen parkuu maailmanlopun tunnelmissa "katoamaan en tätä petosta saa / tätä mä en voi enää uneksi muuttaa / tämä on totta, tämä on totta, tämä on totta..." petettyään miestään. Tai varoittaisi liiallisesta hyväuskoisuudesta ja rajojen rikkomisesta jonkun mieliksi niin kuin "Kun me erottiin / sä laitoit minut nettiin / joku Ilpo mua katselee / ja itseään koskettelee". Vihaiset erobiisit opettavat karman laista kuin paraskin tuomiopäivän pasuuna: Ja nähdä saat / sen tänään teen / sut ulos heitän vaikka kylmään talvipakkaseen / ei auta oveen koputtaa / et enää tänne tulla saa / mä säästän rakkauteni varten jotain paljon parempaa".

Ylivoimaisesti monipäisimmän rodun suomalaisessa iskelmämaailmassa muodostavat kuitenkin kappaleet, joissa ihmiset parkuvat pieleen menneitä parisuhteitaan "Myrsky repii puita / taivas salamoi / myrsky samanlainen sydämessäin soi" -hengessä. Joissain paneudutaan syihinkin: "En tahdo olla naurun aihe / tyttöporukoiden / kun te istutte ilkamoiden / ja muistelette kundeja / joiden kohtaloksi koitui / lähteä jo huonon pukeutumisenkin tähden". Kuulostaa Cosmopolitania pyhänä kirjanaan pitävältä tyttöporukalta, joka metsästää alfaurokseksi kutsuttua rikasta ja vaikutusvaltaista miestä ja pitää sitä oikeaa odotellessaan kivaa saatavilla olevien kaksilahkeisten kanssa. Vaan osaavat ne miehetkin, samalla asenteella. "En ole pyhimys, en paholainen / sattui tielleni vain viimeinkin se nainen / jonka kanssa voisi retki / olla enemmän kuin hetki / jos vain riittää uskallusta." Viimeinkin? Nautinnollisia hetkiretkiä lienee ollut paljon, tavallisen naisen tehtävä lienee tuon maailmankatsomuksen mukaan tarjota miehelle sellaisia. "Vain elämää, ei sen enempää, on kaikki tää, koita ymmärtää", onneksi meidän hindujen ei kuitenkaan tarvitse.

Tämä ei ole yritys tuomita valtaosaa kansakunnasta radion äärellä (tuomita voi itsensä jos toisia tuomitsevat ajatukset luikahtavat mieleen). Radion äärellä voi kuitenkin oppia tuntemaan syvää myötätuntoa ja muistaa, miten hyvin nuo laulut sopivat omiin ja tuttavien kokemuksiin, emotionaaliseen stressiin, ahdistukseen ja turvattomuuteen, joita nyky-Suomen pariutumiskulttuuri lietsoo. Kaikille uskonnoille yhteinen jumalallinen parisuhteilumoraaliohjeistus, jonka voisi yksinkertaisesti kiteyttää sanaan SITOUDU, ei ole mikään ylhäältä annettu komento ihmisten kiusaamiseksi, vaan esitys mahdollisimman vähän kurjuutta poikivasta käytöksestä.

Kuten Yölintu osuvasti hoilaa, sitoutuminen vaatisi tosiaankin uskallusta. Rohkeutta kyseenalaistaa ja ylittää oma levottomuus ja impulsiivisuus ja keskittyä toiseen silloinkin kun mieli tekisi jotain ihan muuta. Ja levottomuus on taattu jollei suhtaudu mielihaluihinsa kuten Herran laulussa ehdotetaan: "Alati tyyni meri ottaa kuohumatta vastaan itseensä virtaavat joet. Rauhan saavat ne, jotka suhtautuvat tällä tavalla aistiärsykkeisiin, eivät ne, jotka näitä ärsykkeitä himoitsevat". Kun pientä pipiä tökkii, se kasvaa isoksi. Himojaan voi voimistaa vellomalla niissä, pyörittelemällä niitä mielensä valkokankaalla.

Käläkäläkälä, tätä keskustelua on kyllä paljon hauskempaa käydä radion äärellä lastensa kanssa kuin kirjoittaa se monologina blogiin :-) Surullista on, jos keskustelulle ei ole pohjaa, vaan tässä on kaikki. Jos ihminen poimii enemmän tai vähemmän tietoisesti elämänohjeensa ja toimintamallinsa iskelmistä ja TV-sarjoista kuurona ja sokeana henkiselle katsanto- ja kuulentokannalle. Varsinkin nuoriso ihailee ja seuraa julkkiksia, vaikka julkkisten elämä olisi kuinka solmussa. Jos radion, telkkarin, lehdistön ja netin viihdetarjonta tosiaankin on kaikki mistä pieni ihminen virikkeitä ottaa, seuraa vääjäämättä johtopäätös: "Niin pienen hetken rakkaus on lumivalkoinen / puhdas niin kuin hanki helmikuisten aamujen / voi kunpa joskus kauemmin sen loisto kestää vois / vaan illan tullen katoaa ja tummuu aina pois". Paremmasta ei tiedetä, "Suoraan sanottuna suurin piirtein sellaista elämä on", ihmiset ajattelevat ja ajelehtivat avuttomina elämän kuohuissa hyväksyen sen mitä ei tarvitsisi hyväksyä. Esimerkiksi. Rakkauden ei tarvitse kuolla. Se kuolee vain, kun osapuolet eivät tosissaan yritä asettaa toista itsensä edelle, vaan hymähtävät "haudot vain harhaa / mä sulle luvannut en ruusutarhaa / tai aurinko laivaa / kun sitä mietit on se turhaa vaivaa".

Minullakin on ollut epäilyksen hetkeni uskossani. Sitten eräänä päivänä tajusin, että minun yksinkertaisesti kannattaa olla uskossa ja seurata uskonnollisia periaatteita, koska sekä ruumiini että varsinkin mieleni voi silloin paremmin. Jumalan ja gurujen ohjeita seuraamana ennaltaehkäisee paljon suuria suruja, eivätkä suuretkaan vastoinkäymiset tunnu ylitsepääsemättömiltä kun uskoo huomiseen.

Jos tämä unohtuu, minun ei tarvitse kuin avata iskelmiä soittava radiokanava.