murhakolmonen-normal.jpg

Yöunieni ekalla puoliskolla näin painajaisia ansaan jääneestä hyökkäävästä intialaisnaisesta, ja toisen puoliskon aikana se tytär, josta eilen niin paljon kirjoitin, oli puolestaan jäänyt ansaan.

Eli jo nyt on kumma etten minä opi: jännittäviä elokuvia ei pidä katsoa eikä mitään muutakaan mieltä kuohuttavaa pohdiskella illan kahtena viimeisenä valveillaolotuntina! Gurunikin on tätä hokenut hokemistaan. Hyvin olenkin tätä neuvoa viime vuodet totellut, ja totteleminen on ollut olennainen osa sitä että olen saanut ADHD-pääni haltuuni. Vaan heti tuli takkiin kun annoin miehen puhua minut ympäri, hän kun on niiiin odottanut tavallista piinallisemmista psykologisista juonikuvioistaan tunnetun Murder-sarjan uusinta filmiä, eikä malttanut olla katsomatta heti kun sen sai.

Eilisillan jännittävä elokuva siis oli, lasten poissaolon (kolmen yön isänkotiputken alkamisen) mahdollistamana, Murder 3. Bollywood-elokuva tältä vuodelta. Nykyajan Mumbain seudulle sijoittuvan Murder 3:n laulukohtaukset ovat tylsyydessään täyttä roskaa (mikä on hyvin valitettavaa sillä esim. vielä Murder 1 sisälsi tosi hyviä biisejä), eikä henkilöhahmojen käytöksessä tai olemuksessa ole mitään intialaista; intialaisinta filmissä taitaa olla viidakon keskellä jököttävä valtava talo, johon he muuttavat asumaan. Sen ovat rakentaneet itsenäisyystaistelijoita pelänneet britit. Tällä yksityiskohdalla on juonen kannalta merkitystä. Tärkein sivuhahmokin on vanha, kauan Intiassa asunut englantilainen nainen.

Juoni onkin tämän jännitysfilmin aivan parasta antia. Se kävi sen verran omintakeiseksi ja mahannipukoita kourivaksi, että annan Murder 3:lle anteeksi sen muut puutteet. Katseluelämystä tavallaan jopa helpotti se, etten henkilökohtaisesti löytänyt juuri mitään samaistumispintaa leffan kahdesta sankarittaresta, joitten elämänarvot, päämäärät ja ajankäyttötavat tuntuvat tällaisesta hihhulista tyhjänpäiväisiltä tai suorastaan itsetuhoisilta... vaikka juuri sellaisiahan naiset Cosmopolitan-lehdistään oppivat ja omaksuvat. Kun en sydänystävystynyt sankarittarien kanssa, kestin katsoa heidän kyyneleitään itkemättä itse.

Loppuratkaisu jää juuri sopivan paljon auki, paukuttamaan ja järisyttämään kiusallisesti katsojan omia oikean ja väärän tajun tärykalvoja.

murder3-normal.jpg

Juonta ja koko leffaa vetävät aivan ehdottomasti eteenpäin nimenomaan naiset, Aditi Rao Hydarin esittämä Roshni (kuvassa oikealla) ja pakistanilaisen Sara Lorenin esittämä Nisha (vasemmalla). Miespääosassa poseeraavan Randeep Hoodan tehtävä on olla objekti, stereotypia siitä mitä Cosmo-tytöt joistain minulle niin kovin käsittämättömistä syistä haluavat. Murder-sarjan ja kenties ohjaaja Vishesh Bhattin yleiseenkin tyyliin kuuluvasti leffassa on Bollywoodin mittakaavassa runsaasti varsin rohkeaa lemmenkohtausmateriaalia.

Plussan puolelle leffa jää kuitenkin siksikin, että nostamalla räikeän avoimesti pöydälle modernien naisten tekemiset ja motiivit se tekee moraalisen teon, ainakin, jos katsoja pitää aivonsa päällä. Toivottavasti mahdollisimman moni nuori nainen harkitsee tämän leffan nähtyään uudemman kerran, haluaako olla Cosmo-tyttö - vai olisikohan sillä, mitä leffasta puuttui, eli ikivanhalla intialaisella arvomaailmalla, sittenkin enemmän tarjottavaa.