Mamumies päästelee suustaan yhtä hyviä ja mielenkiintoisia kysymyksiä kuin lapsetkin. Esmes. Tänä aamuna hän ihmetteli, miksi suomalaiset ovat niin masentuneita viikonlopun jäljiltä, vaikka puolet suomalaisista on ruotsalaisia.

(Meitähän masentaa tänään maanantaina 20.5.2013 siis se, että Kristan pistepotti Euroviisuissa jäi niin laihaksi, ja se, että ruotsalaiset voittivat jääkiekon MM-kisat - ja kaiketi tietysti sekin että Suomi tuli lätkässä "vasta" neljänneksi.)

Vastasin pahan tapani mukaisesti jälleen niin pitkällä esitelmällä, että herran mielenkiinto jo herpaantui: puolet suomalaisista ei ole ruotsalaisia, vaan 1/10 suomalaisista on suomenruotsalaisia, ja suomenruotsalaiset identifioivat itsensä suomalaisiksi ja kannattavat erilaisissa kisoissa Suomea. Suomenruotsalaisten esiintymistiheys kaveripiirissä / työympyröissäni on vain luonut mieheni mielessä illuusion heidän runsaslukuisuudestaan. Sitten luennoin siitä miten suomenruotsalaisuuden juuret ovat usein historiallisissa olosuhteissa kun meidän suomenkielisten esivanhemmat joutuivat vaihtamaan kieltä edetäkseen yhteiskunnassa jne. jne. ennen kuin pääsin asiaan eli että jokainen häviö missä tahansa lajissa Ruotsille tai Venäjälle avaa historian saatossa vieraan vallan sorron alla ja sodissa saamiamme haavoja.

Meillä oli yliaktiivinen ja todella liikunnallinen viikonloppu. Viisuhuuman ja lätkäntuijotuksen ohella meillä oli tanssikoulumme kevätjuhlapäivä. Lapset esiintyivät kahdessa eri paikassa, joihin, joitten välillä ja joista pyöräilimme. Minäkin jouduin esittelemään kathak-ryhmäni mukana mitä olin syksyn ja kevään aikana oppinut. Se meni paremmin kuin pelkäsin ja mieheni oli oikein otettu kun oli etukäteishermoiluni perusteella varmaan odottanut katastrofia. Hän tsuumaili minua videokameralla tanssiessani ja on kiusannut minua näyttämällä otoksiaan jo moneen kertaan niin että olen päässyt nolostelemaan mokiani moneen kertaan. Hassua muuten miten lällyhelpolta kathak näyttääkään katsomosta käsin, kun oikeasti monien monituisten kuukausien treenien jälkeen koin osaavani esittämämme tanssin edes jotenkuten vasta pari kolme viikkoa sitten ja vielä lauantaiaamunakin jotkut kohdat siinä tuottivat tuskaista epäselvyyttä!

En todellakaan kiduta teitä meillä aloittelijoilla vaan nöyrryn lapsen edessä:

http://www.youtube.com/watch?v=SeO-dptwMKU

Tässä tanssissa pieni Krishna voittaa Kaliya-vesikäärmeen.

Kathak on pohjoisintialainen perinnetanssi, jota on käytetty erityisesti uskonnollisten kertomusten visualisointiin. Siksipä kurssille (plus ystäväpiirin painostuksesta) lähdinkin kun uuden miehen muutto meille tämän mahdollisti. Yksinhuoltajathan eivät harrasta iltaisin mitään missä lapset eivät voi olla mukana. Tuntui mielekkäältä kokeilla sellaista urheilulajia jossa hien saa pintaan edes jotakuinkin hengellisissä merkeissä. Lauantaina esittämässämme tanssissakin imitoitiin sekä Shivaa että Krishnaa!

Tanssin hienous on auennut minulle vasta kokeiltuani sitä itse. Kathak vaatii rytmitajua ja matikkapäätäkin, sen verran paljon siinä pitää laskea askelkuvioita. Käsillä pääsee tekemään viehkoja liikkeitä, jotka eivät minun kourillani (miesten kokoa) kyllä kovin sieviltä näytä. Hauskinta ovat minun mielestäni olleet piruetit, vaikkakin piruettisessioitten jälkeen pääni on aina aivan pyörällä. Tämä kaikki osoittautui niin vaikeaksi alkeistasollakin, että mieleni teki monta kertaa lopettaa koko harrastus, ja vain kaverit samassa ryhmässä pitivät minut siellä... kunnes kevättalvella aloin äkkiä tuntea osaavani jotain ja oppimisvauhti rupesi yllättäen kiihtymään.

Alkuperäinen tarkoituskin tuli hyvin täytettyä. Kathakissa tulee nimittäin äkkiä hiki pintaan, se on todellakin liikuntaa koko keholle! Uusi alkeiskurssi alkaa tanssikoulussamme Helsingissä ensi syksynä.

Liikuntaa saimme myös eilen, myöhäisen herätyksen jälkeen (äääh, kaikki tuntuu aina olevan niin väärin päin jos en herää kauan ennen muita!) lapset viettivät koko päivän pihalla, toin lounaankin sinne. Itsekin pelasin mölkkyä ja tervapataa heidän, Dharmapatin ja naapureitten kanssa ja hän vielä kaverustui 12-vuotiaan poikanaapurinkin kanssa jalkapallon merkeissä. 

Niinkin pääsi vielä kaikessa viikonloppukiireessä käymään, että lasten pyörän lukon avain katkesi sen sisälle. Kumpikin pyörä jäi perjantai-iltana samaan lukkoon kahlittuna kirjaston eteen toiseen kaupunginosaan. Esityspäivän aamuna, kun pyöriä kaikkein kipeimmin tarvitsimme, ei auttanut kuin mennä murtovarkaisiin omien pyörien kimppuun. Työkaluna vasara. Ei onnannut. Dharmapati sai vain paukutetuksi muoviosat lukosta rikki, mutta lukko pysyi sitkeästi lukossa ja muovikuoren alta paljastui tiukka letti metallilankoja. Hän ei kehdannut paukutella kauemmin kun herätimme jo valmiiksi aivan liikaa huomiota, joten hän lähti etsimään rautakauppaa ja parempia työkaluja. Onneksi silloin kuusikymppinen ohikulkija, teknikko kuulemma, tuli kyselemään että mitä me oikein puuhailimme. Nähtyään lukon katkenneen avaimen toisen pään (onneksi meillä oli se todisteena kunniallisesta kansalaisuudesta!) hän keksi paukuttaa niitä metallilankoja vasaran väärällä päällä, sillä millä yleensä vedellään nauloja irti. Yksi toisensa jälkeen hän sai ne nakuteltua poikki ja pyörät vapautuivat taas käyttöön!