Mitä tarjota ensiavuksi onnettomalle ihmiselle, joka haluaisi kuollakseen löytää Jumalan, muttei tiedä mistä aloittaa? Joka haluaisi kokea sen että kun ottaa pari askelta Jumalaa kohti, Jumala harppoo riemuissaan parikymmentä vastaan - mutta ei voi, koska ei tiedä, missä suunnassa Jumala on, minne päin kannattaisi lähteä tepsuttamaan?

Itse olen pähkäilyissäni tullut siihen johtopäätökseen, että nuo kaksi ensimmäistä ensiapuaskelta ovat ajan raivaaminen, sekä selän kääntäminen synneille.

Synti on yksinkertaisesti vahingoittamista, itsen ja toisten. Yksityiskohdat voivatkin sitten olla monimutkaisia, moni esimerkiksi vahingoittaa toisia passiivisella kiltteydellä antamalla heidän tehdä haitallisia asioita. Joka tapauksessa syntiä on eittämättä toisten elävien olentojen taikka oman ruumiin ja mielen satuttaminen sellaisista päivänvaloa kestämättömistä motiiveista kuin itsekkyys, pelko, välinpitämättömyys tai ymmärtämättömyys. Oman ruumiin ja mielen pitäminen hyvässä hapessa on aivan velvollisuutemme, sillä tarkalleen ottaen ne eivät ole omiamme. Nekin ovat Jumalan omaisuutta ja meillä vain vuokralla. Ruumis on vuokra-auto, kulkuneuvo. Mieli on vuokravalkokangas, eikä Jumalaa oikein huvita oleilla siellä missä ohjelmistossa on enimmäkseen törkyä.

Kun ihminen katuu aidosti ja päättää vakaasti kamppailla kaikin voimin syntiä vastaan, kun hän yrittää kaikin voimin oppia virheistään ettei niitä enää toistaisi, Jumala ennen pitkää sieppaa karman taakan. Hän antaa suurimmatkin synnit anteeksi.

Tämä askel liikuttaa kuitenkin vasta yhtä jalkaa. Toinenkin askel on otettava. Sillä ystävystyäksemme keneen tahansa meidän on jaettava aikamme uuden ystävämme kanssa. "Jumala ei piittaa minusta" huudetaan siellä missä ei piitata Jumalasta, ajan tasolla. Kaiken hyvän lähteelle on löydettävä tilaa pulputa. Puoli tuntia päivässä, yksi neljäskymmeneskahdeksasosa vuorokaudesta, liikenee varmasti alkajaisiksi kiireisimmältäkin ihmiseltä, jos halu löytää Jumala on aito. Sen puolituntisen voi täyttää rukouksella, meditaatiolla, pyhän kirjallisuuden lukemisella, Jumalan nimen toistolla. Tärkeintä on, että tästä pitää kiinni silloinkin kun ei hotsittaisi, silloinkin kun muut ihmiset eivät ymmärrä moista vetäytymistä.

Nämä kaksi askelta mullistavat elämän jo niin perusteellisesti, että sitä jo onnistuu kompuroimaan tukevasti jaloilleen ja pystyy tunnistamaan suunnan, johon edetä. Jalat tukevat toisiaan. Aika Jumalan kanssa lataa meidät voimalla, se kasvattaa meille muskelit, joilla synnit voi kitkeä juurineen pois minuutemme maaperästä. Ahkerointi hyvän ja pahan yrttimaalla on suloisempaa kuin Taivaan manna Jumalan kielellä, se houkuttelee Hänet aina vain lähemmäs ja väkevämmin läsnäolevaksi, kunnes ihminen huomaa, että Herran läsnäolo alkaa olla sääntö eikä poikkeus.

Ja kun kaikki synnit jonakin kaukaisena päivänä ovat kokonaan tiessään, jäljelle ei jää kuin todellinen olemuksemme. Sat Cit Ananda. Olemme Jumalan pieniä täydellisen puhtaita osia eikä enää ole kuin Hän.