Juhannuksen tienoilla minulla on lapsesta saakka ollut surumielinen olo. Tiedän, että nyt valoisa aika taas vääjäämättä alkaa lyhentymään ja valo vähentymään, kunnes marras-joulukuussa on jo pimeää kuin haudassa. Talvipäivänseisauksen kohdalla sydämeni vastaavasti notkahtaa jälleen: jee, nyt alkaa vuoden parempi puolisko!
 
Ja jostain syystä tietoisuus tästä saa tammikuun tuntumaan valoisammalta kuin se onkaan, paljon marraskuuta paremmalta siinäkin tapauksessa että lumi on peittänyt Etelä-Suomen jo  marraskuussa. Siis hei! Loogisesti ajateltunahan (lumen valaiseman) marraskuunhan pitäisi olla valoisampaa ja siksi miellyttävämpää aikaa kuin tammikuun, koska tammikuu on lähempänä talvipäivänseisausta eli käännekohtaa kuin marraskuu!

 
Vasta tänä vuonna löysin tälle ilmiölle selityksen - hindulaisesta filosofiasta. Mieheni suku juhlii, muun Mauritiuksen mukana, nimittäin sankranti-nimistä festivaalia 14.1. Kun kysyin, mikä se on, mieheni tuhahti, että siinäpä onkin hyvä esimerkki tapahindulaisesta juhlasta jonka merkitystä ei kukaan tiedä, mutta jota kaikki silti juhlivat! "Kysypä vaikka siskoltani! Hän vastaa varmastikin juhlivansa, koska on sankranti, ja koska sitä on aina ennenkin juhlittu 14.1."
 
Tämän jälkeen mieheni rupesi opiskelemaan ja penkomaan totuutta selville. Hän ei ole tehnyt niin aiemmin, koska hän lakkasi itse jo ajat sitten noteeraamasta sankrantia millään tavalla. Hänhän kyllästyi nuoruudessaan juuri sellaiseen tapahindulaisuuteen, jossa rituaaleja noudatetaan tietämättä miksi, ja niitten jälkeen ihmiset tekevät sitten kumminkin kaikkea mikä uskonnon mukaan on haitallista. Hänestä tuli uskonnoton. Vasta myöhemmin Euroopassa hän löysi sisäisen uskonnollisuuden, hindulaisen filosofian syvän viisauden. Hän luki itse ne pyhät kirjat joihin tapahindut sanovat uskovansa mutta joita ani harva heistä on vilkaissutkaan. Niin, eipä me täällä Suomessa kovin paljon parempia olla. Hoi sinä tätä lukeva kirkon jäsen: oletko sinä ja kuinka moni lähipiirissäsi on oikeasti perehtynyt kristilliseen teologiaan sitten rippikouluaikojen?
 
No niin, sankrantiin. Se ei varsinaisesti suoraan liity Krishnaan, joten Krishnasta Jumalan löytänyt mies ei sen juuriin ennen tätä talvikautta viitsinyt perehtyä. Nyt kun hän kuitenkin aihetta tutkimaan ryhtyi, selvisi, että sankranti on yhtä kuin talvipäivänseisauksen juhla. Kalenteriteknisistä syistä jotkut hindut, kuten Mauritiuksen hindut, juhlivat sitä kuitenkin vasta 14.1. Toisin sanoen he ovat yhdistäneet erään astrologisen merkkipäivän talvipäivänseisauksen mytologiaan ja juhlivat nyt jälkimmäistäkin tuona horoskooppinikkareitten merkittävänä pitämänä päivänä.
 
Talvipäivänseisaus ei ole juhlimisen arvoinen asia vain pelkästään valon takia. Se on sitä myös siksi, että vuoden valoisampi puolisko on yhtä kuin maapallosta huolta pitävien pikkujumalten päivä. Dharman, hyvyyden ja hyväenteisyyden uskotaan silloin vallitsevan paremmin kuin vuoden pimeämmällä puoliskolla, jolloin pikkujumalat eivät ole niin aktiivisia eli kaikenlaiset demonit voivat vapaammin mellastaa. Kaikki isot jutut kannattaakin siis tehdä mieluummin talvipäivänseisauksesta kesäpäivänseisaukseen ulottuvana ajanjaksona kuin sinä toisena.
 
Nyt on esimerkiksi hyvä hetki kuolla ;-) Tekee hyvää kuolla silloin kun valoa on enemmän kuin pimeyttä, siitä saa iloa ja valoa tuonpuoleiseen. Hindut tuntevatkin lukemattomia ihmistapauksia, jotka ovat uhmanneet lääketiedettä kuolemalla sankrantina sinniteltyään hengissä jopa kuukausia, vain koska eivät ole halunneet kuolla vuoden väärällä puoliskolla. Yksi heistä on minun guruni guru, joka oli myös hänen äidinäitinsä. Guruni ei itse julista että kuolemishetkellä olisi merkitystä, mutta hän kunnioittaa suuresti isoäitiään, joka oli lukutaidoton, mutta jokaisen pyhän hindutarinan sisimmän merkityksen sydämessään ymmärtänyt ja sen mukaisesti elänyt pyhimys. Isoäiti pelasi varman päälle valitessaan oman kuolemansa ajankohdan, ja antoi samalla esimerkin mielenlujuudesta niille joiden keskellä oli elänyt ja opettanut. Hänen lääkärinsä piti isoäidin elossa pysymistä sankrantiin asti ihmeenä.


 
Mutta hei! Mauritiuslaiset hinduthan asuvat päiväntasaajan toisella puolella, siis sillä, missä vuoden valoisa ja pimeä puolisko ovat aivan päinvastoin kuin Intiassa ja Suomessa! Eikö olisi loogista, että he juhlisivat sankrantia juhannuksena? kysyin minä ja ajattelin heti perään että niin, eihän tapauskovaisuudessa ole kyse logiikasta vaan asioitten tekemisestä niin kuin ne on aina ennenkin tehty.

Ja löytyihän siihenkin vastaus, mieheltäni ja muinaisintialaisesta tähtitieteestä. Eli pikkujumalten jutskat liittyvät pikemminkin tähtitieteeseen (ja sitä kautta horoskooppeihin) kuin siihen että maapallon pohjoisella puoliskolla sattuu olemaan valoisampaa, ja meidän piskuinen planeettamme ei tähtien äärettömässä mittakaavassa ole niin merkittävä, että sillä olisi merkitystä, missä päin planeettaa sen asukkaat sattuvat sankrantin hetkellä olemaan.