To 10.7. rv 30+1

Lapset ja minä löysimme eilen täydellisen uimapaikan: vain 5 minuutin päässä kotoamme, kauniin vehmasrantaisen joen varrella ja yleensä typötyhjä muista uimareista. Sinne pitikin palata tänään, ja Dharmis tuli uimapatjan kanssa mukaan. Hauskaa oli. Varsinkin kun Dharmis on viime aikoina halunnut olla niin paljon omissa oloissaan tai urheilukentillä miesporukassa. Tulkitsen niin että hän tarvitsee tilaa käsitelläkseen omalla tavallaan isäksi tulemista ja suurta elämänmuutosta. Minähän tässä helpolla pääsen, olenhan jo turtunut vanhemmuuteen.

Vietin hyvin intensiivisesti aikaa kaksosten kanssa siitä asti kun palasivat tiistai-iltana vanhemmiltani siihen asti kun he tänä iltana lähtivät isälleen. Tänään selkäkivut iskivät ilokseni vasta illalla - vai olenko vaan jo niin turtunut etten välitä ja huomaa? Nyt tekisi tässä liikunnallisuuden puuskassa mieli lähteä vaikka Tallinnaan ennen kuin tytöt palaavat, mutta Dharmis saa taas kesävieraan Lontoosta, tällä kertaa kotiimme majoittuvan.

Lootuskin on tehnyt jotain uutta liikunnallisuusennätystä tänään kohdussani. Tai sitten hän on aina liikkunut yhtä paljon, mutta on nyt vasta niin iso että joka potku, isku, kierähdys ja puskenta tuntuu.


Pe 11.7. rv 30+2

Isot lapset ovat isällään ja minä olen työstänyt tai sysinyt eteenpäin mielettömällä draivilla neljän työnantajan artikkeliprojekteja. Yhtäkkiä töitä on niin runsain mitoin ettei paremmasta väliä ja usein vieläpä niin päin että minua on pyydetty please please tekemään ennen kuin jään äitiyslomalle! Kaksi työmatkaakin on jo sovittuna, toiseen tulee menemään koko päivä ja toinen vaatii yöpymistäkin. Tämä kaikki vielä tilanteessa, jossa jo tehdyt työt yksinkin olisivat riittäneet vuokran ja laskujen maksuun ennen äitiyslomaa. Nytpä ei tarvitse kituuttaa niin kuin normaalisti :-) Pelkäänpä vaan että joudun palaamaan verotoimistoon näitten iloisten yllätysten jälkeen, me kun vänksläsimme veroni aika alas kevättalvella kun en osannut ennakoida että näin hyvin aivan yllättäen kävisi keskellä kesää.

Tai että jaksaisin vielä työskennellä näin ahkerasti keskellä kesää.

Selkää vihloo koko työpäivän tiukan istumisen jäljiltä, toisaalta nautin työstäni niin että kipu on työntynyt taka-alalle mielessäni eikä ole juuri häirinnyt. ADHD:n hyviä puolia - kun johonkin oikein keskittyy, mitään ikävää ei sen rinnalla enää huomaakaan?

Sen kyllä huomaan, että Lootus välillä liikkua muljahtelee niin että koko masu heiluu tai pullistelee.


Su 13.7. rv 30+4

Puuhaa ja menoja on taas riittänyt. Muun muassa: kävin kummityttöäni, lapsuudenystäväni vauvaa, tapaamassa toisen lapsuudenystävän kanssa ja kälätimme vuosien tauon jälkeen kolmisin ummet ja lammet niin kuin silloin ennen. Oli kerrankin varaa käydä ulkona syömässä melkein 20 euroa suu. Ja ghanalaistaustainen mies Lontoosta, puolisoni ystävä johon hän tutustui Lontoossa opiskellessaan, saapui perjantaina keskellä päivää viettämään meille viiden päivän lomaa. Hän on hyvien periaatteitten mies, protestanttisten pappien sukua, ja se välittyy hänen luonteestaan hienolla tavalla. Hän on myös naimisissa, mutta vaimo työskentelee USA:ssa. Vaimokin on syntynyt ja varttunut Ghanassa, heillä on sama äidinkieli nimeltänsä cwi (enpä ollut siitäkään kielestä koskaan mitään kuullut ennen; sama koskee vieraamme isänkieltä, joka on awa) ja pariskunta on ollut yhdessä pitkään ja säästää rahaa yhteistä tulevaisuutta varten. Se tulevaisuus alkaa kuulemma aikaisintaan vuoden, ehkä kahden päästä. Ihailtavaa sitkeyttä ja uskollisuutta, ajattelin, he eivät voi tavata kuin pari kolme kertaa vuodessa.

Tänään selvisi, että vaimo on raskaanakin, puolitoista kuukautta minua jäljessä. Jotenkin tämä muutti suhtautumiseni ja minun oli keskustelussa vaikea hillitä kauhuani yltymästä tuomioksi. Miten nyt noin, voiko se rahan säästäminen todella olla niin tärkeää, ettei edes pienen lapsen ensimmäistä vuotta tai paria vietetä yhdessä. Ja miten se vaimo siellä USA:ssa.

Vieraamme vaistosi tunteeni ja selitti rauhallisesti jotakin, mikä ruokki antropologista nälkääni niin ettei paremmasta väliä. Opin, että Ghanassa vallitsee vahva isovanhemmuuskulttuuri. Se tavallinen lastenhoitokäytäntö siellä menee niin, että isovanhemmat suorastaan kaappaavat ja omivat lastensa esikoiset ja kasvattavat heidät kulttuuriin sisään. Näin nuoriso voi opiskella loppuun tai jatkaa rahan ansaitsemista esim. omaa asuntoa varten - ja samalla suvun perinteet siirtyvät eteenpäin paljon varmemmin, kuin jos nuoret kasvattaisivat lapset omalla tavallaan nykyajan virtauksia seuraten. Vieraamme pitää suurena etuna sitäkin, että tällä tavalla lapsen vanhemmat oppivat lastenhoitoa pehmeällä laskulla. Koko vastuu ei kaadu niskaan kerralla vaan vanhemmaksi opitaan pikku hiljaa. Jos ja kun perhe myöhemmin kasvaa, uusi lapsi on sitten paljon helpompi kasvattaa itse. Isovanhemmat itsekin tietysti hyötyvät - että heidän roolinsa ja auktoriteettinsa suvussa säilyy näin vahvana ja suhde lapsenlapsiin läheisenä.

Niinpä vieraallemme ja hänen vaimolleen siellä kaukana ei ole mikään shokkiajatus, että esikoinen varttuu isäänsä juurikaan näkemättä ja että äiti jatkaa tosi pian vauvan synnyttyä työntekoa. Heillä on vielä sekin ilo puolellaan, että vaimon vanhemmat ovat jo muuttaneet USA:han tyttärensä luo. Monessa muussa ulkomailla asuvassa nuoressa ghanalaisperheessä asia hoidetaan siten, että esikoinen viedään Ghanaan ja jätetään sinne, isovanhemmille, kasvamaan.

Tänään miehet lähtivät Hämeenlinnaan, koska elämä on jotenkin kuljettanut sinne asumaan vieraamme vanhan ghanalaisen ystävän. Lapsia kotiin isänsä luota odotellessa olen mm. uudelleenjärjestellyt vaatehuonetta pesänrakennusvimmassani.


Ma 14.7. rv 30+5

kumivene-normal.jpg

Dharmapati osti kumiveneen. Käsittämätöntä että sellainen meloineen ja pumppuineen maksoi Hong Kongissa vain 20 euroa. Sillä sitten seilattiin ja huviteltiin Vantaanjoessa. Leikimme myös jokirosvoja vesipyssyillä.

Raskauteni tuntui siinä, etten itse viihtynyt veneen kyydissä, koska oli niin epämiellyttävää istua selkä veneen tukevaa reunaa vasten. Ja siinä, että kun lapset meloivat luokseni ja toinen heistä hyppäsi veteen jotta minä voisin kavuta kyytiin, kapuamisesta ei tullut mitään, ei vaikka mitä yritin. Masu oli tiellä ja vatsalihakset aika lailla kadoksissa. Sama ongelma tuli eteen kun yritin nousta takaisin tikkaattomalle laiturille, jolta olin uimaan loikannut. Dharmapati nosti minut sinne lopulta kainaloitten alta selkä edellä. Hämmästyttävää lihasvoimaa!

Ghanalaisvieraamme ei tullut veneeseen eikä edes joelle. Hän on tehnyt töitä. Hän työskentelee opettajana Lontoossa ja joutuu lyhyillä lomillaankin korjaamaan oppilaitten kotitehtäviä etänä. Kauhea duuni, ja ihan samanlaisessa vapaa-ajattomuuskierteessä hän eli sen johdosta jo silloin kun Dharmis vielä eli Lontoossa ja vei minut ystäväänsä tapaamaan. Mutta mies on tosiaan orientoitunut paahtamaan hullun lailla töitä ennen kuin muuttaa takaisin Ghanaan päästäkseen asumaan perheensä kanssa.

Eräs ystävätär varoitti kuulleensa, ettei Vantaanjoessa saa uida. Totesin, että jos asia oikeasti olisi näin, sekä Malmin uimaranta että Pikkukoski, kumpikin jokirantoja, olisi suljettu, mutta nehän vilisevät ihmisiä kuin muurahaisia - emmekä me ole ainoat uimarit Tikkurilan jokivarrellakaan. Ylävirranhan pitäisi sitä paitsi olla puhtaampi kuin alavirran. Kumiveneillessämme uimapaikoiltamme vielä pitemmälle ylävirtaan kuitenkin huomasimme, ettei vesi ollut puhdasta, jotain ihmisten kaatamaa luontoon kuulumatonta ainetta vedessä näkyi :-(

Peseydyimme varmuuden vuoksi tavallista perusteellisemmin heti kotiin päästyämme. Kun sitten yritin ahtaa päälleni puhtaan intialaisen tunikan jouduin sen sijaan jälleen siirtämään yhden vaatteen itselleni liian pieneksi käyneitten joukkoon. Enää syyllinen ei ole masuni, olenhan jo Herra muistaa miten monta raskausivikkoa sitten siivonnut pois ne alaosat, joita ei saa kiinni joko paisuvan masun ala- tai yläpuolelta. Ehei, nyt tietyt vaatteet eivät enää mahdu ylleni rintojen kohdalta - en saa niissä henkeä! Tissini ovat paisuneet, ja voin vain toivoa, ettei tässä käy niin kuin viime kerralla, koska muuten minulla on pysyvät E-boobsit. Viimeksi raskaus ja imetysaika suurensivat kuppikokoani kahdella, C:stä E:hen, ja myöhemmin rinnat palautuivat takaisinpäin yhdellä koolla jääden D-kokoon. Missä ne eivät siis juuri nyt selvästikään enää ole.


Ti 15.7. rv 30+6

Milloin viimeksi on käynyt niin, että en laske päiviä kuun 14. päivään, jolloin tililleni ropsahtaa Kelan vammaistuki siitä hyvästä että taloudessani asuu pieni diabeetikko? Nyt kun töitä on ollut niin kuin joskus ennen, sen verran enemmän, ettei tarvitse koko ajan köyhäillä, unohdin koko asian! Pieni havainto, joka tuntuu yllättävän isolta ilonaiheelta! :-)

Mölkkyä pelattiin kaikki viisi puoli yhteentoista illalla ja nyt vieraamme haluaa ostaa oman ennen kuin palaa iltasella Lontooseen. Olen viikon verran mennyt muitten mukana joka ilta liian myöhään nukkumaan enkä pidä siitä. Tänään kuitenkin sain viettää harmonis-hengellis-aikaansaavan aamun kun heräsin itse ennen yhdeksää mutta  muut heräsivät vasta puoli yhdeltätoista.

Nämä kuumat, liikunnalliset, seuralliset, intensiivisten pesänrakennus- ja työntekorupeamien rytmittävät kesäpäivät ovat väsyttäviä mutta luulen että minulle tulee niitä vielä kova ikävä Lootuksen synnyttyä.