Minä rakastan lentokenttiä, Itäkeskusta ja ulkomaalaispoliisin toimipistettä. Näissä paikoissa kun näkee koko maailman kerralla.

Ulkomaalaispoliisilaitos on noista kolmesta suosikkini. Siellä eri puolilta planeettaa Suomeen päätyneet ihmiset vartovat yhdessä. Eikä siellä odoteta mitään kahvikupposta vaan koko elämän suunnan määrittäviä päätöksiä. Tunnelma on sen mukainen, nöyrä ja avoin, ja helposti käy niin että ihmiset joitten kanssa ei muuten tulisi jutelleeksi alkavatkin vaihtaa kuulumisia :-)

Eilen jonotimme mainitun paikan "pikatiskille" tunnin noutaaksemme Dharmapatin uuden oleskeluluvan. Kun haimme sitä, meille sanottiin, että sen saamisessa voi kestää arviolta puoli vuotta. Eipäs kestänyt kuin kaksi viikkoa, minkä jälkeen meni vielä kaksi viikkoa että tieto uudesta oleskeluluvasta hakuohjeineen saapui meille asti.

Jonotus sujui rattoisasti, kiitos sekä iloisen ja puheliaan somalialaisen naisen takanamme että tamilinkielisten miesten edessämme. Miehistä toinen oli herttaista hammashymyä koko ajan näyttävä viiksekäs IT-osaaja. Toinen taas oli sujuvasti ja sukkelasti suomen kielellä leikitellyt, katu-uskottavasti pukeutunut tamilinuorukainen, joka pärskäytti minut salanauruihin moneen kertaan sarkastisilla, korkeaa kielellistä tajua osoittaneilla suomenkielisillä sivalluksillaan virkailijoista ja virkailijoille. Salanauruihin siksi ettei minun periaatteessa kai olisi pitänyt kuunnella, kun tuo jamppa hoiteli tulkin ominaisuudessa IT-insinööriystävänsä asioita. Jälkimmäinen oli suomalaisesta byrokratiasta ihan pihalla, enkä voi häntä siitä moittia. Ymmärrysvaikeuksia kun ei ollut vain suomen kielen ja tamilin kielen välillä vaan myös byrokratiasuomen ja kansantajuisen suomen välillä. Ensin meni tosi kauan saada tätä tulkkausketjua pitkin virallisesti pätevä vastaus oleskelulupahakemuksen tiesmitenmonennen liitteen kysymykseen, kauanko insinöörin vaimo aikoo jatkaa äitiyslomailua. Sitten kului vieläkin kauemmin laatia lupaprosessimaksusta kuitti, ja minä sain pidätellä nauruani kun suomea oppinut tamilipoika ärsytti virkailijaa repimällä ääneen huumoria irti siitä miten älytöntä on etteivät he saaneet poistua paikalta ennen kuitin valmistumista vaikkeivät edes halunneet kuittia...

Dharmapati ei ollut laisinkaan vaikuttunut, vaan sanoi, että tuollaiset ylimielisesti tiskillä istuvat osaamistaan täynnä olevat desijannut juuri pilaavat kaikkien mamujen maineen. Hän totesi myös että puuttuvia liitteitä oli insinöörin hakemuksessa niin paljon että Englannista hänet olisi jo käännytetty ulos, siellä ei vaan katsella puolivillaisesti täytettyjä hakemuksia.

Meidän asiamme, oleskeluluvan nouto, kesti sitten lopulta kolmisen minuuttia, kun lopulta saimme asiakaspalvelua. Nyt on oleskelu sallittu aina maaliskuun 19. päivään 2017 saakka! Voi että, minun tulee suorastaan ikävä tuota jo niin tutuksi tullutta koko maailman jonotustilaa.

Ulkomaalaispoliisista ajoimme suoraan lapsia hakemaan. Lapset olivat Tähtitorninmäen puistossa mäkeä laskemassa muun iltapäiväkerhon mukana. Pysäköin Hietaniemen torin talviparkkiin. Peruuttaessani siitä pois auto juuttua jämähti sohjoon, pyörät sen kun sutivat. Puoli tuntia siinä säädimme kaikella luovuudellamme, johon kuului mm. jalkatilakumimaton asettaminen renkaan alle (ainoana seurauksena että rengas sinkautti sen jonnekin auton alle), kunnes paikalle käveli kaksi suomalaista, jotka eivät päässeet minnekään koska sudimme heidän autonsa edessä. Heistä miesaboriginaali otti ohjat käsiinsä, antoi minulle oikeat neuvot, ja yhdessä Dharmapatin kanssa sai työnnetyksi Mazdamme pinteestä. Kaksoset kikattivat takapenkillä, niin hauskaa oli kun auto sillä tavalla hytkyi.

Dharmapati kiitteli heitä vuolaasti, mutta he eivät vastanneet ja minä tajusin, ettei pariskunta ollut sanonut hänelle mitään koko episodin aikana... Huomioivatkin hänet vain kysyäkseen, kumpi meistä oli kuski, ja minä ilmoittauduin kuin tykin suusta. Kaipa minä pelkäsin että he tuomitsisivat maahanmuuttajamieheni talviajotaidot jos en ottaisi blondikuskin roolia.

Tämmöinen hiljainen syrjintä, että katsotaan maahanmuuttajan läpi ja ollaan vaivautuneita jos hän avaa suunsa, ei välttämättä ehkä ole kovin tahallista. Tottumattomuutta, kenties, ja haluttomuutta totutella. Törmäämme siihen jatkuvasti ja jännää kyllä nimenomaan työikäisten, varmaankin oikein kielitaitoisten puolelta; tuntemattomat vanhukset ja alaikäiset sen sijaan käyvät tosi mielellään juttusille Dharmapatin kanssa.

Jos olisin diktaattorilääkäri, määräisin mamuista vaivautuvat alkuasukkaat päiväksi Ulkomaalaispoliisin toimipisteeseen, auttamaan ja seuraksi.