rv20%2B6-normal.jpg

Kukaan ei enää edes harkitse, kehtaako onnitella vai voisiko lihavuuteni olla jotain muuta kuin raskautta... 

Su 4.5. rv 20+2

Pihatalkoot antoivat mahdollisuuden hyötyliikuntaan eilen ja tänään. Nyt on hiukan, mutta vain hiukan, syyllinen olo siitä että livistin talkoista takaisin kotiin lasten isänkodista paluuseen valmistautumiseen vedoten... Oikeasti väsyttää ja selkää jomottaa. Eilen jomotti hartioita. Oli kuitenkin hauska tutustua naapureihin, tai siis siihen pieneen vähemmistöön naapureista, jotka talkoisiin osallistuivat. Maahanmuuttajat eivät tunnu tajuavan mistä talkoissa on kyse eivätkä ilmesty pihalle - paitsi yksi pieni afrikkalaispoika, joskin vasta ruokailuvaiheessa, jakamaan kanssamme soijanakit, ne kun ovat halal. Pahimmat sottapytytkään eivät osallistu. Yksikin tupakkansa yleiselle pihamaalle tumppaava oli suoraan sitä mieltä, kun muuan eläkeläinen kysyi häntä talkoisiin, että kun hän kerran vuokransa maksaa niin ei hänen tarvitse vielä siihen päälle siivotakin. Pahin ällötys on kuitenkin eräs alakerran nuorisoasunto meidän rapussa, takapihalla roskia, hajonneita huonekaluja ja lasinsiruja niin paljon että pursuavat pihan aidan alta ulos yleiselle puolelle. Asukkaat ilmoittavat olemassaolostaan lähinnä juhliessaan äänekkäästi alkoholin kanssa vähintään kerran viikossa. Kotona olivat talkooviikonloppuna, mutta mitäpä sitä osallistumaan kun voi käyttää ajan nukkumiseen, ryyppäämiseen ja lisäjuomien hakemiseen kaupasta.

Moisia parikymppisiä miettiessäni tunnen olevani ikivanha, ihan samaa sukupolvea kuin pihan ahkerat isovanhempi-ikäiset aktiivit. Minulle se sopiikin. Vanhusten jutut olivat minusta jo teininä ja parikymppisenä kiinnostavampia kuin ikätovereitteni höpinät kännisekoiluista ja siitä mitä telkkarista tulee. Niinpä päädyin sukujuhlissakin takuuvarmasti harmaapäitten pöytään.

Sanotaan, että on erilaista tulla äidiksi "vanhana" kuin "nuorena". Se panee miettimään, olenko koskaan ollutkaan "nuori" - arvoni ovat olleet tämmöiset nuoresta pitäen ja se on säästänyt minut monilta teoilta joita olisin katunut. Vaan olenhan minä kypsynyt. Ainakin omasta mielestäni tullut sisäisesti rauhallisemmaksi ja paljon positiivisemmaksi, avoimemmaksi, suvaitsevaisemmaksi ja tarkemmaksi. Koen että minulla on ainakin henkisesti tälle uudelle lapselle enemmän annettavaa, koska olen kokeneempi ja kärsivällisempi kuin 10 vuotta nuorempana. Vaan olenko sitten samalla liian kalkkeutunutkin ymmärtääkseni hänen maailmaansa? Ja jaksanko innostua samalla tarmolla uudemman kerran kaikista niistä asioista joissa oli, kaksosten kanssa kun ne jaoin, kasvattajalle uutuudenviehätystä?

Sanotaan myös, että kuopukselle, varsinkin iltatähdelle, sallitaan paljon, usein liikaakin. Häntä hemmotellaan.

Hinduna uskon ettei syntyvä lapsi ole mikään tyhjä taulu, vaan ihan yhtä täysipainoinen persoona kuin minäkin, yhtä loputtomat edelliset elämät läpi käynyt, eikä hän synny minun lapsekseni sattumalta vaan koska juuri meillä on niin paljon yhteistä, että karmiset siteet vetävät sielun juuri minun kohtuuni. Vaan ehkäpä tässä suhtautumistavassa näkyykin isoin muutos siinä miten suhtaudun masuvauvaani nyt kuin miten suhtauduin edellisiin. Nyt kun tiedän, millaisia lapset ovat ja miten he käyttäytyvät, otaksun suhtautuvani tulevaan pieneen selkeästi käytännöllisemmin enkä ihan niin paljon filosofiselta pohjalta. Näen hänet enemmän avuttomana pienokaisena, joka tarvitsee minua, kuin vauvanruumiseen muuttavana muukalaisena. Alitajuisesti olen kasvattanut kaksoseni asenteella "me ollaan samanarvoisia ja jaetaan kaikki, mutta samaan aikaan minun täytyy vetää äidin roolia ja teidän alistua lasten rooliin. Minä teen parhaani täyttääkseni äidin dharman silloinkin kun olen lopen uupunut, joten hoitakaa te nyt Herran tähden oma hommanne ja kasvakaa osoittamaani suuntaan!"

Luulen, että vaikka tuo alitajuinen perusasenteeni äitinä pysyy iltatähtikuopukseni kohdalla samana, se ei ole yhtä väkevä. Tulen luultavasti sallimaan enemmän ja vaatimaan vähemmän, koska uudella kierroksella hyväksyn eri tavalla sen, millaisia lapset ovat. Sielulliset ajatukseni kulkevat sielujen tasa-arvosta enemmän suuntaan "voi sinua poloista joka maailmaan synnyit, minäpä koetan opastaa sinua".

Mutta tasan taatusti esikoisten kaksosuus on myös ohjannut minut omaksumaan tietyn asenteen äitiyteen. Kun ei vaan ole riittänyt käsiä ja aikaa rientää puuttumaan jokaiseen pikku kolhuun ja mielipahaan! Ja on siinä hyvätkin puolensa että on olosuhteitten pakosta täytyynyt suhtautua vauvoihin hiukan tavanomaista kovemmin. Enpähän ole yksi niistä äideistä, joitten mielestä lapsi menee rikki jos se kiipeää puolikin metriä tai jos sen antaa leipoa. Tästä terveestä asenteesta tulen pitämään kiinni.


Ma 5.5. rv 20+3

Alkaa kirkastua, mitä haluan ja tarvitsen. Mokssh-elokuva auttoi minua siinä muistuttamalla, että syömme kaikilla aisteillamme. Ilmoitin perheenjäsenilleni, että haluan elää harmonisessa kodissa, jossa ihmiset eivät tieten tahtoen tunge toistensa korvista sisään epädharmista ruokaa. Tarvittaessa aion vastedes poistaa keittiöstä toisten aamiaista myrkyttävän hapannaaman, kuka hän meistä neljästä sitten milloinkin on!

Aamu on murheenkryynimme. Se voi mennä kaikilta pilalle, jos yksikin perheenjäsen alkaa itsekkäästi kiukutella tai purkaa muihin angstiaan ties mistä asiasta. Jos kaikki harjoittavat pientä itsekuria puheissaan tai edes puhetavoissaan, koti pysyy kaikille sattvisena ja miellyttävänä ja Lootuksenkin (joka sivumennen sanoen potkii juuri nyt aika lailla alavatsaa) on tänne hyvä syntyä. Olemme kaikki syyllisiä. Sekä Dharmapati että Anandi ovat yleensä aamuisin kärttyisiä ja haluaisivat vain kömpiä takaisin sänkyyn, heidän henkinen heräämisensä kestää kauan. Superreipas Shanti puolestaan suistuu herkästi ylimielisyyskompleksiin ja ojentaa unisia, mistä sisko ainakin ärsyyntyy. Tai sitten Shanti yrittää väkisin saada muut juttelemaan kun he ovat puolinukuksissa eivätkä puhetuulella laisinkaan ja kiukustuu kun ei saa vastakaikua. Minulta Shanti on nuo tavat omaksunut, hän vain lapsen tavoin vetää omat manööverini yli, eikä Anandin sysääminen sellaiseen aamuvauhtiin että hän ehtisi kouluun kuulu samanikäiselle Shantille vaan minulle. Niin, minä olen varmasti se kaikkein pahin. Jos päästän itseni ärtymisrajan yli, pidän toisille saarnoja ja menen marttyyrivaihteelle jos he pyytävät minulta "vielä lisää, eiks mikään riitä" kunnes istun synkkänä kuin tsunamin merkki säteillen negatiivista energiaa. Nyt kun olen itse tuota yrittänyt itsestäni kitkeä - sain ongelmasta kiinni kun päätin etten vaivaa perhettäni huokailemalla rahatilannetta - olen huomannut, että tähän en yksin pysty, muittenkin on liityttävä itsekuritalkoisiin. Toisaalta oma roolini on kaikista tärkein, olenhan tämän uusperheen kokoava keskushenkilö, johon kaikki muut linkittyvät. Jos minä en pysty hermostumatta, rauhallisesti ja järjestelmällisen sitkeästi katkaisemaan orastavia aamukänkkäränkkärähinöitä, vaikkapa tarvittaessa ohjaamalla rähisijän eri huoneeseen, olemme niitten armoilla.

Tänään mennään sanomaan heiheit Suomesta poistuvalle mamuperheelle, jonka olemme tunteneet tosi kauan, perheen poika on kaksosten tarhakaveri. Joskin perhe on ollut poistumassa Suomesta jo niin monta kertaa aiemminkin ja saanut aina lykkäystä, etten meinaa ottaa tätäkään lähtöä tosissani. Kävi miten kävi, perhe haluaa lahjoittaa meille keon yksivuotiaan tyttärensä vauvanvaatteita ja kehdonkin, jos vain huolimme.

Sopivasti lähimaastossa on kirppari lähitulevaisuudessa. Jos vain saamme tietää sukupuolen, voimme myydä kirpparilla kaksosilta pieniksi jääneiden vaatteitten ohella kaikki meille lahjoitetut vauvanvaatteet, jotka on liian selkeästi eri sukupuolta edustavalle vauvalle tarkoitettu.


Ti 6.5. rv 20+4

Uskotaan, uskotaan! Ei chiliä raskaana ollessa! En nimittäin osaa yhdistää viime päivien aivan mielettömän hirveää päivin ja öin riivaavaa närästystäni muuhun kuin siihen, että anoppi kehotti minua syömään chilimangopikkelsiä kun kerran sitä niin himoitsen ilman niin mauttomien makuisten perus linssi-daal -keitostemme kanssa. Anoppi uskoo vakaasti kansansa perimätiedon, jonka mukaan jos odottava äiti ei saa syödä mitä himoitsee, vauva saa rumia syntymämerkkejä. Tästä todisteena hän luettelee poikansa syntymämerkit. Anoppini anoppi, samassa pihapiirissä elänyt, ei antanut anopilleni tarpeeksi syötävää kun tämä oli nuorikko. Karmivanriipivänkauheaa ajatellakin, että mieheni edesmennyt isänpuoleinen isoäiti kannatti moista "alhaisimpia ei ruokita" -hierarkiaa :-( vieläpä raskaanaolevalle naisellekin. Eikä hiljainen ja arka appivainaa uskaltanut panna äidilleen tai kellekään muullekaan kiusantekijälle hanttiin.

Omaan raskauteeni palatakseni, kuulin aikoinaan krishnalaisilta tahoilta että chili kirvelee sikiötä eikä odottavan äidin siksi pitäisi chiliä syödä. Olenkin sitä kaiken varalta karttanut, vaikkei neuvo kuulosta järin tieteelliseltä. Teimme sitten Dharmiksen äitiä kuultuamme kompromissin ja Dharmapati imaisi chilit niissä uineitten pikkelsimangonpalasten päältä ennen kuin minä maustoin niillä ruokani. Tätä en osannut yhdistää närästykseeni. Eilen hän ei ollut kotona, joten päädyin koputtamaan pahimmat chilit ison pikkelsimangonpalan päältä pois ja sitten huljuttelin sitä riisissä ja linsseissä. Chiliähän ruokaan tuli. Ja närästys oli pahinta ikinä, osa yöstä jäi nukkumattakin sen takia.

Jossain vaiheessa laahustin alakertaan jääkaapille vetelemään yön pimeydessä kreikkalaista jogurttia, joka on usein auttanut närästysoireisiin. Nyt ei auttanut, päin vastoin kun aamulla nousin vuoteesta, mahaani poltti ja oksensin. Paluu jääkaapille paljasti sen mitä olin pelännytkin: jogurttipurkin reunalla oli hometta, jota en öisessä hämärässä ollut huomannutkaan! Soitin terveysneuvontaan, ja siellä rauhoiteltiin että näistä oireista kärsin vain minä, että tämä ei ole sellainen ruokamyrkytys joka vahingoittaisi sikiötä. Sen vain halusinkin kuulla. Kyllähän tätä kipua ja yökötystä kestää rangaistuksena omasta huolimattomuudesta, kun se ei koske Lootusta. Jos oireet poistuvat vielä tänään ei tarvita sen enempiä varotoimenpiteitä, mutta terveysneuvonnan auttaja kehotti minua kuitenkin hakemaan apteekista närästyslääkettä.

Vai säästäisinkö mieluummin rahaa luottaen siihen ettei närästys iske enää niin pahana ettei se jogurtilla poistuisi, kun vain maltan syödä mautonta ruokaa?


Ke 7.5. rv 20+5

Eipäs ultrattukaan tänään, niin kauhea olo oli eilen. Että sitä voikin vain maata tuntikausia nestehukassa unta odottaen mutta kykenemättömänä nukkumaan koska lihaksia niin särkee ja närästää, eikä mikään raskaanaolijoillekaan sallittu rohto pysy sisällä, vedenkin oksentaa heti pois. Pari kertaa soitin terveysnumeroihin, ensin saadakseni varmuuden ja sielunrauhan siitä ettei ruokamyrkytyksen pitäisi vahingoittaa vauvaa, sitten myöhemmin kysyäkseni mitkä hälytysmerkit pitää ottaa niin vakavasti että täytyy raahautua hoitoon. Puhelimessa totesivat että tule vaikka heti katsastettavaksi, mutta kun jaksoin tuskin kävellä välillä vessaan oksentamaan, en jaksanut lähteä. Vaan menihän se itsestään ohi. Tänään on paremmat vaikkakin yhä huterat fiilikset. Syön varovaisesti, enää ei okseta. Varmaan siksi toivuin että lapset keksivät uuden laulun, erästä iskelmää sovittaen, Krishnalle esirukoukseksi äidin paranemiseksi :-) Siinä pyydettiin Häntä antamaan armoa kaikille paitsi bakteereille äidin kimpussa.

Iltakymmenen jälkeen eilen itkeskelin vielä hirveältä tuntunutta ruumistani ja katsoin hetken Euroviisuja (koko show katsottiin tänään nauhalta lasten kanssa). Miten se vaan aina unohtuukin tuo jokavuotinen upea yhteenkuuluvuuden tunne, kun tajuaa katsovansa samaa ohjelmaa koko Euroopan kanssa, eikä mitä tahansa ohjelmaa vaan yhdistävää suvaitsevaisuuden riemuvoittokulkuetta. Fiilis olisi vieläkin vahvempi jos kaikki maat lähettäisivät edelleen sinne itsensä kuuloista musaa omalla kielellään, nyt ylikansallisten lauluntekijöiden laskelmoidun kliiniset englanninkieliset balladit pitkästyttivät. Lavashowt ovat tietysti kuitenkin aina katsomisen arvoisia, ja onhan siellä joukossa välillä jotain todella hyvääkin. Meitä riemastutti Portugalin portugalinkielinen portugalilaisella musiikkikulttuurilla iloitellut Quero Ser Tua, mikä raikastussuihke se olikaan 12 englanninkielisen kappaleen perään! Eikä tietenkään päässyt jatkoon.

Pitäisi varmaan pistää tänne joku kieliheiluri osoittamaan, mistä päin Lootuksen isänkielen suhteen nyt tuulee. Yllättäen Dharmapati onkin nyt sitä mieltä että puhuu sittenkin lapselle mauritiuksenkreolia, kuulemma siksi, että hänen äitinsä käski. Yleensä Dharmis ei äitiään monessakaan asiassa tottele, joten ehkäpä minunkin puheillani (paasasin hänen tietoisuuteensa mm. kommentaattori Oljen kokemukset) on siellä taustalla jotain vaikutusta. Toisaalta sitten kumminkin, useimmissa elämän isoimmissa asioissa Dharmis on kuitenkin aina ollut tottelevainen äidin poika, vaikka sitten äitiä kohti suunnattujen kirousryöppyjen kanssa. Ehkäpä tämä asia on niin iso että Dharmis lopulta kuunteleekin häntä!


To 8.5. rv 20+6

Hauskaa nippelitietoa löytyi tänään vastaukseksi kaksosten kysymykseen :-D He nimittäin utelivat, että mitäs sitten tapahtuu, jos joku ei annakaan lapselleen nimeä kahden kuukauden kuluessa tämän syntymästä, vaikka laki niin käskee tekemään. Ihan virallinen vastaus dilemmaan on olemassa! Se on sellailnen, että jos kahden kuukauden ikäisellä Suomessa syntyneellä lapsella ei ole nimeä, viranomaiset lähettävät vanhemmille varoituksen, ja jos siihenkään ei reagoida, lapselle määrätään huoltajaksi edunvalvoja. Sitten edunvalvoja nimeää lapsen ja pienokaisen huoltajuus palautetaan vanhemmille. Näin pitkälle ei tosin ole tarvinnut mennä vielä kertaakaan Suomen historiassa ;-)

Mieleeni palasi lasten kysyneen samaa leikki-iässäkin. En enää ole varma kuka meistä kolmesta keksi kaikkia tyydyttäneen ja naurattaneen vastauksen: nimettömälle tyttövauvalle läiskäistään silloin automaattisesti nimeksi Tiina. Tuohon aikaan nimittäin Tiinoja pyöri lähellämme niin paljon että menimme jatkuvasti sekaisin ;-)

Olen taas tolpillani, pesen pyykkiä ja koitan saada joitain sairastellessa rästiin jääneitä töitä tehdyksi ennen kuin täytyy lähteä kaupungille lasten tanssitunnin takia. Lisäksi pitäisi työasioissa ehtiä käydä katsomassa yksi vauva-aiheinen näyttely, hauskaa, harmi vaan ettei näyttelytila Kallion kirkko välttämättä ole auki ennen kuin neljältä. Kiitän Krishnaa siitä että hän lievitti karmaani, ihan varmaan meikäläisen syntisäkkitaakalla alkuperäinen tarkoitus olisi ollut että virun vuoteen omana viikonloppuna, kun on jo kauan sitten etukäteen päivämäärätyt duunit tiedossa ja mahdollisuus tienata.

On muuten alkanut tympiä se, että ylläni on aina samat vaatekerrat, ja samaan aikaan hävettää se, että moinen asia minua voikin niin harmittaa, mistä seuraa se että minua on alkanut nolottaa oman vaatevarastoni suuruus. Kun kerran todistettavasti näinkin vähillä vaatekerroilla tulee mainiosti toimeen!  Tosiaankin jopa useimpien intialaisten lökäpöksyjeni kohtaloksi on koitunut poistua käytöstä, sillä niitten säädeltävät vyötärönarut liukuvat masun päältä alas ja seuraavaksi valahtavat alas koko housut... Vain ne harvat ovat yhä käytössä jotka vielä ylettyy solmimaan masun yläpuolelta! Onhan siellä vielä niin kutsuttu vyötärö...

Neuvolan vauvanodotuskirjassa sanotaan vauvan nukkuvan eniten kun minä olen liikkeessä ja heräävän kun minä asetun aloilleni. Hassu olento, tai no, luultavasti hän vain pitää keinumisesta ja pitkästyy ja yrittää potkimisellaan huutaa vauhtia kun pysähdyn. Onko hän pieni poika vai tyttö, se toivottavasti selviää ensi viikon keskiviikkona, koska ultraus siirtyi sinne.

Pituutta Lootuksella pitäisi olla tällä hetkellä noin 25 senttimetriä ja painoa noin 325 grammaa.