Mieheni on kuin Jeesus :-D Vedin nimittäin eilen isänpäivänä vanhempieni hyllystä "Uuden Testamentin selkokielellä" kerratakseni lasten puuhastellessa isovanhempiensa kanssa että mitä se Jeesus oikeasti opettikaan (ja kukapa muukaan sitä kirjaa siellä lukisi ;-) minä olen outolintu tapakristillisessä suvussani kun uskonto on aina kiinnostanut minua niin vimmatusti). Siihen saumaan Dharmapati soitti ja kertoi viettäneensä monta tuntia sukulaistensa ympäröimänä selittämässä heille elämän tarkoitusta, filosofiaa ja riittien ja rituaalien merkityksiä. Ja minä näin hänet sieluni silmillä puhumassa kansanjoukolle Jumalasta niin kuin Jesse juuri lukemassani kirjassa. My kind of boy! Muuan paikallinen temppeli oli pyytänyt että eräs mieheni tädeistä toisi hänet sinnekin luennoimaan, mutta tuskinpa näin tulee käymään tällä kertaa kun Mauritiuksen temppelit toivovat kuolleitten omaisten pysyvän poissa temppeleistä 40 päivän ajan kuolemantapauksesta lukien.

Dharmapati kertoi sukulaisilleen, että tärkeimmät vainajan eteenpäin lähettämiseen liittyvät rituaalit ovat ikään kuin rästitoimituksia siltä varalta ettei vainaja ole tullut palvoneeksi Vishnua tarpeeksi elämänsä aikana. Se onkin tärkeä lisäys edelliseen kirjoitukseen.

Näistä ylevistä sfääreistä on laskeuduttava toteamaan, että Anandi oksensi koko viime yön, unemme jäivät vähiin. Eniten minua kuitenkin pelottaa Shantin kohtalo, sillä viimeksi kun hän sairastui mahatautiin se tiesi kahden yön sairaalareissua. Diabeetikko tarvitsee tiputusta jos ruoka ei pysy sisällä. Yöllä hänet on helppo pitää karanteenissa eri huoneessa parvisängyn rauhassa, se mikä pelottaa onkin että tarttuuko tauti kun hän palaa koulusta kotiin. En ole löytänyt vielä ketään joka olisi kunnossa ja ehtisi ottaa tytön luokseen evakkoon yhdeksi illaksi ja yöksi... lapsiperheiltä ei kehtaa pyytää apua tällaisessa tapauksessa ja lemmikkiperheisiin en päästä Shantia yöksi pitkään aikaan kun edellinen kissakotivierailu vei hänet sairaalaan astman takia. Lapsiparka, mikä karma! Anandi ei ole onneksi kuitenkaan oksennellut enää enempää nyt valoisaan aikaan, ollut vain väsynyt ja ruokahaluton. Olemme lukeneet toisillemme ääneen erästä lempikirjaa omasta lapsuudestani, Roald Dahlin klassikkoa "Kuka pelkää noitia?"



Minä olen, Krishnalle kiitos, hämmästyttävän sitkeäelimistöinen ihminen kun ani harvoin saan mitään tartuntaa vaikka miltei uisin lasteni sairauseritteissä.