La 22.3. rv 14+1

Isot lapset ovat isällään, tänään ehtii vaikka mitä. Ajatella, puolen vuoden päästä nämä kaksi kuukausittaista lapsivapaata viikonloppuamme ovat historiaa!

Vertailin pari tuntia nettikauppojen, suomalaisten ja ulkomaalaisten, Fuzzi Bunz -tarjontaa ja löysin lopulta halvimman, Suomesta tilaavalle, siis. Tilasin englantilaisesta kaupasta värikkään yhdeksän kappaleen vaippaerän kokoa small. Kertaostoksena hinta kirpaisee, mutta tiedän noiden vaippojen maksavan itsensä takaisin pika pikaa, kun ei tarvitse ostaa kertakäyttövaippoja, ja niiden jälleenmyyntiarvo on hurja. Olen saamassa myös vanhalta kaverilta käytettyjä, hänen itse tekemiään kestovaippoja, muuten olisinkin ostanut enemmän Fuzzeja. Visaa tietenkin vingutin.

fuzzeja-normal.jpg

En minä ihan näin isoa kasaa tilannut. Ihan.

Tänään meinaan jaksaa polkaista pyörällä pitkälle, nimittäin Dharmapatin kanssa illaksi joogan opettamista opiskelleen ystäväni 30-vuotisjuhliin, jotka pidetään joogastudiolla ja aloitetaan joogatunnin merkeissä. Aurinko paistaa, ilma on ihana ja kaipaan raitista ilmaa ja liikuntaa! Väsymys on tänään kovin vähäistä, joko on valoa näkyvissä siinäkin asiassa?


Su 23.3. rv 14+2

En jaksanut pyöräillä eilen perille ystäväni joogakesteille. Hengästyin. Tunnin lenkin jälkeen loikkasimme pyörinemme junaan ja jatkoimme keskustasta vielä pyöräillen Baanaa pitkin perille. Toisaalta olisimme sen tunnin aikana ehtineet pitemmälle ellei Dharmapati olisi miehisesti viis veisannut printtaamastani kartasta ja väittänyt osaavansa reitin itse ja niinpä meillä kesti tunnin päästä Tapulikaupungista Pukinmäkeen ;-) Okei, 10 minuuttia matkasta hulahti siihen että alkumatkasta hiekoitushiekasta liukkaassa mäessä vastaan tullut, humalassa alamäkeen pyöräillyt vanhempi mies kaatui pahemman kerran väistäessään lenkkeilijää. Dharmis nosti hänet pystyyn, tutki että jalkaluut ovat kunnossa ja korjasi hänen pyöränsä. Kotiin palasimme, Baanalta Rautatieasemalle sotkettuamme, suosiolla junalla. Tarjolla olisi ollut toisetkin bileet, vieläpä niin lähellä joogakestejä ettei olisi tehnyt kuin kahden minuutin koukkauksen pistäytyä matkan varrelta niissäkin, mutta olin aivan liian väsynyt jaksaakseni pysyä hereillä.

Pyöräily tuntui kireytenä masussa, ja vaikka jooga rentoutti kehoni ja mieleni muuten, masu pysyi jotenkin kovaksi pakkautuneena. Kipeä se ei kuitenkaan ollut, enkä näe mitään syytä olla huolissani. Hyvä vaan että pidän kuntoa yllä.

Älkää kertoko neuvolantädille, mutta olen ollut tuhma ja ahmaissut viikon verran joka päivä puolikkaan suolakurkun. Ja jos laitan leivän päälle tomaattia tai tuoretta kurkkua, sirottelen päälle yrttisuolaa. Uskon nimittäin ettei aina vain paheneva suolanhimoni ole perusteeton vaan kroppani kaipaa sitä oikeasti. Olen luultavasti oksentanut liikaa suoloja ulos tilanteessa jossa kasvava kroppani suurentuneine verimäärineen tarvitsisi niitä tavallistakin enemmän. Suola auttaa huonoon oloonkin. Eikä meidän syömämme kasviskotiruoka sitä paitsi sisällä juurikaan suolaa, jos vertaa siihen mitä suomalaiset yleensä arkisin syövät (suolaisia lihaeineksiä), joten en usko että sovin ollenkaan neuvolatätien suolankulutustaulukoihin.


Ti 25.3. rv 14+4

Tunnenko minä vauvani kuperkeikat muljahduksina vai enkö tunne? No, onko tuolla niin väliä, kaipa se, että uumenissani tapahtuu totisesti jotain, on merkki siitä että kaikki on kunnossa. Potkut kyllä tunnistaa sitten kun kohtu on noussut ihon pintaan ja vauva on niin iso ja vahva että sen potkut alkavat tuntua.

Päiväunien tarve on vähentynyt, mutta ei poistunut. Ääh. Ajattelin että raskausväsymys päättyisi kertarysäyksellä niin etten enää tarvitsisi päikkäreitä tai ylipitkiä yöunia, mutta se näyttääkin väistyvän hitaasti... Eli nukkumaan menemisen tarve on yhtä voimallisen armoton kuin aiemminkin, mutta päikkärit eivät enää kestäkään kahta tuntia, puoli tuntiakin riittää.

Eilen söin pitkästä aikaa roskaruokaa, kun lapset leikkivät tennispalloilla tenniskentällä Dharmapatin pelatessa namibialaisen kaverinsa kanssa viereisellä kentällä, ja ajattelin, että minäpä käyn hakemasa pizzeriasta perhepitsan ja ruokin kaikki ulkona. Olisi vaan pitänyt uskoa muita odottajia, jotka ovat tästä ilmiöstä varoittaneet: rasvainen pikaruoka voi tehdä olon kovin painavaksi ja yököttäväksi, aivan vetämättömäksi. Pitsan sulettua löhösin yli tunnin sohvalla lukemassa Suomen Kuvalehteä unohtaakseni kurjan oloni.

Nettikaupasta tulikin jo ilmoitus, että tilaamani Fuzzit on postitettu. Että osaankin olla innoissani niistä! :-) Jotain, mitä odottaa lähitulevaisuudessakin eikä vasta syksyllä! Eräs vanha kaveri jota en ole aikoihin nähnyt lupautui tulemaan ompelukoneineen meille tekemään selvään vanhoista pyyhkeistä, kunhan on kuoret, joitten mukaan pyyhkeistä valmistetut vaipantäytteet voi mitata. Kun joku kanssaodottaja netissä epäili, että kestovaipat nostavat vesilaskun pilviin, minulla oli mennä teet kurkkuun. Pyykkiä tulee lapsiperheessä muutenkin paljon ja kestovaipat voi pestä muun pyykin seassa, ei se oikeasti lisää vesilaskua mainittavan paljon. (Meillä ei ollenkaan jos pitäydymme taloyhtiön pyykkituvassa pesuratkaisuna.) Monenlaisia syitä kyllä keksitään, jotta voitaisiin jatkaa sitä menoa että pelkästään pääkaupunkiseudulta tulee vauvanvaippajätettä 5 200 000 kiloa vuodessa. Tavallisen kertakäyttövaipan maatuminen kaatopaikalla vie useita satoja vuosia! Tosin syksyllähän sekajätteemme aletaan käristää energiaksi uudessa energiajätevoimalassa Vantaalla ja vain puhdistetut tuhkat päätyvät kaatopaikalle. Silti. Voiko se kovin terveellistä luonnolle olla?

Pidän siitä jos ne, jotka kertakäyttövaippoihin pienokaisensa kietovat, myöntävät sentään avoimesti että tekevät niin laiskuudesta ja mukavuudenhalusta, etteivät joutuisi olemaan tekemisissä lastensa eritteiden kanssa edes sen vertaa enempää kuin vaippojen pesu muun pyykin mukana vaatii.


Ke 26.3. rv 14+5

Uuden neuvola-ajan antoivat, ensi viikon perjantaina pitäisi sinne taas mennä. Shanti puolestaan on saanut pilvin pimein aikoja koska haluavat uudelleen tutkia hänen astmansa, edellinen tutkimus kun tehtiin niin kauan sitten, kun hän taisi olla vasta kolme. Tuntuu että nämä reissut vievät kauheasti aikaa joka unentarpeen takia on muutenkin kortilla. Mutta olen tässä tajunnut että se mikä keskikaupungille lähtemisen oikeasti tekee raskaaksi on kyllä rahapula. Tuntuu että aina kun saan ansaittua vähänkin enemmän rahaa, päälleni putoaa veromötikkä, pakkohankinta tai joku muu iso lasku. Rahat riittävät niihin, vuokraan ja ruokaan, ja siinä se sitten olikin, aina jää saldoksi vähän yli nolla euroa. Kiitän Jumalaa siitä että yli eikä alle, niin armollisesti Hän aina asiamme järjestää. Silti sitä haluaisi eristäytyä kaupungin houkutuksista. No, hyvinhän me syödään ja on katto pään päällä ja vaatteet ja kaikki... Ostin eilen Ison Numeron kerjäläiseltä muistuttaakseni itseäni ja taas marinapäällä ollutta Anandia siitä miten hyvin meillä asiat ovat.

Tällaisissa elämänvaiheissa sitä todella tarvitsee uskonnon ja meditaatioharjoitusten tuomaa mielenrauhaa, kykyä pysäyttää ahdistuksen syövereihin kiskovat painavat ajatusketjut, kykyä viedä oma huomio johonkin muuhun asioista, joille ei voi mitään.

Dharmapatin mielestä minun pitäisi panna firmani nurin ja hakea töitä, koska hänestä nykyisellään raadan välillä liikaa eikä leipä silti ole tarpeeksi leveä - ja toisaalta välillä hänestä näyttää siltä kuin vain laiskottelisin. Niin, sitä se yrittäjyys on. Välillä on liikaa, välillä liian vähän töitä. Joskus työntekoni on kuin leikkiä, joskus taas eksyn sivuraiteille kun muut luulevat minun tekevän töitä.

Silti. Tämä on oma valintani. Yrittäjyys on oikeastaan viimeinen asia, josta tahtoisin läheisteni ohella luopua. Minusta on kultaakin kalliimpaa, että voin ottaa vapaahetken tai -päivän silloin kun sitä tarvitsen. Ja tehdä inspiroivia töitä, joissa voin hyödyntää omia erityislahjojani ja josta muutkin kuin minä tuntuvat saavan jotain hyvää, ja tienata yhdellä työtilauksella monta sataa. Ongelmana on että minun alallani työt sen kun vähenevät, niin palkallisilla kuin yrittäjilläkin. Kaikilla on vaikeaa. Ammattiliiton lehti on yhtä jatkuvaa itkuvirttä. Asiakkaita on vähemmän ja vähemmän. Uusien etsimiseen menee valtavasti aikaa ja energiaa ja silti ani harvoin haku tuottaa tulosta, viimeistään joudun itse lopettamaan neuvottelut kuullessani miten naurettavan pienet, ammattliittoon kuuluvan ammattiylpeyttä loukkaavat palkkiot ovatkaan. Lakisääteiset yrittäjämaksut nousevat nousemistaan samaan aikaan kun vakiasiakkaiden maksamat palkkiot tilatuista töistä eivät nouse, vaan pikemminkin sitä on välillä ihan oikeassa vaarassa menettää töitä aina kun palkkioitten suuruuden edes ottaa puheeksi. Samaan aikaan alalle tulee vuosi vuodelta enemmän nuoria, joiden unelma-ala tämä on, ja joista osa tekee töitä polkuhintaan tai jopa ihan ilmaiseksi saadakseen työkokemusta.

Lootus syntyy hyvään saumaan, voin pitää hengähdystauon ja miettiä, voinko jatkaa tätä yrittäjän elämää josta kaikesta huolimatta eniten pidän, vai pitäisikö minun äitiyslomalla alkaa hakea töitä.


To 27.3. rv 14+6

Päivän uutinen toi itku kurkkuun ja kyyneleet miltei silmiin. Kokoomusjohtoiset optiomiljönääripäättäjämme leikkaavat sitten lapsilisiä. Juuri ehdin riemuita siitä miten paljon lapsilisäni nousisivat Lootuksen myötä. Seitsemän prosentin leikkaus per lapsi ei rikkaista varmaan kuulosta pahalta, mutta köyhistä kuulostaa ja periaatteellinen viilto on vielä paljon suurempi. Myös lapsilisien indeksikorotukset lopetetaan. Tiedän niin monia perheitä joissa jokainen lapsilisäeuro on vielä kipeämmin tarpeen kuin meidän perheessämme. Jopa Talouselämä-lehti arvosteli päätöstä: "Leikkaus kohdistuu niihin pienituloisiin perheisiin, joilla on jo nyt toimeentulonsa kanssa erittäin suuria vaikeuksia."

Mikä hävyttömintä, kansanedustajat päättivät samaan aikaan nostaa omia ennestäänkin mittavia palkkioitaan noin kahdeksan prosenttia!

Liitoskipuja on ollut nyt paljon, kasvukivuiksikin niitä kai voisi sanoa. Kasvavan mahan sivuja jomottaa ja vihloo, varsinkin liikuntaa harrastaessa, vaikka varon äkkinäisiä liikkeitä ja juoksemista enkä hypi. Kivut eivät vielä ole ihan kamalia, mutta jos ne pahenevat, onko minun alettava käyttää jotain tukivyötä? Taas yksi hankinta, ääh...

Liikuntaa on kyllä harrastettu iltaisin, kaikki neljä yhdessä ja viides masussa :-) Tennispalloilla ja koripallolla ollaan palloteltu ja harjoiteltu ja futistakin pelattu, kaikenlaisia leikkejä keksimme omilla säännöillä. Siellä, kivenheiton päässä kotoa, missä talvella luisteltiin, voi siis nyt pelata tennistä ja korista ja mitä vaan keksiikään. Käy siellä muitakin, pääasiassa omiamme isompia lapsia, mutta aina on silti tarpeeksi tilaa meillekin ja me ollaan aina ne jotka viihtyvät kauimmin. Pyörillä taitetaan lyhyetkin matkat ajan säästämiseksi. Anandilta puhkesi rengas, mutta Dharmapati kävi ostamassa uuden ja vaihtoi sen itse. Sitten selvisi, että vikaa oli myös sisäkumissa, ihan pieni reikä josta se tyhjenee niin hitaasti ettei aluksi uskoisi mitään vikaa olevankaan. Dharmis upotti renkaan sisäkumin täyteen lavuaariin ja johan löytyi aukkonen, josta hitaasti pulpahteli pintaan ilmakuplia! Nyt on pyörä taas kunnossa.

Oksensin viimeksi perjantai-iltana! Näin monen päivän tauko on uusi enkka! Moista mahalaukun rauhaa en ole kokenut yhteentoista viikkoon. Eli ehkäpä tässä voisi jo uskaltaa uskoa että oksentelu olisi tämän raskauden osalta ohi! Kuvotusta kyllä välillä tunnen, varsinkin voimakkaasta hajuista, mutta ruoka pysyy sisällä ja nälkä kovenee vaan! ;-) Sitä paitsi voinpahan edelleenkin hyvällä omallatunnolla kieltäytyä varmuuden vuoksi niistä ruokalajeista joiden hajut kuvotusta aiheuttavat, kuten kaalista. Hapankaali on kyllä hyvää ja raikasta, sitä olen ahminut paljonkin pitkin tätä raskautta!

Tänäkin paastopäivänä jätän paastot väliin siunattuun tilaani vedoten, mutta tunnen itseni jotenkin lusmuksi kun Dharmapati yksinään paastoilee ja tuolla paastoruokia valmistelee...