La 22.2. rv 10+0

Jee, ollaan jo näin pitkällä! Lasta tai lapsia saa kutsua sikiö(i)ksi! Haluaisin jo kertoa kaikille, mutta vieläkin on kaksi viikkoa riskiaikaa jäljellä, enkä edes ole edelleenkään päässyt kuulemaan sydänääniä tai näkemään ultrakuvaa. Joten ei ole kuin turvonnut maha, jatkuva vessassaravaamispakko ja muut oireet todisteina raskaudesta.

Sopivan nukkumisasennon löytyminen on välillä vaikeaa. Selällään maaten maha tuntuu painavalta, kyljillään taas tuntuu kuin se muljuisi hataralla alustalla. Mukavinta on toinen polvi koukussa mahallaan, mutta tiedän, etten voi nukkua silläkään tavalla enää kauan mahan kasvaessa.

Luin hämmentävää tietoa naisen hedelmällisyydestä, lähde Verkkoklinikan Perhesuunnittelusivujen lyhennelmä Duodecimin artikkelista:

"Naisen iän on pitkään tiedetty vaikuttavan alentavasti hedelmällisyyteen. Syy ei kuitenkaan ole munasolun heikentyneessä kyvyssä hedelmöityä, vaan varhaisten keskenmenojen määrän lisääntymisessä. Ikä ei laske hedelmöitymisen todennäköisyyttä, vaan nostaa todennäköisyyttä aikaiselle keskenmenolle. Tämäkin johtuu kuitenkin iän tuomista muutoksista munasolussa.

Varhaisella keskenmenolla tarkoitetaan tässä alkion menehtymistä ennen viidettä raskausviikkoa, jolloin kuukautiset tulevat ajallaan eikä alkanutta raskautta voi huomata kuin herkällä raskaustestillä."


Su 23.3. rv 10+1

Huoli huomisesta nosti eilen päätään, kun minulle selvisi, ettei se koulutus, johon Dharmapati mahdollisesti on pääsemässä (saadakseen Suomessa kelpaavan muodollisen pätevyyden hakea töitä jotka jo osaa), olekaan oppisopimuskoulutusta. Pikkuinen työttömyyskorvaus vaihtuisi vielä pienempään opintotukeen.

Olikin ihanaa kun verkkopankissa äsken huomasin, että asumistukihakemuksemme on näköjään mennyt läpi! Tililleni oli maksettu takautuvasti ilmeisesti kahden kuukauden asumistuki, eli joko joulukuuta ei maksettu takautuvasti tai sitten tulemme saamaan asumistukea vähemmän kuin Kelan laskuri antoi ymmärtää. Joka tapauksessa: asumistuki on palannut pitkän tauon jälkeen helpottamaan elämää!

Huomenna pitäisi vihdoin saada aikaiseksi vääntäytyä verotoimistoon ilmoittamaan, ettei yritystäni voi verottaa tänä vuonna niin paljon kuin aikovat. Olen vitkutellut sinne menemisen kanssa milloin väsymykseen, milloin keskenmenoriskiin vedoten. Tänään ollaankin jo ekan erän eräpäivässä...

Dharmis hoiti eilen esimerkillisen herttaisesti Devika Ranin hiljattain vuoden täyttänyttä ja siksi vielä hyvin vauvamaista tytärtä. Jälkeenpäin hän pihisi ja puhisi että on se kauheaa miten paljon vaivaa vauvoista on. Häntä arvelutti, miten hänen kärsivällisyytensä tulee riittämään oman vauvan hoitoon ja varoitti että aikoo paeta tietokoneelle vauvan alkaessa pänniä... Tunteita, jotka kaikkien ekaa kertaa vanhemmiksi tulevien on vaan käytävä läpi. Saapa nähdä millaiseen tasapainoon lopulta sitten päädymme. Ilmassa on vaara että yhtäältä Dharmiksen kulttuuritaustan sukupuolitetun työnjaon ja toisaalta meikäläisen aiemman vauvanhoitokokemuksen johdosta vauvanhoito tulee olemaan paljon enemmän minun harteillani kuin ajallisten resurssiemme puolesta olisi tarpeen.

Yritin vastata miehen purkaukseen muistuttamalla, että tietokoneella istuminen on itsekästä ja vauvanhoito epäitsekästä ajankäyttöä ja että uskontomme mukaan jälkimmäiseen tulisi pyrkiä.


Ma 24.3. rv 10+2

Tänään vessapaperiin tuli veripisaroita.

Se voi johtua siitä että alapääni limakalvot ovat käyneet lähiviikkoina kuiviksi (yleinen raskausoire sekin), tai sitten istukka on hankalassa paikassa niin kuin lapsuudenystävälläni, joka on kärsinyt harmittomasta mutta rassaavasta verenvuodosta pitkin raskauttaan, eikä minun pitäisi olla huolissani. Olen silti. Ylitarkkailen nyt masuni menkkamaisia tuntemuksia, vaikka niitäkin minulla on ollut pitkin raskautta.

Keskenmeno tässä vaiheessa raskautta olisi jo iso ja hyvin kivulias juttu, ei millään normaalilla verenvuodatuksella ohi, vaan ulos tulisi sikiö ja hyytymiä. Henkiseen kipuun asennoituisin "Krishna antoi, Krishna otti, siunattu olkoon Krishnan nimi, Hän tietää minua paremmin" enkä katkeroituisi, mutta surullinen olisin silti.

Soitin neuvolaan, mutta Helsingin neuvolat ovat keskittäneet puheluliikenteensä yhteen keskukseen, johon olisi pitänyt soittaa ennen kello yhtä. Soitin omahoitajallekin, ja takaisinsoittopalvelun täti kehotti minua soittamaan keskitettyyn neuvolanumeroon uudelleen aamulla. Odottavien äitien päivystykseen Kättärille en kehtaa lähteä pelkkien pisaroitten takia kun sairaalan ohjeissakin sanotaan että tulla saa jos on vuotoa JA hyvin voimakasta mahakipua.

Odottavan aika on pitkä.


Ti 25.3. rv 10+3

Tulin iltamyöhällä veripisaroita tarkkailtuani siihen tulokseen, että kyllä niiden kaiken järjen mukaan täytyy tulla omasta lihasta eikä syvempää kohdusta. Verta on nimittäin vain vessapaperissa, ei koskaan pikkuhousuissa!

Aamulla olinkin jo lievästä menkkamaisesta mahakivusta huolimatta rauhallisin mielin. Päätin ottaa tilanteesta hyödyn irti. Käytyäni aamulla koululla vanhempainvartissa kuulemassa opettajan kommentit isoista lapsistani, suuntasin etukäteen puhelimitse varoittamatta suoraan neuvolaan. Kun neuvolantätini vilahti huoneensa ovella, kaappasin hänet, selitin tilanteen ja pyysin päästä huoneeseen. Hän järjestikin minulle session kun maltoin tunnin odottaa. Ja voi, se oli todellakin odotuksen arvoista! Täti rupesi ihan minun rauhoittamisekseni, kuten olin toivonutkin, etsimään sydänääniä kohdustani siihen tarkoitetulla masiinalla.

Aluksi niitä ei meinannut löytyä millään, kolkkoa kohinaa vain kuului, ja täti selitteli etten saa olla huolissani, koska vauva on vielä niin pieni ja liikkuvainen ettei sen sydänääniä vielä välttämättä saa vangituksi laitteeseen. Minuutit kuluivat, laite liukui masullani, ja täti rupesi selittämään saavansa aina välillä ohikiitäväksi hetkeksi sydänäänet sen näyttöön, jota minä en nähnyt. Aloin melkein epäillä hänen väittävän niin vain minun rauhoittelemisekseni. Kerroin hänelle tunteneeni pari kertaa selvää aktiviteettia masun vasemmalla laidalla siitäkin huolimatta että tiedän olevan liian aikaista tuntea oman lapsen liikkeitä, joten olen tulkinnut ne jonkinlaiseksi kohdun kasvutuntemuksiksi. Täti rupesi ultraamaan vasemmalta, ja vautsi vau, aivan yhtäkkiä laitteesta rupesi kuulumaan tasainen, nopea jumpsutus. Terveen sikiön normaali syke, 170 sydämeniskua minuutissa.

En muista milloin viimeksi olisin kuullut niin rauhoittavan äänen :-) En niinkään niitten veripisaroitten kuin sen takia, että tämä sydänäänitys oli todellakin ensimmäinen todiste siitä että masussani on joku jolla on kaikki hyvin! Liikunnallinen Dharmapati virnuili että lapsi tulee selvästikin häneen kun tekee kiusaavia liikkeitä häiritäkseen vastapuolen suunnitelmia. Ihan niin kuin squashissa.

Alapään kuivuus- ja haavoillemeno-ongelmaan täti kehotti hakemaan apteekista salvaa, kuten seuraavaksi teinkin. Mistään vakavasta hän ei ollut huolissaan, otettiinhan minulta jo ekan neuvolakäynnin yhteydessä verikokeet ja rutiininomaiset sukupuolitautitestit ja selvisin niistä aivan puhtain paperein.

Hyvillä mielin siis tänään... Sydänäänten lisäksi siitäkin että kaksosten opettajakin oli vanhempainvartissa heihin niin tyytyväinen, pärjäävät niin koulutehtävissä kuin sosiaalisestikin, eivätkä unohtele tai osoita kärsimättömyyttä tai ylimielisyyttä sen enempää kuin muutkaan yhdeksänvuotiaat.


To 27.2. rv 10+5

Kun ikkunan avaa, laulavat linnut. Teimme aamuisen pyöräretken Vantaanjoelle katselemaan sulavien jäälauttojen täplittämää vihreänruskeaa koskea ja syöttämään sorsia. On niin kurja talvi, nyt jo täysi kevät, että kirjoitin vahingossa tuohon ylöskin ensin päivämääräksi 27.3. ! Pyöräileminen jostain syystä saa alapääni helläksi ja välillä juilii kasvavan masun kiinnikkeitä. Hengästynkin tosi nopeasti. Kuitenkin ulkoilu raittiissa ilmassa tuntuu erityisen ihanalta nyt raskaana kun hajut yököttävät, ja pyöräily on minun lajini enemmän kuin kävely.

Pian kotiinpaluun jälkeen iski tajuton väsymys ja oli pakko nukkua. Sen jälkeen päivän leipätyöt odottivat yhä tekemistään ja lapset koululla tanssitunnille ja sitä ennen ulos syömään viemistään. Dharmapati tarjoutui lähtemään. Anandi sai raivarin puhelimessa kuullessaan tästä - taas oli masuvauva varastanut häneltä äidin väsyneeksi tainnuttamalla!

Verenvuodon alkuperä on tosiaankin paikantunut omaan alapäävärkkiin eli ei mitään hätää kohdussa.

 

Ja menköön nyt samaan syssyyn vielä raskausviikko 11:kin :-) Viimeistä vaaraviikkoa viedään näissä päiväkirjamerkinnöissä!


Ma 3.3. rv 11+2

Samoilla viikoilla menevien nettipalstalla yhdellä oli samantapaista vuotoa kuin minulla viime viikolla. Lohdutin häntä kokemuksillani. Hän vastaili ettei sydänääniäkään kuulunut. Lohdutin häntä jälleen että tosi kauan niitten löytäminen meilläkin otti, joten ehkä vauva vain piileskeli. Tänään hänelle kuitenkin varmistui, että kesken oli hänen raskautensa mennyt, alkionsa oli kuollut jo kuukausi sitten. Vuoto vaan ei aina käynnisty kunnolla heti.

Yamarajan varjo muistuttaa näin tärkeistä asioista. Tällä hetkellä tunnen nöyrää kiitollisuutta Krishnan kaukonäköisyydestä ja armollisuudesta sen viimeviikkoisen verenvuotoepisodin takia. Että sain kuulla ne sydänäänet, eikä tarvitse olla huolissaan, että mukana keikkuisikin jo aikaa sitten kuollut lapsi.

Minun ei pidä aivastaman jos olen selinmakuulla. Siitä kun seuraa kauheat liitoskivut. Muuten alkaa oireitten puolesta tuntua siltä, että kaikkein pahin väsymys on jo taittunut. Luulin oksennuspakonkin jo kadonneen, kunnes eilen, kun lapsuudenystäväni vei meidät katsomaan Onnelia ja Annelia ja sen jälkeen söimme ulkona, oksensin pian kaiken syömäni haistettuani voimakkaita hajuja. Sen jälkeen en pystynyt syömään koko päivänä mitään.Iltapalaksi pakotin suuhuni pienen kuivakakkupalan, makea kun ällötti vähiten. Siis pahin yökötyspäivä tähän mennessä tuo eilinen!


Ke 5.3. rv 11+4

Enää kolme päivää, enää kolme päivää... Olen kiitollisissa juhlatunnelmissa, sillä lauantai on lähellä ja silloin on täydet 12 raskausviikkoa täynnä. Silloin keskenmenon riski romahtaa räjähdysmäisesti, koska suurin osa niistä asioista, jotka raskaudessa voivat mennä pieleen, olisi jo mennyt pieleen jos olisi mennäkseen.

Minustapa tuntui tänään vahvasti siltä että joo joo joo, ja siirsinkin nämä raskaushorinat ilmestymään blogissa heti lauantaista 8.3. alkaen rv 12+0:n kunniaksi :-) On jo alkanut kyllästyttää, kun blogista puuttuvat ne ajatukset, jotka ovat olleet päällimmäisinä mielessä viime kuukausina. Raskaudesta irtoaa niin paljon hengellisiä mietteitäkin.

Tunnelmaa nostaa sekin, että Dharmapati sai oppisopimuskoulutuspaikan, puoli vuotta luokkaa alkaen 31.3. ja sitten oman alan hommiin. Vauvan syntymän tienoilla hänellä pitäisi siis olla valmiina jo oppisopimusduunipaikka. Kaksivuorotyötä luvassa. Sen kyllä kestän, ainoa työvuoroskenaario, jota vastustan, olisi että hän olisi järjestään kaikki illat poissa niin ettei ehtisi nähdä kaksosia ollenkaan hereillä arkisin.

Koulutus onkin senmuotoista, että koulussaistumisajalta saa korotettua työttömyyskorvausta. Eli tilanne ei ole niin huono, kuin parisen viikkoa sitten hiukan hermoilimme, että opintotuella pitäisikin kituuttaa!

Tämähän alkaa kuulostaa siltä että minä voin rahatilanteen puolesta hoidella vauvaani tai vauvojani kotona pitempään kuin ne ekat kymmenisen kuukautta jolloin Kela on anteliaimmillaan. Olemmehan tottuneet tulemaan toimeen yhden ihmisen tuloilla ja varsin vähällä päälle.

Pe 7.3. rv 11+6

Viimeisenä vaaraviikkopäivänä minua ei haitannut yhtään vaikka ystävättäreni äidin hautajaisissa koko hänen sukunsa tuntui tietävän raskaudestani. Joko hän on kertonut, tai sitten (todennäköisimmin) kaikki vain huomasivat möhömahani. Enkä minä mahaani peitellytkään. Musta pitkä hautajaishameeni ja ainoa musta paitani jotenkin oikein korostivat masukumpua. Olen lisäksi alkanut silitellä sitä ihan huomaamattanikin niin usein että Dharmapati kiusaa minua sanomalla välillä "koske sitä! koske sitä!" ja minulla menee hetki tajuta että hän viittaa masunsilityseleeseeni.

Oli aivan ihanaa laulaa virsiä, niin monia tuttuja veisattiin, ja lapsenikin osasivat laulaa mukana osan niistä. Lapseni. Pikku hiljaa opin ajattelemaan että sana "lapseni" kattaa useampia tyyppejä kuin nuo kaksi jo kovin tutuiksi tullutta tytärtä!

 

Aamukuuden päivitykset päättyvät tältä erää koska jatkossa kirjoitan raskauspäiväkirjamerkinnät suoraan blogiin.